TOM & JERRY 2: SLAPSTICK-AKATEMIA (1944-1951)

Ohjaaja
William Hanna, Joseph Barbera
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
67 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Suuren amerikkalaisen slapstick-perinteen mielikuvituksellisimmat manttelinperijät ovat olleet aina moraalinvartijoiden hampaissa: Tomilla ja Jerryllä oli 1970-luvun Suomessa niin hurja maine, että Yle pisti kaksikon hyllylle ja televisioesitykset jäivät Mainostelevision yksinoikeudeksi.

Nätyöksen lyhytelokuvat: The Million Dollar Cat (1944), Mouse in Manhattan (1945), The Bodyguard (1945), Springtime for Thomas (1946), Trap Happy (1946), The Invisible Mouse (1947), Heavenly Puss (1948), Polka-Dot Puss (1948), Sleepy-Time Tom (1951).

***

Samoihin aikoihin kuin Putte sai tehdä Warnerilla tilaa Väiskille, käänsivät myös monet muut muissa yhtiöissä kelkkansa kohti rajumpia kuvioita. Paul Terryn filmeihin ilmestyivät metelöivät varikset Heckle ja Jeckle ja toinen veteraani, Walter Lantz, sai jättää pienemmälle huomiolle siihenastiset vakiosankarinsa, Disneyltä perityn, lempeäluonteisen Oswaldin sekä itse luomansa sydämellisyyden Andy Pandan. Tilalle astui ehkä meluisin ja maanisin kaikista, vikkelä tikka Nakke Nakuttaja hakkaavine tunnussävelineen.

Kuitenkin niin varikset kuin tikkakin jäivät lähinnä pelkiksi äänekkyyksiksi; Averyn ja kumppanien luomuksien tapaista älyllistä suhdetta aikaansa ja ympäröivään todellisuuteen niistä ei henkinyt. Lasten keskuudessa niiden suosio on silti kautta vuosien ollut melkoinen.

Tuohon aikaan Disney jo haparoi henkilökunta- ja rahavaikeuksineen, kokeili uudenlaisilla teknisillä konsteilla eikä täsmälleen tiennyt, mihin suuntaan kääntyisi. Fleischerit olivat pelanneet itsensä ulos keskeisestä kuviosta ja muut olivat mitä olivat. Oikeastaan ainoat, jotka tarjosivat varteenotettavan kilpailun Warnerin tuotteille olivat Metron Tom ja Jerry -filmit.

Ne olivatkin hyvin varteenotettavia.

Tom on kissa ja Jerry on hiiri ja aikojen alussa on säädetty, että viha näiden kahden kesken vallitkoon.

Tom kuuluu alalajiin kotikissat. Se on suuri nautiskelija ja avoimesti sadisti. Jerry on näennäisesti hyväntahtoisempi, kostaa silti mielellään pahan pahalla, tuntuu nauttivankin siitä. Tom on hyökkäävä osapuoli, kekseliäs, mutta huono-onninen. Jerry on nokkela altavastaaja; se, joka yleensä lopussa vetää pidemmän korren. Hänen kauttaan voimme hyvin omantunnoin nauttia Tomin tuskanulvahduksista kun se rangaistuksen hetken koittaessa litistetään, lätistetään, räjäytetään tai sitä takalistoon laudalla mäjäytetään – tapahtumat antavat sille oikeutuksensa. Kukaan sarjan henkilöistä ei silti ota noista tapahtumista opikseen, tuskin katsojakaan. Eikä se liene tarkoituskaan. Ensisijainen idea on huvittaminen. Mahdollisesti myös noiden filmien raivoisa meno ja tyylitelty julmuus purkavat pienen katsojassa kyteneen aggression, tuskin silti vetävät ketään väkivallan poluille vaikka muotiin kuuluu niin väittääkin.

Kuvio on pelkistetty ja jos se tarvitsee pääparin lisäksi muita osanottajia, vedetään taistoon mukaan rämäkän jätkämäiset katukissat, äreä bulldoggiukko, jolla on paljon unta tarvitseva buldoggilapsi (miksi se on isän hoivissa, onko äiti ollut kevytkenkäinen ja makean elämän viettelemänä hylännyt perheensä?) tai pienen pieni hiiri, Jerryn kaveri ja paljolti tätä itseään muistuttava, ehkä pikkuserkku tai vastaava.

Tämä on siis kaava henkilöineen ja se piti pintansa niin kauan kun sitä rakkaudella ruokittiin. Sarjan tuottaja oli Fred Quimby ja sen varsinaiset tekijät Joseph Barbera ja William Hanna. Jossakin vaiheessa viimeksimainitut perustivat oman tuotantoyhtiönsä ja sen jälkeen muut ovat saaneet vastata Tomeista ja Jerryistä. Alkuperäisten veroisia ei vaan sen koommin ole syntynyt. Tuottajakaksikko Hanna & Barberan usein monikymmenosaiset tv-sarjat ovat hyvin menestyneitä. Suomessa niistä tunnetaan ainakin menneisyyden eläjiä käsittelevä Kiviset ja Soraset, tulevaisuuden eläjiä käsittelevä Jetsonit, sekä eläinsarjat Magilla Gorilla ja Hakki-koira. Kun noita sarjoja vertaa saman parin alkuajan tekemisiin, voi vain todeta, että huonosti menee vaikka hyvin meneekin.

– Juho Gartz (Animaatioelokuvat, 1978)