MICHAEL SNOWN LYHYTELOKUVIA (1964-1972)

Ohjaaja
Michael Snow
Maa
Kanada
Kesto
84 min
Teemat
Kopiotieto
16 mm
Lisätieto
sis. elokuvat New York Eye and Ear Control (1964, 34 min), Standard Time (1967, 8 min), One Second in Montreal (1969, 25 min), Breakfast (1972, 17 min)
Ikäraja

Snown mittavasta lyhytelokuvatuotannosta esitämme neljä elokuvaa 1960- ja 1970-luvuilta. Arkkitehtuurikuvaus New York Eye and Ear Controlia säestää jazz-legenda Albert Aylerin ja kumppanien free jazz -soundtrack. Ohjaajalle ominaiset kameraliikkeiden, ajan ja tilan motiivit ovat läsnä elokuvissa Standard Time, One Second in Montreal ja Breakfast.

***

New York Eye and Ear Control on Snow’n ensimmäinen merkittävä kokeilu kuvilla ja äänillä, hiljaisuudella, läsnäololla ja poissaololla. Kävelevän naisen silhuetti vasten puita, kallioita, merenrantaa; ajan, valon ja musiikin hyökkäys silmän näkemistottumuksia vastaan. Standard Time ja One Second in Montreal ovat nimiensä mukaisesti tutkielmia ajasta, kestosta, katsojan suhteesta temporaaliseen struktuuriin. Standard Time jatkaa Wavelengthin tutkimusmatkaa yhdessä huoneessa käyttäen Snow’n luonnehdinnan mukaan ”toisenlaista elokuvan perussanastoa”. One Second in Montreal rakentuu noin 30 mustavalkoisesta valokuvasta joiden kesto kankaalla vähitellen kasvaa elokuvan ensimmäisen puoliskon aikana ja vastaavasti vähenee toisen puoliskon aikana. Elokuvaa on luonnehdittu ”veistokseksi joka on olemassa ajassa ilman liikettä”; P. Adams Sitneyn mukaan se osoittaa Snow’n kyvyn paikallistaa täsmällinen ajan kuva turvautumatta nostalgiaan tai mihinkään ikoniseen esitykseen menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Erään luonnehdinnan mukaan Breakfast on Wavelength ennen aamiaista: jatkuva zoom lävistää aamiaispöydän tilan, eräänlaisena suurena metaforana ruuansulatushäiriölle.

– Jonathan Rosenbaumin (American Film, September 1978, Monthly Film Bulletin, December 1976), Lyn Martinin (Cinema Canada 93, February 1983) ja muiden lähteiden mukaan

New York Eye and Ear Control on kaksiosainen teos sekä rakenteellisesti että visuaalisesti. Pääroolissa nähdään Snow’n maalauksissa ja veistoksissa jo aiemminkin esiintynyt Walking Woman -silhuetti. Ensimmäisessä osassa kaksiulotteiset naishahmot ovat ristiriidassa ympäristön syvyysvaikutelman kanssa. Toisessa osassa joukko ihmisiä poseeraa viileästi samojen hahmojen kanssa. Rauhallisesti etenevät kuvat törmäävät ääniraidan impulsiiviseen free jazziin. Kokonaan improvisoidusta musiikista vastaa Snow’n itsensä kasaama nimekäs sekstetti. Elokuvan musiikki ja muutamia muita raitoja samoista sessioista ilmestyi LP-levynä vuonna 1966 (ESP-DI K 1016).

– Mika Taanila 16.11.2007