JÄÄHYVÄISTEN KRONIKKA (1995)

Ohjaaja
Markku Lehmuskallio
Maa
Suomi
Kesto
90 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 2K DCP
Ikäraja

Trilogian päätösosassa kerrotaan kyliin muuttaneiden nenetsien kohtalosta. Nimensä mukaisesti menetysten ja jäähyväisten elokuva, jossa Lehmuskallio ja Lapsui keskittyvät nenetsien kokeman yhteiskunnallisen ja henkisen murroksen kuvaukseen Nydan kylän ja sen asukkaiden kohtalon kautta.

***

Nenetsi-trilogian kolmas osa on nimensä mukaisesti menetysten ja jäähyväisten elokuva, jossa Lehmuskallio ja Lapsui keskittyvät nenetsien kokeman yhteiskunnallisen ja henkisen murroksen kuvaukseen Nydan kylän ja sen asukkaiden kohtalon kautta. Aihetta lähestytään sekä yksityisellä että yleisellä tasolla. Eräänlaisena kehyksenä toimii Jadnen perheen tarina: prologissa Jadnen veljekset kertovat isästään, pitkin matkaa seurataan veljesten edesottamuksia, lopussa 90-vuotias äiti Maria kuolee ja hänelle järjestetään perinteiset hautajaiset, epilogissa palataan isän kuolemaan.

”Elementit – maailman äärissä tapahtuvan draman osanottajat”, ilmoittaa elokuvan ensimmäinen väliotsikko. Lentokone lentää yli tundran, joka ulottuu silmänkantamattomiin, meri kimmeltää vailla horisonttia, pilvet karkaavat ohi, porolaumat vilistävät maassa ja kaasuputki syöksee tulenlieskoja taivaalle. Tuli, ilma, maa ja vesi ovat sananmukaisesti elimellisiä osanottajia draamassa, jossa ihminen kamppailee luonnon, talouden ja virkavallan voimia vastaan. Nykyhetkestä tarina palaa myös historiaan vanhojen dokumenttikuvien säestyksellä, ja kertoja esittää, miten Venäjän lait ovat 1600-luvulta lähtien muokanneet Euraasian arktisen rannikon olosuhteita ja nenetsien kohtaloita. Vuoden 1901 laki määräsi, että Siperian kruununmaita tuli luovuttaa vain aatelisille, kunnes vuoden 1917 vallankumouksen myötä kaikki maa joutui valtion omaisuudeksi. Viimeksi arktisten alueiden ja kansojen kohtaloita on ohjannut vuoden 1992 asetus kaasutuotannon lisäämisestä.

Jäähyväisten kronikka kertoo elämästä unelmien ja realiteettien, perinnetietoisuuden ja uuden ajan vaatimusten ristipaineessa. Vaikka unelmat ja perinteet yhä elävät nenetsi-kansan keskuudessa, aika on kääntymässä väistämättä niiden häviöksi. Nimensä mukaisesti Lehmuskallion ja Lapsuin elokuva kronikoi jäähyväiset eräälle elämänmuodolle, jonka hiipuvia elonmerkkejä taltioidaan eleettömän toteavasti, antamalla ihmisten ja heidän todellisuutensa puhua puolestaan. Lähestymistavasta saattaa erottua oma hillitty nostalgiansa, runollinen ja eleginen suhde menneeseen maailmaan tihkuu ikään kuin rivien välistä. Kehyskertomus Jadnen perheestä etenee isän ja perinteen merkityksestä äidin hautajaisten kautta shamanismin ”voimasauvaan” ja isän kuolemaan, jossa pimeän maailman jumalat imevät tyhjiin shamaani-isän elinvoiman.

Toistuvana rinnastuksena ja vertauskuvana nenetsien kohtalolle toimivat kuvat paikallisen kettutarhan arjesta, häkkeihin vangituista eläimistä ja niiden nylkemisestä turkiskaupan tarpeisiin. Elokuvan draama saattaa tapahtua ”maailman äärissä” tai ihmisten sisällä, mutta näissä turkistarhauksen kuvissa se tehdään vahvasti näkyväksi: samalla tavoin kuin eläimiä nyljetään, tässä maailmassa nyljetään myös puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Vaikka maa, ilma, tuli ja vesi saattavat olla draaman keskeisiä elementtejä, kyseessä on koko elollisen luonnon draama, ihmisen draama ja ihmisten välinen draama. Koska Jäähyväisten kronikka käsittelee ihmisten ja asioiden tilaa, yhteisten asioiden hoitoa, se on syvästi poliittinen elokuva, kannanotto joka osui myös vallanpitäjien nilkkaan: Lehmuskallion mukaan Jäähyväisten kronikka oli hänen ensimmäinen elokuvansa, joka herätti viranomaisten suuttumuksen.

– Sakari Toiviainen 11.3.2009