THE KING OF THE NEIGHBORHOOD (1949)

El rey del barrio
Ohjaaja
Gilberto Martinez Solares
Henkilöt
Germán Valdés, Silvia Pinal, Famie Kauffman, Marcelo Chávez
Maa
Meksiko
Tekstitys
English subtitles
Kesto
100 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Reyn johtama hyväsydämisten huijarien joukko on erikoistunut ryöväämään rikkaita rouvia, joista eräs rakastuukin mieheen päätä pahkaa. Legendaariset koomikot Tin Tan ja Vitola ottavat yhteen Gilberto Martínez Solaresin viisaassa, yhä uudelleen yllättävässä ohjauksessa.

   

***

Yksi klassisen meksikolaisen elokuvan avainkoomikoista oli Tin-Tan, jonka elokuvien katsominen on kuin seuraisi juoksevaa kommentaaria paikallisesta kulttuurista ja politiikasta. Tämä ei ole mitenkään ominaista pelkästään Tin-Tanille: esimerkiksi Pekka ja Pätkä -elokuvien voisi nähdä heijastavan samaan tapaan 1950-luvun Suomen kehitystä ja muutosta. El rey del barrion yhteydessä se on kuitenkin syytä mainita, sillä teoksen arvot ovat sen aikaisen todellisuuden taltioinnissa.

Pintatasolla kyseessä on farssi pachuquismosta, tuohon aikaan Yhdysvalloista rantautuneesta sosio-kulttuurisesta ilmiöstä, jonka alkuperä löytyy El Pason kaupungista Texasissa. Sieltä se levisi Yhdysvaltain lounaisosiin ja Kaliforniaan, missä sille kehittyi oma paikallinen varianttinsa etenkin Los Angelesin alueella. Mutta nimen perusteella ilmiön juuret juontavat Pachuca de Soton kaupunkiin keski-Meksikon alueella Hidalgon osavaltiossa, jossa pachuquismon keskeinen muotiseikka, väljät ja leveät puvut, olivat olleet merkittävä trendi jo jonkin aikaa. Pachucot olivat jossain määrin äärimmäisiä ulkopuolisuudessaan, heidän kulttuurinsa oli anglovastaista samoin kuin epämeksikolaista – he olivat Chicanoja, kansa kahden hallitsevamman kulttuurin välissä poimien niistä mieleisensä aspektit yrittämättä sopeutua muihin kulttuurin kuin omaansa. Siispä meksikolaisten älyllistä ja henkistä suhtautumista heidän pohjoisiin naapureihinsa voisi täten luonnehtia hieman skitsofreeniseksi, joten ei ole yllättävää että pachuquismo-kulttuuri löysi tiensä (takaisin) Meksikoon.

Tuon aikaisessa meksikolaisessa kulttuurissa pachucoihin suhtauduttiin lähinnä rikollisina, epätodenmukainen representaatio jossa kuitenkin piilee totuuden siemen (pachuco-elämäntyyliin kuului pilvenpolttoa ja muita laittomuuksia). Siispä Tin-Tanin hahmo elokuvassa on rikollinen – kirjaimellisesti. Oikeassa elämässä hän on rautatieyhtiöllä työskentelevä huolehtivainen isä ja suosittu barriossaan. Hänellä on kuitenkin salainen kaksoiselämä pahamaineisena rikollisena, joka on saanut oppinsa pahimpien ja ilkeimpien roistojen parissa Chicagossa, Illinoisissa (Tin-Tan lisää pakkomielteisesti osavaltion näyttääkseen omaksuneensa amerikkalaisen puhetyylin). Joten Tin-Tan on yllä mainitun skitsofrenian ilmentymä. Mutta asiat monimutkaistuvat: pachucona Tin-Tan pukeutuu rikoskumppaniensa kanssa eurooppalaiseen tyyliin – esimerkiksi eräällä keikalla Tin-Tan esittää espanjalaista kitaristia. Jos meksikolaisten ylemmyydentunne angloamerikkalaisia kohtaan heijastuu Tin-Tanin pachuco-hahmon absurdissa kyvyttömyydessä ja teennäisyydessä, heitä nuhdellaan omasta tietämättömyydestä ja turhamaisuudesta kohdatessaan mahtailevaa eurooppalaista kulttuuria – ainakin pilkan kohdistuessa yläluokkaisiin, proletariaattiyleisön iloksi. Tin-Tanin tulkinta espanjalaisesta klassisesta musiikista on lähestulkoon groteskia, mutta rikkaat kuuluisuudet, jotka kutsuivat ylistetyn kitaristin illanviettoonsa esiintyjäksi taputtavat ja huutavat ” ¡olé!” hänen epätoivoiselle rämpyttelylleen ikään kuin hän olisi aito eikä pelkkä huijari. Hänen myöhemmät yrityksensä matkia ranskalaista ja italialaista kulttuuria kohtaavat samanlaisia reaktioita: rikkaat uskovat kaiken mikä esitellään autenttisena – heiltä puuttuu sivistys erottaa aito väärennöksestä. Meksikolainen tie modernisuuteen on ilmeisen kuoppainen.

– Olaf Möller 6.3.2024