PORTRAIT D’UNE JEUNE FILLE DE LA FIN DES ANNÉES 60 À BRUXELLES (1994)

Portrait of a Young Girl at the End of the 60s in Brussels
Ohjaaja
Chantal Akerman
Henkilöt
Circé Lethem, Julien Rassam
Maa
Belgia/Ranska
Tekstitys
suom. tekstitys (e)
Kesto
61 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
alkukuvana Blow Up My Town (Saute ma ville, Belgia 1968, 13 min, ei dialogia)
Ikäraja

Akerman piirtää kuvan nuoresta itsestään. Nuori kapinallinen Michèle on turhautunut osaansa ja lintsaa koulusta 60-luvulle sijoittuvassa kasvutarinassa, jota ei liikaa paina historiallinen täsmällisyys: kaduilla kaahaavat ysärin autot. Nuoret juovat, juhlivat ja puhuvat älyllisiä, eikä päähenkilö saa maailmantuskaansa karistettua. Alkuvana nähtävä Blow Up My Town (Saute ma ville) oli 18-vuotiaan Akermanin nihilistinen ja räjähtävä debyytti.

***

ARTE tuotti yhdeksän jakson sarjan kasvutarinoita eri vuosikymmeniltä Ranskan televisioon. Yhdeksän eri ohjaajan joukkoon lukeutuu Akermanin ohella suurnimiä kuten Claire Denis, Olivier Assayas ja André Téchiné, joiden erillisistä tuotoksista kokoelma Tous les garçons et des filles leur âge… (1993-1994) koostuu. Yhteistä episodeille on teema sekä elokuvien sitominen kuvattuun vuosikymmeneen musiikin kautta. Akermanin jaksossa nuorenparin lemmenmenoja säestää Leonard Cohenin Suzanne (1967), ja päähenkilön yöllistä melankoliaa siivittää James Brownin It’s a Man’s Man’s Man’s World (1966), joka alleviivaa teoksen feministisiä sävyjä.

Kappaleiden oheen ei löydy montaa elementtiä, joka sitoisi elokuvaa sen otsikossakin korostetulle 60-luvulle. Anakronismeja, eli aikakauteen sopimattomia “virheitä” vilisevän teoksen kohdalla on tehty selvä tietoinen valinta olla yrittämättä edes. Katukuvasta erottuu ysäri, päähenkilömme seikkailevat CD-liikkeessä. Tämän voi tulkita yksinkertaisesti välinpitämättömyydeksi, tai vaihtoehtoisesti kommentaariksi historian läsnäolosta nykyhetkessä. Nicoleta Bazguin korosti sitä, kuinka elokuvan kuvauspaikkojen koskemattomuus imitoi Ranskan uuden aallon elokuvaa, jolle tyypillistä oli henkilöhahmojen asettaminen kahviloihin, kirjakauppoihin ja kaduille sellaisenaan ilman lavasteita. Tästä näkökulmasta käsin elokuva siis yhdistyy kuvaamaansa aikaan, mutkan kautta.

Circé Lethem on Michèle, 15-vuotias harhailija, joka ei halua käydä koulua. Sen sijaan hän kiertelee kaupungilla, juhlii, tapaa pojan josta pitää sekä tytön josta pitää vielä enemmän. Kasvutarinallisuus näyttäytyy Michèlen joutuessa kasvokkain realiteettien kanssa: ympäröivää maailmaa ei ole tehty hänen kaltaiselleen ihmiselle. Biseksuaalinen tyttö elää patriarkaalisessa, heteronormatiivisessa yhteiskunnassa jossa kaikilla muilla tuntuu olevan vähän hauskempaa. Michèleä on vaikea tulkita mieltämättä häntä Akermanin verrokiksi. Vuonna 1950 syntynyt ohjaaja oli samassa iässä 1960-luvun puolessa välissä, näytti jokseenkin samalta, käveli selkä yhtä lysyssä ja käsitteli varhaisissa elokuvissa Michèleäkin askarruttavia teemoja: seksuaalisuus, melankolia, naiseus.

Teos on lopulta tyypillistä ja taattua Akermania. Yhden päivän kertomus avaa yksinkertaisella mutta vivahteikkaalla tavalla henkilöhahmoa, jota laatiessa ei olla salailtu omaelämänkerrallisia kytköksiä. Tekijän läsnäolo on aistittavissa jatkuvasti. Hitaat otokset ovat verkkaisia mutta tarkkarajaisia. Akermanin tuotannossa elokuva täydentää nuoren naisen melankoliaan paneutuvien teosten joukkoa. Muiden tavoin se selittää tätä surumielisyyttä yksilön ja yhteisön vieraantuneisuudella, perusinhimillisellä maailmantuskalla ja romanttisen elämän pettymyksillä, mutta tekee sen omalla tavallaan, tarkastellen nuoruutta keski-iästä käsin.

– Kielo Kiikeri 23.1.2024