Saatuaan lakkoagitoinnin vuoksi potkut työstään sokerimyllyssä, José ei voi naida rakastettuaan, kalastaja Pedron tytärtä Ritaa. Väkivallan uhka kasvaa suureksi, kun Rita suostuu myllyn omistajan vaimoksi pelastaakseen isänsä varmalta tuholta. Visuaalisesti upea elokuva täynnä luokkakonflikteja ja eroottista piinaa!

***

Elokuvan historiaa kerrotaan usein tarinana nerokkaista tyypeistä taistelemassa kapitalismin ja kohtalon voimia vastaan. Tuon narratiivin taustalla on kuitenkin joukko muitakin historioita. Yksi erityisimmistä on se, jossa suuri naistähti on salaa koko projektin luova johtaja. Siitä puheen ollen: Llévame en tus brazos todella on Julio Brachon teos, jota ei olisi olemassa ilman naispääosan esittäjän, rumbaelokuvien vakiotähden Ninón Sevillan tahtoa, voimaa ja terävää luovuutta. Elokuvantekijä-restauroija Viviana García-Besné, Producciones Calderón -elokuvaimperiumin perillinen, kertoi elokuvan tuotantovaiheista stand up -tyylisenä suullisena historiana esitellessään sen Locarnon elokuvajuhlilla 2023.

Hänen tarinansa kuului näin: Bracho oli laatinut käsikirjoituksen, joka käsitteli talonpoikien ja kalastajien ahdinkoa syrjäseutujen mahtimiesten ja näiden korruptoituneiden poliitikkokumppanien rautaisten kantojen alla. Kukaan ei vain halunnut tuottaa siitä elokuvaa, kunnes Sevilla luki käsikirjoituksen, piti siitä ja päätti tukea sen filmaamista. Ensin Sevilla työsti Brachon kanssa käsikirjoitukseen roolin itselleen, sitten hän hankki mukaan päätuottajansa Calderónit, ja seuraavaksi rekrytoi joukkoon vielä Meksikon kaikkien aikojen parhaan elokuvaajan Gabriel Figueroan maksamalla osan tämän palkkiosta omasta taskustaan. Sevilla teki kerta kaikkiaan kaikkensa, jotta elokuvasta saatiin tyylikästä, poliittisesti purevaa viihdettä massoille – vailla mitään lisäkrediittiä lukuun ottamatta mainintoja osallistumisesta tanssikohtauksen koreografiaan sekä osavastuusta brasilialaiseen laulunumeroon. Taiteilijanimensä perusteella Sevilla oli aina tietoinen asioiden laidasta: Kuuban Havannassa syntynyt Emelia Pérez Castellanos otti nimekseen Ninón kunnianosoituksena 1600-luvun kurtisaanille, taiteilijalle ja mesenaatille Anne ”Ninon” de l’Enclos’lle, joka tuki nuorta Molierea ja testamenttasi rahaa notaarinsa pojalle, paremmin nimellä Voltaire tunnetulle François-Marie Arouet’lle.

Hyvää seuraa siis Julio Bracholle, yhdelle meksikolaisen elokuvan älyllisimmistä ja samalla arvaamattomimmista mestareista. Kuten kaikki tuon ajan auteurit, Bracho hallitsi genren kuin genren: Nykyisin hänet tunnetaan mahdollisesti parhaiten panoksestaan meksikolaiseen film noiriin (esim. Distinto amanecer, 1943; Crepúsculo, 1945), mutta hän jätti pysyvän jäljen myös melodraaman (Historia de un gran amor, 1942; La mujer de todos, 1946; Rostros olvidados, 1952), komedian (¡Ay, qué tiempos, señor Don Simón!, 1941), musikaalin (La corte de faraón, 1944), uskonnollisen elokuvan (San Felipe de Jesús, 1949) sekä niin kutsutun irtisanoutumisen elokuvan (La sombra del caudillo, 1960) aloille.

Yksi Brachon tuotannon kiehtovimmista ja toistaiseksi lähes tutkimattomista puolista on sen homoseksuaalinen pohjavire. Monissa hänen elokuvissaan viitataan gaytaiteilijoihin (vrt. Brachon kollegan ja ystävän Xavier Villaurutian runo Oscar Wilden innoittamassa Rostros olvidadosissa) tai niissä on camp-estetiikkaa (vrt. La corte de faraón). Ehkä tämä oli se puoli Brachossa, johon Sevilla niin voimakkaasti kiinnittyi. Ei suinkaan ole sattumaa, että hänen ykkösohjaajansa Producciones Calderónilla oli avoimesti homo espanjalainen emigrantti Alberto Gout…

– Olaf Möller 19.4.2024