MAYA DEREN I: KINOKONSERTTI EXPERIMENTAL (1943-1946)

Ohjaaja
Maya Deren, Alexander Hammid
Maa
USA
Tekstitys
English subtitles
Kesto
63 min
Teemat
Kopiotieto
16 mm/35 mm/DCP
Lisätieto
sis. lyhytelokuvat Meshes of the Afternoon, Ritual in Transfigured Time, A Study in Choreography for Camera, At Land • säestys Päivi Takala

Päivi Takalan taiteilijajuhlakonsertti kokoaa yhteen Derenin 1940-luvun mykkäelokuvat. Ensimmäiset näistä olivat ohjaajan itsensä tähdittämiä sisäavaruustrippejä (Meshes of the Afternoon, At Land), joita seurasi sarja etnisen hierarkian kokemusta mystifioineita tanssifilmejä (A Study in Choreography for the Camera, Ritual in Transfigured Time).

***

Maya Deren (1917–61) kuoli aivoverenvuotoon 44-vuotiaana, luovan voimansa huipulla, mutta turhautuneena paineisiin joita ”halpatuotannon pateettinen aritmetiikka” (Deren) synnytti. Hän jätti jälkeensä puoli tusinaa elokuvaa sekä keskeneräisiä katkelmia: tämä tuotanto, jonka yhteenlaskettu kesto ei ylitä puoltatoista tuntia, on osoittautunut suuntaa antavaksi amerikkalaiselle kokeelliselle elokuvalle. Temaattisesti Deren liittyy saksalaiseen ekspressionismiin ja freudilaiseen ranskalaiseen avantgardeen. Hänen kuvaustekniikkansa oli käänteentekevää, samoin liikkeet kuvan sisällä, leikkaustekniikka, ajan käsittely sekä koreografisten elementtien korostunut osuus.

Derenin esikoinen MESHES OF THE AFTERNOON syntyi yhteistyössä Alexander Hammidin, huomattavan dokumentaristin ja Derenin silloisen aviomiehen kanssa. Tämä kokeellisen amerikkalaisen elokuvan klassikko tutkii subjektiivisen mielikuvitusmaailman ja objektiivisen todellisuuden ristiriitaa yksityisen ja henkilökohtaisen draaman puitteissa, unen ja todellisuuden alituisten vaihtelujen saatossa. Deren itse esittää naista, jonka pakkomielteisen, alitajuiset reaktiot puolittain kuviteltuihin tapahtumiin ajavat lopulta itsemurhaan. Rakenteeltaan elokuva on lähellä ranskalaista surrealismia, jonka tahallisen mielivaltaisen ajan ja paikan käsittelyn Deren kuitenkin korvaa tarkoin harkitulla tekniikalla. Hän esimerkiksi näyttää kernaasti huoneen todelliset mittasuhteet, sitten venyttää henkilön liikettä halki huoneen käyttämällä hidastusta ja toistoa.

RITUAL IN TRANSFIGURED TIME on Derenin kompleksisin elokuva, jossa tiivistyvät hänen saavutuksensa, teoriansa ja epäonnistumisensa. Tässä teoksessaan Deren on kehittänyt radikaalisti eteenpäin ”transsielokuvan” muotoa, siihen arkkitehtonisen elokuvamuodon suuntaan, joka syntyi 1960-luvun alussa ja joka lopulta pyrki kohti myyttiä ja rituaalia. Derenin elokuva jakautuu kolmeen osaan: avaukseen, juhlaan ja tanssiin ulkoilmassa. Kuvat herättävät perinteisiä tulkintoja, mutta ne eivät ole niinkään symbolisia kuin arkkityyppisiä, peräisin ensi sijassa muinaisen mytologian kuvastosta. Ne säilyttävät vapaasti virtaavan suhteen alitajuiseen fantasiaan ja välttävät psykologisoivan symbolismin ja kirjallisen allegorian vaarat.

A STUDY IN CHOREOGRAPHY FOR CAMERA on eräänlainen kokeellinen elokuvatanssi, ensimmäinen Derenin tanssielokuvista. Siinä Deren keskittyy kokonaan kameranliikkeen jatkuvuuteen, josta tulee elokuvan tärkein aihe. Erilaisin keinoin kamera luo oman aikansa ja tilansa eikä enää toimi pelkkänä rekisteröivänä instrumenttina, vaan koreografian luovana osatekijänä. Tanssija Talley Beatty aloittaa askeleen – laskien ojennettua jalkaansa – ulkoilmassa ja vie liikkeen loppuun ikään kuin samassa otoksessa mutta suljetussa huoneessa. Tanssi vie hänet läpi monien muutosten, sekä paikan että liikkeen osalta.

