MOMENTS CHOISIS DES HISTOIRE(S) DU CINEMA (2001)

Ohjaaja
Jean-Luc Godard
Maa
Ranska
Tekstitys
English subtitles
Kesto
84 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
dokumentti
Ikäraja

Histoire(s) du cinéma -dokumenttisarja oli kymmenen vuotta kestänyt elokuvahistorian kartoitus ja monumentaalinen kollaasi, jonka hyödynsi materiaalia tauluista, uutisista, 148 kirjasta ja 495 elokuvasta. Godard muokkasi eeppisestä sarjastaan lyhennetyn teatteriversion, josta on kaukana synkkä, vaikea ja poliittinen agenda. Etualalla seisoo koko sydämestään elokuvia rakastava Godard.

***

Alun perin kahdeksan lyhytelokuvan sarjaksi Ranskan televisioon ohjattu dokumentti syntyi kaiken kaikkiaan kahdenkymmenen vuoden työn tuloksena. 495:stä elokuvasta, lukuisista tauluista ja eri tekstilajeista napatuista sitaateista koottuun alkuperäisteokseen upposi Jean-Luc Godardilta (1930-2022) noin kymmenen vuotta, ja tähän 84 minuuttiseen tiivistelmään toiset kymmenen. Herkeämättömän montaasin seurana ovat esseemäiset monologit historiasta, taiteen filosofiasta ja rakkaudesta elokuvaan, sekä päiväkirjamerkinnän tapaiset otteet. Kuvakieli on abstraktia, alitajuista: suora virta yhdestä mielestä toiseen.

Monimutkaiset tekijänoikeussyyt ovat tehneet teoksesta harvinaisuuden, se on lähes täyttä lainatavaraa. Pitkään ainoa saatavilla oleva tallenne oli japaniksi tekstitetty versio, jonka lisäksi ilmestyi kirjoja ja ääniraidasta kyhättyjä CD-levyjä. Saatavuus koheni ohjaajan kuoleman jälkeen julkaistun DVD:n myötä. Lakisyiden lisäksi saatavuutta rajoittivat Godardin ja Gaumontin kehnot välit sekä alhainen kysyntä, joka itsestään-selvästi vaivaa ohjaajansa valtavan tuotannon periferiaan sijoittuvaa teosta.

Varsinkin alkuperäinen teos kommentoi elokuvan ja historian suhdetta. Ranskan kielen sana ”histoire” tarkoittaa suomeksi sekä historiaa että tarinaa, jonka takia elokuvan nimellä on osuva kaksoismerkitys. Teos on tarinoita historiasta ja tarinoita elokuvasta eli tarinoita elokuvan historiasta, jotka kaikki sulavat yhdeksi: elokuva on historiaa, historia elokuvaa. Historiallisia hetkiä on filmattu, jolloin niistä tulee osa elokuvan historiaa. Godard kommentoi myös tasojen eroa; historiaa ja siitä syntynyttä taidetta ei voi sekoittaa keskenään. Ristiriitaisesti juuri siitä teoksessa on kyse.

Sekava merkitysten vyyhti on käsitteellisellä tasolla kompleksinen mutta itse elokuva ilmaisee asiansa luonnollisen ja perustellun oloisesti, mikä luonnehtii ohjaajan tyyliä kautta tuotannon. Katsanto ei edellytä yliälyllistä näkökulmaa, vaan teoksesta voi nauttia sellaisenaan.

Dokumentti on eristäytyneen Godardin kuratoima elokuvan historia, joka ei käy lähelläkään objektiivista selontekoa. Subjektiivinen suodatin tekee siitä kiinnostavan Godardista kiinnostuneille. Cahiers du Cinéman suosikit ovat yliedustettuina ja Alfred Hitchcock kruunataan muodon kuninkaaksi, Sergei Eisenstein saa valtavaa ihailua osakseen. Ennen kaikkea korostaa tekijä kuitenkin omaa tuotantoaan ja merkitystään elokuvan historiassa, mikä ei juurikaan tuota yllätyksiä: olihan ohjaaja tunnetusti sitä mieltä, että elokuva kuolee hänen mukanaan.

Muoto on inspiroinut monia myöhempiä elokuvantekijöitä, yhtenä ilmeisimmistä Frank Beauvaisin Ne croyez surtout pas que je hurle (2019), jossa masentunut ja eronnut ohjaaja katsoo surua käsitelläkseen viitisen elokuvaa päivässä kuukausien ajan, ja editoi sitten pätkiä niistä päiväkirjaa muistuttavan eromonologin kylkeen. Moments choisis des Histoire(s) du cinéman montaasin virheetön kulku on jotain, johon vain elinikänsä kuvaa käsitellyt tekijä yltää, eikä mitään innoittunutta jäljittelyä voi oikein verrata alkuperäiseen. Jossain määrin Godardin kanta elokuvan kuolemasta pitää siis paikkansa, vaikka kyse taitaakin olla vain tietyn 1900-luvulla täydellistyneen kuvakielen vaihtumisesta uuteen. Elokuvan kuolema on turhan dramaattinen julistus.

– Kielo Kiikeri Jean Gavril Slukan kritiikin ja muiden lähteiden mukaan 7.11.2023