Acapulcon luonnonkauniilta rannikolta löytyy kuolleita painijoita. Tapausta ryhtyy tutkimaan hiirifobinen perijätär Gloria, jonka kaikki maailman rikolliset tuntevat vain nimellä Batwoman. Mustan laguunin hirviö kohtaa lucha libren mahtipontisen maailman stuntteineen – koskaan ei ole vakava pyllynmyllytys näyttänyt yhtä seksikkäältä!

***

Emilio Fernández ja Luis Buñuel saattavat olla kansainvälisesti tunnetuimmat meksikolaisen elokuvan auteurit, mutta laajalevikkeisin meksikolainen ohjaaja on luultavasti René Cardona eikä pelkästään sen takia, että hänen filmografiansa on määrällisesti suurempi kuin Fernándezin ja Buñuelin laskettuna yhteensä. Kuubalaissyntyinen Cardona teki elokuvia, joiden ohjaajista yleisöt eivät piittaa ja kriitikot haluavat unohtaa: perusluontoisimpia genreteoksia, jotka seurasivat uusimpia trendejä ja villityksiä – tuotteistettuja elokuvia, jotka leviävät maailman ympäri b-elokuvina, drive-in -huvituksina, jne. Todellista halpiskamaa siis (”el cheapo stuff”, kuten Joe Bob Briggs luonnehtisi). Luultavasti miljardit ihmiset ovat nähneet Cardonan elokuvia tietämättään – vaikka elokuvat ovatkin saattaneetkin jättää yleisölle herkullisen jälkimaun huolettoman huvista ja villistä mielikuvituksesta. Cardonaa ei tulisi siis lainkaan väheksyä, sillä hänen kerronnallinen tehokkuutensa on merkittävä ja hänen ohjaustyylinsä jaksaa yllättää katsojaa itsevarmoilla elkeillään.

La mujer murciélago (1968) on melko täydellinen esimerkki hänen perusasenteestaan (vaikkei välttämättä hänen taidostaan): Elokuvan innoittajana toimi tuohon aikaan maailmanlaajuisesti televisiossa nähty amerikkalainen Batman-sarja ja sen surrealistinen poptaide-massatuotantohenkisyys, mutta asettaa sen uuteen kontekstiin meksikolaisen lucha libre -elokuvan näkökulmasta. Mukana on kaiken kukkuraksi meksikolaisten suosikkikauhuelokuvahahmo hullu tiedemies; kansainvälistä vetovoimaa lisätäkseen hän työstää hirviötä, joka muistuttaa epäilyttävän paljon Jack Arnoldin Mustan laguunin hirviön (1954) viherharmaata otusta. Mutta elokuvan todellinen vetonaula on sen päähenkilö: Ei mikään jätkä huonosti istuvassa naamiopuvussa, vaan erittäin hemaiseva nainen violetissa bikinissä, pitkissä hansikkaissa, viitassa ja tietenkin naamiossa: LEPAKKONAINEN!

Pääroolia esittävä italialaissyntyinen Maura Monti oli eräänlainen supersankaritar oikeassa elämässään: Kyllästyttyään tylsään luksuselämään kuuluisan tuottajan palkintovaimona ja genreikonina hän erosi miehestään ja liittyi Zapatistisen kansallisen vapautuksen armeijaan (ELZN), jonka palveluksessa hän toimi kyläkoulun opettajana. Hänen sosialistiset taipumuksensa kävivät ilmi myös La mujer murciélagon kuvausten aikana: Vaikka Monti teki stunttinsa itse, hän vaati painikohtauksiinsa sijaisnäyttelijää – jotta aito luchadora saisi harvinaisia tienestejä, sillä naispaini oli tuohon aikaan laajassa osassa Meksikoa laitonta. Tämän ansiosta La mujer murciélagolla on urheiluhistoriallista ja yhteiskunnallisdokumentaarista merkitystä, sillä näemme naispainija-avustajien liikkeitä ja treenejä taustalla. Naispainijoista kertovia elokuvia on olemassa vain kourallinen, eikä näistä kaikki ole säilyneet nykypäivään. Mainittakoon elokuvan kiinnostusta lisäävänä anekdoottina, että se valmistui ensimmäisten latinalaisamerikkalaisten olympialaisten aikaan, Meksikon siihenastisen historian odotetuimpia tapahtumia – joka kääntyi äkkiä kansalliseksi traumaksi, sillä oikeassa elämässä ei ole lepakkonaisia pelastamassa rauhallisia mielenosoittajia asevoimien kynsistä…

– Olaf Möller 29.5.2024