A STUDY IN CHOREOGRAPHY FOR CAMERA – OUTTAKES sisältää kaiken Derenin yksinkertaisimmasta ja puhtaimmasta elokuvasta poisjätetyn materiaalin. Kooste tarjoaa alan opiskelijalle taloudellisen elokuvaleikkauksen mallin ja Deren-entusiastille eloisan oppitunnin siitä miten ohjaaja konstruoi elokuvansa.

Elokuvassa AT LAND Deren esittää naista, joka syntyy merestä, kulkee läpi elämän palatakseen jälleen mereen. Kyseessä on odysseija, henkilökohtaisen identiteetin etsintä todellisuuden erilaisten yhteenottojen ja konfliktien kautta. Elokuvasta välittyy vaaran tunne, maagisen merkityksellisyyden jännite, alastoman impulssin ja sen supistumisen ristiriita. Teos on klassinen esimerkki ”transsielokuvasta”: päähenkilö kulkee näkymättömänä ihmisten joukossa, joutuu vastakkain oman itsensä ja menneisyytensä sekä dramaattisten maisemien kanssa. Elokuvan muistettavimpiin kuuluvassa kohtauksessa päähenkikö huomaa olevansa keskellä elegantisti katettua illallispöytää vieraiden istuessa ja syödessä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

– David Curtisin (Experimental Cinema, 1971), P. Adam Sitneyn (Visionary Film, 1974) ja muiden lähteiden mukaan

* * *

KINOKONSERTTI EXPERIMENTAL 16.11.2023
Kinokonsertin säestävät:
Päivi Takala (viulu ja elektroniikka)
Andrew Bentley (syntetisaattori ja soma-pipe).

Päivi Takala on pitkän linjan monipuolinen muusikko ja taiteilija. Sibelius-Akatemian jälkeen hänen uransa alkoi viulistina Helsingin kaupunginorkesterissa 1978. Opinnot School of the Art Institute of Chicagossa johdattelivat elokuva-alalle, missä Takala on työskennellyt ohjaajana, säveltäjänä ja äänisuunnittelijana. Takalan ensimmäinen elokuva oli dokumentti “Rumpu, ruokokitara ja honda” (Takala & Tuura, 1989), joka kuvattiin Sambiassa ja joka voitti lukuisia kansainvälisiä palkintoja. Klassisen musiikin lisäksi Takala on soittanut monia eri genrejä edustavissa yhtyeissä. Hän valmistui taiteen tohtoriksi Aalto-yliopistosta 2014. Hän on opettanut elokuvamusiikkia Sibelius-Akatemiassa. Tällä hetkellä Takala keskittyy elokuvamusiikkiin ja mykkäelokuvien parissa työskentelyyn, missä hänen instrumentteinaan ovat viulu ja piano.

Andrew Bentley (1952, Iso-Britannia) on toiminut Yleisradion kokeilustudion suunnittelijana, musiikin liike-elämässä sekä yliopiston opettajana, viimeksi Taideyliopiston musiikkiteknologian professorina. Hän on erikoistunut elektroniseen improvisointiin ja esiintynyt eri kokoonpanoissa, mm. Piip-triossa, Son Panic’issa ja Manialogissa. Hän on kehittänyt oman suuntauksen, jota hän kutsuu ääniteatteriksi, jossa yhdistetään elektroninen improvisaatio ja performanssitaide.

Miksi Maya Deren?

”Maya Deren on kiinnostanut minua kauan kokeellisen elokuvan pioneerina, instituutioiden ulkopuolella taidetta tehneenä taiteilijana. Deren ammensi ilmaisuunsa vahvasti tanssitaiteesta, joka näkyy hänen äänettömissä kuvissaan vahvana kehollisuutena ja tuntoisuutena. Tämä puolestaan mahdollistaa monenlaiset musiikilliset tulkinnat, mikä tekee Derenin elokuvien kanssa musisoinnin erittäin kiehtovaksi.” (Päivi Takala)