GOOD BYE, DRAGON INN (2003)

Bú sàn
Ohjaaja
Ming-Liang Tsai
Henkilöt
Lee Kang-sheng, Chen Shiang-chyi
Maa
Taiwan
Tekstitys
English subtitles
Kesto
82 min
Teemat
Kopiotieto
4K DCP
Ikäraja

Elokuvateatteri esittää viimeisenä näytöksenään King Hun wuxia-klassikon Dragon Inn. Puolityhjässä salissa kaikuu naposteltavien äänekäs rapina, ihmiset istuvat liian lähelle ja joku tuulettaa sukkamehuaan. Muutamat ovat tulleet katsomaan elokuvaa ja toiset etsimään seksiseuraa. Katkeran suloinen oodi katsomiselle ja elokuvateatterikokemuksen katoamiselle.

***

Valkokankaalle heijastuvan elokuvan katsominen elokuvateatterin pimeydessä kutsuu uppoutumaan kuviteltuun ja irtautumaan tosimaailmasta. Toisaalta elokuvateatteri on yhteisöllisen kokemisen paikka – ”elokuvissakäyntiin” sisältyy aina muutakin kuin itse elokuvateos. Mitä elokuvakokemuksesta jää puuttumaan ilman elokuvateatterimiljöötä? Mitä menetämme, kun elokuvien katselu siirtyy koteihin, pienille ruuduille, yksityisiin tiloihin jaettujen sijaan?

Sateisena iltana Taipeissa, Taiwanin pääkaupungissa yksi aikakausi tulee päätökseensä vailla juhlallisuuksia. Aikanaan suositun, nyt jo rapistuneen Fu-Ho-teatterin elokuvasalissa pyörii viimeinen näytös. Kourallinen ihmisiä on saapunut katsomaan taiwanilaisen elokuvan uranuurtajaa ja kultakauden aloittajaa, King Hu’n wuxia-klassikkoa Dragon Inn (1967). Tsai Ming-liangin kuudes kokoillan elokuva Goodbye, Dragon Inn (2003) on rakkauskirje Hu’n Dragon Innille, elokuvataiteelle, elokuvateattereille ja valkokangaskokemukselle – ja nyt 20 vuotta ensi-iltansa jälkeen, suoratoiston aikakaudella, entistäkin puhuttelevampi.

Fu-Ho-teatterin salissa nukutaan, syödään ja vaellellaan; toiset keskittyvät elokuvaan enemmän kuin toiset, ja joillakin on mielessä aivan muita aktiviteetteja. Japanilainen turisti etsii teatterista ja sen ympäristöstä seuraa. Vastaava urbaani yksinäisyys ja kontaktin kaipuu ovat Tsain tuotannossa toistuva teema, joka Goodbye, Dragon Innissä nostetaan metatasolle: vuosituhannen vaihteessa Fu-Ho-teatteri oli todellisuudessakin suosittu paikka juuri kruisailulle eli seksiseuran etsimiselle. Toinen elokuvan vaeltelija on teatterinhoitaja, joka yrittää paikantaa ja korjata sateesta johtuvaa vesivahinkoa – sekin tuttu motiivi Tsain muusta tuotannosta – pyrkien teatterin ohella pitämään huolta myös projektionistista.

Vaikka Goodbye, Dragon Inniä voi pitää syvän nostalgisena, myös huumorilla on aina osansa Tsain elokuvien tunnusomaisessa, pitkien ja staattisten otosten hitaassa tyylissä. Tsain elokuvien komediallisuus syntyy vuorovaikutustilanteiden absurdiudesta, niiden etenemisestä katsojan odotusten vastaisesti. Ohjaajan itsensä mukaan ilo ja suru ovat läsnä samanaikaisesti: absurdius saa tilanteet vaikuttamaan hauskoilta, vaikka niiden ydin on usein varsin surullinen. Goodbye, Dragon Innissä Tsain täsmällinen minimalismi liikkumattomine kameroineen asettuu selvään kontrastiin Hu’n Dragon Innin kineettisyyden kanssa, mutta toisaalta elokuvissa on paljon yhteistäkin, erityisesti miljöön, julkisen tilan, merkitys.

Aiemman Dragon Innin läsnäolo on Tsain elokuvassa muutenkin niin kokonaisvaltaista, että metatekstuaalisuuden sijaan voidaan puhua eräänlaisesta samanaikaisesta ”double billistä”. Alussa valkokankaalla nähdään koko Dragon Innin alkujakso, jota on aikoinaan ollut katsomassa täysi salillinen – jälleen kontrastina viimeisen näytöksen tyhjyydelle. Suurin osa Goodbye, Dragon Innissä kuullusta dialogista ja musiikista on lähtöisin Dragon Innistä. Paikoittain hahmot valkokankaalla ja teatterissa tuntuvat vuorovaikuttavan keskenään, ja jotkut saattavat jopa olla samoja henkilöitä.

Hauntologisessa loppuhuipennuksessa katsotaan elokuvaan ikuistettua nuoruutta menneisyyden peilinä. Ajan ja muutoksen painon välittävä kohtaus on erityisen liikuttava. Vaikka elokuvalla on voima säilyttää tallentamansa ikuisena, todellisuudessa kaikki tekee hidasta kuolemaa ja katoaa.

– J. Hobermanin (The New York Times, 16.12.2020) ja Andrew Le’n (Senses of Cinema, Issue 105, May 2023) mukaan Suvi Heino 31.8.2023