YKSINÄINEN NAINEN (1981)

Kobieta samotna
Ohjaaja
Agnieszka Holland
Henkilöt
Maria Chwalibóg, Bogusław Linda, Paweł Witczak
Maa
Puola
Tekstitys
English subtitles
Kesto
92 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Agnieszka Hollandin karuin elokuva on yhteiskunnallinen ja inhimillinen hätähuuto. Kaksi siipirikkoista ihmistä – yhteisön karsastama yksinhuoltajaäiti (Maria Chwalibóg) ja nuori työkyvyttömyyseläkeläinen (Bogusław Linda) – lyöttäytyvät yhteen lähes sietämättömän tuskallisin seurauksin. Teos valmistui ennen sotatilaa, mutta sai odottaa ensi-iltaansa kuuden vuoden ajan.

***

Hollandin elokuva on muotokuva yksinhuoltajaäiti Irenasta (Maria Chwalibóg), jolla on yhdeksänvuotias Boguś-poika. Hän ei kuitenkaan ole leski, niinkuin suurin osa puolalaisen perinteisen fiktion yksinäisistä äideistä, vaan aviottoman lapsen vanhempi, jonka isä on vankilassa viruva rikollinen. Irena työskentelee ahkerasti postitoimistossa, mutta hänelle maksetaan niin vähän palkkaa että hän hädin tuskin tulee toimeen. Hän ei pääse muuttamaan pois asunnostaan, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä lämmitystä; erittäin köyhä naapurinperhe haluaisi ottaa Irenan huoneiston haltuunsa, ja käyttäytyy tätä kohtaan äärimmäisen vihamielisesti; oma suku ei anna hänelle minkäänlaista henkistä tai käytännöllistä tukea, vaan on lyönyt tämän otsaan mustan lampaan leiman. Vaikka elokuva tapahtuu Solidaarisuus-liikkeen nousun aikana, Irenan ympärillä ei ole ainuttakaan sielua joka osoittaisi solidaarisuutta häntä kohtaan.

Keskiössä on kaksi paljonpuhuvaa kohtausta. Ensimmäinen näistä kuvaa perhesuhteiden romuttumista perinteisten sukurituaalien rapautumisen kautta. Irenan veli – Boguśin kummisetä – ei suostu tulemaan pojan ensimmäisen ehtoollisen (pierwsza komunia, yksi puolalaisen perhe-elämän tärkeimmistä yhteisistä juhlista) jälkeen näiden luo lounaalle – ei ennen kuin poika suostuttelee: “Olkaa kilttejä ja tulkaa, äiti osti vodkaa ja makkaroita.” Kummisetä vaimoineen käy nopeasti juomassa maljat ja hotkimassa makkarat, muttei viivy yhtään pidempään – kuin pelosta, että saattaisi alkaa tuntea myötätuntoa yksinäistä naista kohtaan. Toisessa kohtauksessa Irena on sängyssä sieluntoverinsa ja rakastajansa, ramman, ruman, köyhän ja ulkomaille halajavan Jacekin (Bogusław Linda) kanssa. On vaikea kuvitella surullisempia, säälittävämpiä kuvia rakastelevasta parista; Hollandin naturalistinen lähestymistapa muodostaa rajun antiteesin niin puolalaisen kulttuurin romantisoiville perinteille kuin valtavirtadraamojen konventioillekin.

Päähenkilön avoin seksuaalisuus tekee selvän pesäeron Puolalaisen Äidin traditionaaliseen ikonikuvaan, joka on voimakkaasti riisuttu kaikista eroottisista mielleyhtymistä. Vieläkin syvemmin Hollandin sankari loukkaa äitiyden normeja hylätessään lapsensa ja jättäessään tämän orpokotiin. Hänen tekonsa ei kuitenkaan kumpua äidillisen rakkauden puutteesta, vaan halki koko elokuvan hän huolehtii lapsestaan – pitää tätä hyvänä poikana, on tästä ylpeä. Hän on tietoinen tehtävästään kasvattaa lapsestaan “hyvä puolalainen”, vaikkei olekaan varma mitä moinen käsite enää nykyaikana merkitsee – “Arvomme on tuhottu,” niinkuin hän Jacekille asian ilmaisee. Maan kaaottinen poliittinen tilanne lähenee äidin omaa, toivottomalta näyttävää elämää, pakottaen tämän tekemään epätoivoisia päätöksiä: hän varastaa, jättää poikansa taakseen ja yrittää paeta maasta. Irena ei halua hyväksyä surkeita olosuhteitaan. Vaistonvaraisesti – pikemminkin kuin tietoisesti – hän kieltäytyy etsimästä tyydytystä ja masokistista mielihyvää yksinäisestä arjesta täynnä uhrauksia. Yhteiskunta reagoi suvaitsemattomasti ja pyrkii nöyryyttämään naisen, joka kehtaa varjella henkilökohtaisia halujaan ja tarpeitaan. Kuolema rakastetun käsistä on tulkittavissa vertauskuvalliseksi rangaistukseksi – ansaituksi sellaiseksi, koska Irena on uhmannut yleismaailmallista kulttuurillisten ja moraalisten sääntöjen koodistoa. Holland näyttää äitiyden myytin tuhoavat piirteet: ne jotka eivät suostu alistumaan sille, saavat osakseen inhoa ja halveksuntaa. Solidaarisuuden siteet eivät kosketa kaikkia, on Hollandin sanoma. On aina yksinäisiä naisia, jotka jäävät niiden ulkopuolelle.

– Elżbieta Ostrowskan esseen Agnieszka Holland: a Sceptic mukaan (julkaistu Ostrowskan ja Ewa Mazierskan kokoelmassa Women in Polish Cinema, 2006)