VORTEX (2021)

Ohjaaja
Gaspar Noé
Henkilöt
Dario Argento, Françoise Lebrun, Alex Lutz
Maa
Ranska/Belgia/Monaco
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
142 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Shokeeraavista elokuvistaan tunnetun provokaattori Gaspar Noén tuorein ohjaus on epätyypillinen tekijänsä filmografiassa: synkkä, mutta pohjimmiltaan empaattinen kuvaus kuolemaa odottavasta vanhasta avioparista heidän kamppaillessaan naisen dementian ja miehen terveysongelmien kanssa. Pääosassa nimettömänä aviomiehenä nähdään kauhumaestro Dario Argento ensimmäisessä pääroolissaan.

***

Gaspar Noén uusin elokuva on omistettu ”kaikille heille, joiden aivot maatuvat ennen heidän sydämiään.” Dialogi on pitkälti improvisoitu. Filmi on kuvattu kahdella kameralla samanaikaisesti. Kaksikuvaisuus käy metaforaksi päähenkilöiden laajenevasta erillisyydestä: kun vaimo (Françoise Lebrun, muistettu parhaiten Jean Eustache’n Äidistä ja huorasta (1973)) alkaa menettää muistiaan, hän ryhtyy elämään ihan omaa elämäänsä, mentaalisesti erkaantuneena muista, yhä kauempana kommunikaatiosta. Etäällä itsestään ja heistä, joita kerran rakasti.

Noén elokuvassa ennen toisiaan rakastaneiden ihmisten välillä on jäljellä sumea tyhjyys, katkos kommunikaatiossa. Sanoma on painava ja fatalistinen. Ensin sitä elää. Sitten äkkiä koko elämä on pelkkää laskeutumista kohti märkää hautaa, ja se voi tapahtua minä hetkenä vain.

Nainen, eläköitynyt psykiatri, matkaa kohti hämärää: hänen tietoisuutensa on kuin kipuavan heikko talviaurinko taivaalla, joka peittyy autojen ja tehtaiden oksentamaan yhä paksumpaan, häijympään saastesumuun; ihmiset ja asiat unohtuvat, paikat katoavat. Hänen miehensä (Dario Argento!!), kirjaa unien ja elokuvien yhteydestä kirjoittava akateemikko, jonka pumppu reistailee, joutuu katsomaan vierestä, miten hänen rakastamansa ihmisen minuus muuttuu, murenee. Heidän poikansa, entinen narkkari ja nykyinen yksinhuoltaja Stéphane (Alex Lutz) kohtaa avuttomuutensa: ”En voi auttaa teitä, kun en voi auttaa edes itseäni.”

Jokaisesta kuvasta säteilee rakkaus elokuvaan. Siksi ei ole liioiteltua kaivaa Luis Buñuel esiin. Kirjassaan Viimeinen henkäykseni (1983) Buñuel pohtii: ”[M]uisti tekee elämämme. Elämä ilman muistia ei ole elämää lainkaan. Muistimme on koherenssimme, syymme, tunteemme, jopa toimintamme. Ilman sitä emme ole mitään.” Friedrich Nietzsche puolestaan lataa: ”Huonon muistin etuna on, että voi nauttia samoista hyvistä asioista ensimmäistä kertaa useita kertoja.”

Marcel Proust, tai vaikka ”anti-Proust”, Karl Ove Knausgård, perustivat pääteoksensa muistilleen. Elokuva on sarja kollektiivisia muistoja, kollektiivisen ihmismuistin säilyttämiseen toistaiseksi tarkin väline. Siitä ei ole hyötyä, jos yksilön itsensä muisti on mennyt. Noé on Vortexissa mestarillinen samoista syistä kuin Proust ja Knausgård: hän tunkeutuu hyvin henkilökohtaisiin asioihin, eikä pelkää laittaa itseään likoon. Taustalla on Noén itsensä kokema aivoinfarkti.

Siinä missä Noén Carne (1991) muistutti Michael Haneken Bennyn videosta (1992), Vortex on jo aiheensa puolesta sisarelokuva Haneken Rakkaudelle (2012), niin ikään tekijänsä herkimmälle työlle. Noé näyttää henkilönsä muistamattomuuden pitkälti maanpäällisenä helvettinä, niin sairastuneelle itselleen kuin hänen läheisilleenkin: sairaus saa ihmiset erilleen kuin haudat sateessa. Silti, kaikki ei ole ihan niin kylmää ja lohdutonta, niin kolkon naturalistista. Jokainen kuva on ladattu herkkyydellä. Teema on lainattu Antonio Tabucchilta, mestarilta. Nainen: ”Elämä on unta, eikö olekin?” Mies: ”Niin, unta unen sisällä.”

Viimein: Vortex on enemmän realistinen kuin pessimistinen. Noé, joka on joskus ollut hurja, mutta ei koskaan kyyninen, näyttää eräänlaisen kuoleman, hitaan kuoleman. Tarvitsemme Noén kaltaisia tekijöitä siksi. Hän ei valehtele, jotta meille tulisi parempi olo. Hän pyrkii totuuteen, sillä vaistoaa, että niin on tehtävä: emme voi rakentaa mitään valheiden varaan. Jos tahdomme todella muuttaa jotain, meidän täytyy ensin tunnistaa se. Noé avaa silmät partaveitsellä. Hän pyyhkii lian ikkunasta, jotta näkisimme maiseman kirkkaamman, puhtaamman ilman läpi.

– Joonas Nykänen 30.5.2024