THE CASE OF THE WEE MURDERED WOMAN (1955)

El caso de la mujer asesinadita
Ohjaaja
Tito Davison
Henkilöt
Jorge Mistral, Gloria Marín, Abel Salazar, Martha Roth
Maa
Meksiko
Tekstitys
English subtitles
Kesto
102 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Varakkaan pariskunnan tylsä elämä kääntyy päälaelleen vaimon nähtyä kummallista unta. Hämmentävä sekoitus bulevardikomediaa ja surrealistista fantasiaa perustuu arvostetun espanjalaiskirjailija Miguel Mihuran näytelmään.

   

***

El caso de la mujer asesinadita perustuu samannimiseen espanjankielisessä maailmassa varsin suosittuun vuoden 1946 näytelmään, jota oli kirjoittamassa Miguel Mihura, yksi erikoisimmista Espanjan populaarikulttuuria muovanneista hahmoista. Mihura tunnetaan pääasiassa terävästä nokkeluudestaan, joka sisällissodan päätyttyä ajoi hänet usein ristiriitoihin kansallismielisten ryhmittymien kanssa – vaikka tätä puolta hän oli tukenut erittäin aktiivisesti konfliktin aikana mm. toimittajana satiirisessa La Ametralladora -lehdessä (1937–41), jonka yhteistyökumppaneita olivat mm. Edgar Neville, yksi espanjalaisen elokuvan tulevaisuuden jättiläisistä, sekä yksi maan merkittävimmistä humoristeista, Antonio Lara de Gavilán, joka tunnetaan paremmin nimellä Tono. Ja kuitenkin, hänen todellinen neroutensa saattoi piillä toisaalla: Mihura oli poikkeuksellinen muotojen keksijä, mistä todisti mm. hänen ainoa ohjauksensa, yhteistyössä Tonon kanssa tehty Un bigote para dos (1940). Elokuva oli Heinz Paulin Unsterbliche Melodienin (1935) tekstityksillä tehty versiointi, jonka tarinalla ei ollut mitään tekemistä alkuperäisen kanssa – esteettinen strategia, joka nousi trendikkääksi vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Toinen esimerkki on tosiaankin El caso de la mujer asesinadita, jonka surrealistinen kerronta (murhatapaus ratkaistaan ​​unien, aavistuksen, menneiden ja lähitulevaisuuksien aaveiden jne. kautta) tekee siitä erikoisuuden niin näyttämöllä kuin valkokankaalla. El caso de la mujer asesinadita on teoksen toinen valkokangassovitus; ensimmäisen, nimeltään El extraño caso de la mujer asesinada, ohjasi juutalainen brittipakolainen Boris H[irsch] Hardy Argentiinassa vuonna 1949. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta, kun otetaan huomioon, että tämän nyt nähtävän version ohjasi toinen muukalainen vieraassa maassa, chileläinen Tito Davison, joka työskenteli ensin Hollywoodissa näyttelijänä ja sitten Argentiinassa ohjaajana ennen muuttoaan Meksikoon.

Davison oli jo osoittanut poikkeuksellisen taitonsa teatterimateriaalin parissa vuoden 1950 sovituksellaan Luis Fernández Ardavínin Doña Diablasta (1925). Keinotekoisuus itsessään on myös useiden myöhempien Davison-mestariteosten ytimessä: Mainittakoon tässä niistä unenomainen lava-ankkuroitu marionettifantasia La edad de la inocencia (1962) ja muutamaa vuotta aikaisemmin vuonna 1958 ilmestynyt revyykaksikko Música de siempre & Música en la noche, kumpikin varhaisia värielokuvia, joissa tuotantotiimit innostuneesti kokeilivat, mitä voisivat tehdä tällä suhteellisen uudella tekniikalla (vaikka ensimmäinen meksikolainen pitkä värielokuva oli saanut ensi-iltansa 40-luvun alussa, alalla alettiin värikuvata säännöllisesti vasta 50-luvun jälkipuoliskolla). Toki Davison loisti yhtä lailla täysin erilaisen estetiikan parissa, kuten esim. silmiinpistävän realistinen Cabo de Hornos (1956) osoittaa, mutta siinäkin tarinan ydin täyttymystä edellyttävistä kohtaloista osoittaa viehätystä keinotekoiseen – siihen, että taide on erilaista kuin elämä.

Davison oli vain yksi monista ulkomaalaisista, jotka tekivät Meksikosta (väliaikaisen…) kotinsa ja työpaikkansa. Ja kuten lähes kaikissa vastaavissa tapauksissa, aina aksiomaattisista hahmoista kuten Luis Buñuel Tulio Demichelin kaltaisiin tuntemattomampiin tekijöihin, heidän parhaat työnsä tehtiin yleensä Meksikossa – mikä kertoo paljon alan avoimuudesta sekä yleisestä laadusta.

– Olaf Möller 23.4.2024