Poliittisena avustajana työskentelevä tytär (Aksa Korttila) ja menneisyytensä tähtihetkiä yhä hakeva isä (Jani Volanen) kohtaavat toisensa pitkästä aikaa kesäyössä Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Viikonlopun kujanjuoksussa molemmat joutuvat kohtaamaan kipupisteensä. Jenni Toivoniemen ohjaamassa ja Anna Brotkinin käsikirjoittamassa komediassa käsitellään kipeitä aiheita suomalaisen maalaisfarssin perinteiseen tapaan.

***

Kun koukuttavan Aikuiset-sarjan käsikirjoittaja Anna Brotkin ja särmikkään Seurapelin (2020) ohjaaja Jenni Toivoniemi lyöttäytyivät yhteen, oli lupa odottaa jännittävää lopputulosta. Syntyi Perhoset, Pohjanmaan lakeuksille ja ennen muuta Seinäjoen tangomarkkinoille sijoittunut draamakomedia.

Lähtöasetelma on kutkuttava: nuori uraohjus Siiri (Aksa Korttila) toimii erityisavustajana simputtavalle elinkeinoministerille (Leea Klemola), jonka suunnitelmana on ollut vain poiketa Pohjanmaalla ja sitten palata takaisin pääkaupunkiseudulle. Kun ministerin oma elämä sakkaa kesken maakuntakiertueen, hän päättää jäädä Seinäjoelle. Ministerin henkilökohtaisen kriisin seuraus on kiusallinen Siirille, joka on kotoisin kyseiseltä paikkakunnalta. Toisaalta tilaisuus saattaa olla myös mahdollisuus, näytön paikka urkenevalla poliittisella uralla. Kun Siirin isä – ex-tangoprinssi (Jani Volanen) – kävelee kylän raitilla vastaan, kohtaaminen antaa osviittaa nuoren naisen kipuilun syistä. Moniongelmaisen isän ja hänestä vieraantuneen tyttären suhde muodostaa elokuvan keskeisen teeman.

Pohjolan aurinko hehkuu tangon tahdissa samalla kun markkinamiehet pyörittävät omaa show’taan tämän originellin Suomi-ilmiön vanavedessä. Tangomarkkinat on otollinen maisema herkullisten sivuhenkilöiden ja näiden ympärille kyhättyjen sotkujen sekoitteluun. On sinnikäs puhelinmyyjä (Miro Lopperi) ja lääkärikaveri (Samuli Niittymäki), Siirin urasuunnitelmia uhkaava ministerin assistentti (Alex Anton) sekä laulajaisää hartaasti fanittava ihailijapariskunta (Katja Küttner, Jarkko Pajunen). Etenkin viimemainittu kaksikko on tragikoomisuudessaan vertaansa vailla.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan kuin piirileikissä konsanaan. Hupaisat kohtaukset seuraavat toisiaan eikä niillä välttämättä ole juurikaan tekemistä tarinan kokonaisuuden kanssa. Hauskimmat niistä jäävät todella irrallisiksi, mutta huumorin kukkiessa täysillä katsoja sallii epäilemättä myös ylilyönnit. Näyttelijät loistavat rooleissaan – etenkin Klemola, joka on heittämällä Perhosten paras hahmo. Ministerin vierailu hätkähdyttävässä taidekollektiivissa on suorastaan ääneen naurattava tour de force. Onneksi elokuvan on rytmitetty mukaan myös tärkeitä suvantovaiheita, joissa sulatella tällaisia koomisia helmiä.

Perisuomalaisen puskafarssin puolellekin horjahteleva Perhoset olisi voinut taipua myös mainioksi tv-sarjaksi; sen verran runsaasti elokuvassa on aineksia, joihin olisi mielellään keskittynyt vielä tarinan puolitoista tuntista kestoa pitempään. Elokuvana se joutuu tiedostamaan oman rajallisuutensa välttämättömien temaattisten tilinpäätösten suhteen.

– Outi Heiskanen 13.1.2025