Kirjailija Dick King-Smith loi kertomuksen lammaspaimeneksi haluavasta possusta. Elokuvaversiota varten luotiin eloon koko farmi, jossa puhelias pikku porsaselää koirien, kissojen, lehmien, hevosten ja ankkojen kanssa. Suurten unelmien tavoittelusta ja erilaistenotusten sopuisan yhteiselon tavoittelusta kerrotaan tunteellisesti, mutta maanläheisesti. Tenavatähti Konsta Hietanen toimii Baben ääninäyttelijänä suomenkielisessä versiossa.

***

Australialaiselokuva Babe – urhea possu oli [vuoden 1995] suuria yllättäjiä Yhdysvaltain elokuvalistoilla. Myös kriitikot innostuivat possun ja sitä ympäröivien koirien, hevosten, lehmien, lampaiden, ankkojen ja hiirien idyllisestä maailmasta. Babe löytyi monen arvostetun kriitikon vuoden parhaat -listalta. Dokumentaristina ennen toimineen Chris Noonanin ohjaamaa ja Mad Max -trilogiastaan tunnetun George Millerin tuottamaa elokuvaa on jo verrattu Disneyn Bambiin. Harvoin on elokuva saavuttanut klassikon aseman näin nopeasti.

Eläimiä on harvoin ohjattu yhtä taidokkaasti ja tunteisiin vetoavasti. Elävillä eläimillä, tietokonegraafisilla tempuilla sekä animatronisilla ja tavanomaisilla nukeilla toteutettu Babe on viimeistä suun liikettä ja elettä myöten uskomaton fantasia inhimillisen eläinyhteisön elämästä. Babe on silti vain osaksi faabeli, eläinsatu, joka kertoo vertauskuvallisesti meistä ihmisistä. Lastenkirjailija Dick King-Smithin teokseen The Sheep-Pig perustuva tarina kertoo teurastamolta pelastuneen pienen possun sopeutumisesta maatilan eläinhierarkiaan ja sen valmentautumisesta outoon lammaskoiran rooliin. Mutta tarina ei ole kaikki kaikessa. Babe on yhtä häikäisevä elokuvatekninen taidonnäyte kuin kokonaan tietokoneella animoitu Toy Story. Elokuvan teossa käytettiin useita kymmeniä possuja, joita koulutettiin kuuden ryhmissä tiukalla ehdollistamismenetelmällä. Ne saivat käyttää pieniä otsatupsuja ja niiden silmäripset värjättiin jotta persoonallisuus korostuisi. Ankat kasvatettiin munista asti tekijätiimin valvonnassa. Niille meikkiryhmä loihti silmäpussit. Jim Hensonin perustaman Creature Shopin tehtäväksi jäi luoda eläimille elektronisesti ohjailtavia klooneja sekä käsikäyttöisiä nukkeversioita. Lopputuloksena on satu, jossa eivät saumat näy. Inhimillistettyä tunnelmaa tiivistää yhdeksi henkilöhahmoksi kohoava maatila, jolla näyttää olevan kasvot ja oma persoonallisuus. Babe on viimeisen päälle teollinen ja huipputekninen tuote. Trikki esittäytyy trikkinä.

Historiantutkija Hannu Salmen mukaan elokuvien ja tv-sarjojen eläinhahmot ovat puhtaita tähtiä, teollisuuden tuotteita vailla häiritsevien näyttelijäkykyjen tai eroottisten ärsykkeiden luomia avuja. Eläintähdet kuuluvat aikuisten lapsille tekemään kulttuuriin, joka käsitteellistää luontoa ja lapsuutta koskevia haaveita tekijöiden, ei lasten näkökulmasta. Asiantuntijoita on aina ärsyttänyt esimerkiksi Disney-yhtiön televisiolle tuottamat ”luontodokumentit”. Niissä eläimet ovat vain pieniä ihmisiä. Eläintähtien inhimillisyys on kuitenkin ymmärrettävää. Ihminen ei edes osaa puhua luonnosta muuten kuin kulttuurin käsittein.

Eräs Disneyn luontoelokuvien kirjoittajista tiivisti yhtiön linjaan sopivan inhimillistämisen tavan: ”Aina kun me näimme eläimen tekevän jotain tyylillä tai persoonallisesti – kuten karhun raapimassa selkäänsä tai saukon laskemassa liukumäkeä joentörmällä – me hyödynsimme sen välittömästi. Monet halveksivat tällaista antropomorfismia. Me pyrimme kuitenkin aina pysymään todellisuuden rajoissa. Karhut todella raapivat selkäänsä ja saukot leikkivät.” Babessa inhimillistäminen näyttäisi menevän pidemmälle. Tuottaja George Miller uskookin, että elokuvaa katsoessa saattaa jopa unohtua, että kankaalla on eläimiä. Näin tuskin sentään tapahtuu. Disneynkin nykyinen valta-asema rakentuu valtakuntaa perivän prinssin herttaiselle leijonamaisuudelle. Ainakin lapset haluavat koko ajan muistaa katsovansa söpöjä, pieniä ja joskus karvaisia eläimiä. Tekninen temppu kuuluu sekin lastenelokuvan attraktioihin. Babe ei välttämättä inhimillistä eläimiä vaan eläimellistää elokuvateknologian.

Kari Salminen (Filmihullu 4/1996)