Pölyisessä aavikkokaupungissa 1950-luvun Junior Stargazer -tapahtumassa kosmiset mysteerit aiheuttavat hämmennystä. Anderson yhdistää 50-luvun nostalgiaa, tieteistarinoita ja teatterin metatasoja jälleen tunnistettavan omaperäisesti, mutta kuvaa samalla aikamme globaalia kokemusta karanteenista. Paahtavan aavikon auringon alla on myös tilaa Andersonin omaleimaiselle kaiholle ja melankolialle.

***

Wes Andersonin Asteroid Cityn visuaalinen maailma on tarkkaan mietitty kuten ohjaajalta sopii odottaakin. Elokuvan komiikka on nokkelaa ja ironista, mutta siinä on myös Andersonin muistakin elokuvista tuttuja tragedian sävyjä. Se sijoittuu osittain vuoteen 1955 Yhdysvaltojen lounaisosassa sijaitsevaan fiktiiviseen aavikkokaupunkiin, josta ei löydy juuri muuta kuin ravintola, motelli ja huoltoasema. Palmupuiden, kaktusten ja punertavien kukkuloiden katveen juuressa sijaitseva pysähdyspaikka vaikuttaa aivan tavanomaiselta taivaan yllä leijuvaa sienipilveä lukuun ottamatta.

Asteroid City käsittelee elämän suuria kysymyksiä kuten halua, kaipausta, kuolemaa ja kosmoksemme mysteerejä. Elokuvaan johdattelee mustavalkoinen kohtaus, jossa nimetön televisiojuontaja (Bryan Cranston) puhuttelee yleisöä ja esittelee meille illan ohjelman; kulissientakaisen katsauksen uuden varta vasten tätä lähetystä tehdyn Asteroid City -näytelmän syntyyn. Seuraavaksi näytelmäkirjailija (Edward Norton) esittelee tarinan hahmot, joihin lukeutuvat mm. Jeffrey Wrightin esittämä kenraali, Tilda Swintonin tieteilijä, Tom Hanksin mainiosti näyttelemä jääräpää ja Adrien Brody teatteriohjaajan osassa.

Itse näytelmä ei kuitenkaan tunnu lainkaan teatteriproduktiolta, vaan tarkkaan ja yksityiskohtia myöten hiotulta Wes Andersonin elokuvalta. Tarinan ensimmäisessä näytöksessä leskeksi jäänyt sotavalokuvaaja Augie Steenbeck (Jason Schwartzman) saapuu lastensa kanssa Asteroid Cityyn asteroidipäivän tapahtumaan, joka järjestetään vuonna 3007 eKr. paikkakunnalle syöksyneen meteorin vuosipäivänä. Schwartzmanin Steenbeckin ohella toinen päähahmo tarinassa on Scarlett Johanssonin esittämä Hollywood-tähti Midge Campbell, ja kaksikon välille syttyy romanssi.

Elokuvan keskeisillä henkilöillä on kaikilla tuplaroolit näytelmän hahmoina sekä heitä esittävinä näyttelijöinä. Andersonin narratiivi vaihtelee televisio-ohjelman tarinan ja näytelmän dramaturgian välillä edestakaisesti. Henkilökohtaisia kriisejä, epävarmuutta, konflikteja sekä pohdintoja taiteesta ja elämästä riittää molemmilla tasoilla. Teos on täyteen ahdettu sekä elokuvahistoriallisia että teatraalisia viittauksia. Näytelmä sijoittuu vuoden 1955 syyskuuhun, jolloin James Dean menehtyi ja eräs kohtaus tuo mieleen Tennessee Williamsin kuuluisan Viettelyksen vaunu -näytelmän.

Viettelyksen vaunun Blanchen suusta kuuluva kuuluisa repliikki ”En tahdo realismia, tahdon taikuutta!” sopisi yhtä hyvin myös Andersonin hahmojen suuhun. Asteroid City on Williamsin tapaan pullollaan kaipuuta ja intohimoa. Anderson on vuosien mittaan kehittynyt elokuvantekijänä ja terävöittänyt tyyliään tarinankertojana. Hänen visuaalinen tyylinsä on niin tunnistettava ja omaperäinen, että elokuva- ja mediamaailma on imitaattoreja pullollaan. Hänen elokuvansa ovat kuin täysin oma maailmansa irrallaan todellisuudesta, mutta niiden ilmaisemat tunteet tuntuvat silti aidoilta ja koskettavilta.

– Manohla Dargisin (“‘Asteroid City’ Review: Our Town and Country”, The New York Times 15.6.2023) mukaan