NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA (1996)

Notre Damen kellonsoittaja erottuu Disney-tuotantojen joukosta etenkin sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja kirkkoon kohdistuvan kritiikkinsä ansiosta. Pariisilainen tuomari Frollo vierailee kasvattipoikineen juhlissa, joissa he kohtaavat kauniin Esmeraldan. Tytön karisma ja korvarenkaiden kulta vievät molemmat mennessään eikä konfliktilta voida välttyä.

***

Walt Disneyn Notre Damen kellonsoittaja perustuu Victor Hugon romaaniin Notre-Dame de Paris vuodelta 1831. ”Meidän rouvamme” eli neitsyt Maria, jolle kirkko jo 1300-luvulla omistettiin, on yksi Pariisin kymmenistä samannimisistä kirkoista, mutta keskellä Seine-jokea, Citen saarella sijaitseva katedraali on kuuluisin. 1700-luvulla se ryövättiin ja jätettiin ränsistymään ja se toimi kodittomien asuntolana. Vasta Victor Hugon romaani sai pariisilaiset panostamaan kirkon kunnostamiseen ja nykyisin se on maailman tunnetuimpia rakennuksia.

Romaanissa ja elokuvassa korkealla Notre Damen tornissa, goottilaisen ympäristön kätköissä keskellä Pariisia asuu hyvän sydämen omaava Quasimodo, joka on ollut syntymästään saakka ruumiiltaan rujo (mitä hänen nimensäkin merkitsee). Pariisissa on alkamassa vuotuinen narrien päivä, Houkkien Juhla, jonka aikana kaikki on kääntynyt päälaelleen, ”multa on kultaa ja kuningas on narri”. Quasimodon holhooja Frollo haluaa kieltää tältä osallistumisen juhliin, mutta mies ei kielloista välitä. Hän ystävystyy romanityttö Esmeraldaan, joka kuljeskelee kaupungilla lemmikkivuohensa kanssa. Tuomari Frollo vihaa romaneja ja lähettää kapteeni Phoebuksen joukot etsimään paria ja heidän salaista piilopaikkaansa. Kapteeni on kuitenkin valintatilanteessa kansanmurhaa vaativan velvollisuuden ja sydämen sanoman välillä – asiaa mutkistaa se, että hän rakastuu Esmeraldaan. Näin elokuvan teemana on erilaisuus, siihen kohdistuva viha ja se kuinka tätä vihaa vastaan asettuvat inhimillisyyden valtavat voimat.

Hugon romaanin taustalla on sen nimen mukaisesti juuri katedraali, lähtökohta spektaakkeliin, visuaaliseen nautiskeluun, jonka ytimessä on uppoaminen kohteensa arkkitehtoniseen jylhyyteen ja lasimaalausten kauneuteen. Tätä ympäröi kokonaisvaltainen musiikki, jonka tehtävänä on kietoa pauloihinsa koko kirkkokansa. Tarinan ja animaation toiminnallisuus ja eteneminen epäilemättä miellyttää katsojaa, joka helposti löytää yhtymäkohtia Disneyn aiempiin menestyksiin. Tasoittavia elementtejä Quasimodon hahmossa, johon pienikin katsoja elokuvan mittaan tottuu, ovat sydämellisyyden lisäksi aito urheilullisuus kirkon köysistöissä sekä laulun lahjat, eikä Pariisin yläluokan loistaessa poissaolollaan tuomaria ja pappia lukuunottamatta, vallankumouksellinen kansakaan pääse pelästyttämään Hollywood-henkistä menoa. Pahis-linjauksen määrittelyt tapahtuvat piirrostekniikkojen lisäksi kuvakulmilla ja sävyttämällä värejä ja valoja yleisilmettä synkeämmiksi, mihin Pariisin varjoisimmat paikat luovat sopivan ympäristön. Tuotannossa oli mukana yli 500 tekijää, joiden ammattitaitoon on luottaminen.

Disney-tuotannon ytimessä on tavallisesti ollut perhe. Etukäteen monet olivat epäuskoisia, voisiko Hugon synkähkön maailman animoida niin, että siitä tulisi koko perheelle sopivaa viihdettä menettämättä alkuperäisteoksen ominaisimpia piirteitä. Jotkin elokuvan pahispuolen ajatusmaailmojen ilmaisut lähenevätkin psykedeliaa – selvä viite piirtäjien kunnianhimosta ohi perheleffan – mutta eroottisessa ilmeessään suitset seuraavat tiukasti perhearvoja. Sen mukainen oli menestyskin sekä kriitikko- että katsojarintamalla.

– Jari Sedergren 20.12.2009