TOM & JERRY 4: KULTA-AJAN KALKKIVIIVOILLA (1954-1958)

Ohjaaja
William Hanna, Joseph Barbera
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
60 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Hollywoodin studiojärjestelmän iltaruskossa myös Hannan ja Barberan sekä Tomin ja Jerryn tiet erkanivat toisistaan. Viimeisenä valttikorttina vedettiin hihasta CinemaScope-laajakuvakoko. Näytöksen lyhytelokuvat: Baby Butch (1954), Pet Peeve (1954), Designs on Jerry (1955), Pecos Pest (1955), That’s My Mommy (1955) Barbecue Brawl (1956), Down Beat Bear (1956), Timid Tabby (1957), Royal Cat Nap (1958).

***

Vuonna 1955 Fred Quimby – mies joka oli johtanut MGM:n animaatio-osastoa vuodesta 1942 lähtien – vetäytyi eläkkeelle. Hanna ja Barbera kohosivat hänen tilalleen, ja tuottivat kaikki MGM-piirretyt seuraavien kahden vuoden ajan, samalla kun jatkoivat ohjaajina. Quimbyn lähtö tapahtui samoihin aikoihin kun studion animaatiotuotanto oli alkanut flopata lippuluukuilla. Korjatakseen tilanteen Hanna ja Barbera kokeilivat lukemattomia konsteja, joista merkittävin oli laajemman kuva-alan tarjonnut CinemaScope.

Kaksikko tuotti viimeiset Tom & Jerry -piirretyt vuosina 1955–1956 CinemaScopena. Uudet jaksot – sellaiset kuin Busy Buddies, Tot Watchers ja Royal Cat Nap – eivät olleet yhtä kekseliäitä kuin aiemmat elokuvat ja animaatiojälki oli sileämpää ja niukempaa. Hahmot alkoivat näyttää animoiduilta pahvileikkeiltä, eivätkä tarinat enää tarjonneet mahdollisuuksia uusille komediallisille löytöretkille. Syynä laadun taantumiseen oli paitsi kustannuksista tinkiminen, myös uusien animaattoreiden palkkaaminen. Monet heistä – Lewis Marshall ja Ken Southworth muutamia mainitaksemme – eivät olleet koskaan ennen piirtäneet Tomia ja Jerryä. Ääriviivat vedettiin paksummalla musteella, mikä sai Jerryn kaltaiset luomukset näyttämään lihavammilta, ja vääristi myös sellaisten klassikkohahmojen kuin Lurpan koko olemuksen.

Hanna ja Barbera toivoivat että CinemaScope-tekniikka vetäisi väen takaisin piirrettyihin. Niin ei käynyt. Lehmän hännän lailla laskeneiden katsojalukujen lisäksi kaksikon piti kamppailla supistettujen budjettien kanssa. Muut suuret animaatiotuottamot – UPA etunenässä – olivat jo valjastaneet käyttöön animointityylin, jossa käytettiin vähemmän piirroskalvoja sekuntia kohti ja eliminoitiin siten tarpeettomia kustannuksia. Yksinkertaistetusti voisi todeta, että pohjapiirrokset tehtiin muttei yksityiskohtaisempaa, täysveristä animointia. Omaksumalla saman, halvemman tyylin Hanna ja Barbera pyrkivät pelastamaan MGM:n animaatio-osaston ja jatkamaan sen toimintaa.

Hannan ja Barberan yrityksistä huolimatta Metron johto menetti uskonsa laajakuvapiirrettyihin, eikä köyhempi animointijälki säästänyt niin paljon rahaa kuin oli toivottu. ”Saimme ylhäältä puhelun, jossa sanottiin että tuotanto keskeytetään ja että koko animaatio-osaston henkilöstö irtisanotaan”, tilitti Barbera myöhemmin. ”Kaksikymmentä vuotta työtä päättyi yhteen puhelinsoittoon.” Hanna ja Barbera yrittivät vielä vakuuttaa MGM:n johtoa tuottamaan piirrettyjä alennetuilla tuotantokustannuksilla televisioon, mutta studio ei innostunut: televisiopiirretyillä ei uskottu olevan tulevaisuutta.

Päätös oli lopullinen, ja niinpä myös Tomin ja Jerryn seikkailut päättyivät – ainakin sillä erää, sillä 1960-luvulla ne saivat vielä vaatimatonta jatkoaikaa Gene Deitchin ja Chuck Jonesin tuotannoista. Hanna ja Barbera eivät olisi koskaan uskoneet, että koko animaatio-osasto voitaisiin sulkea pysyvästi. Olihan se kuitenkin valmistanut lähes kolmesataa piirrettyä ja voittanut taloon lukuisia Oscareita. Kun MGM:n viimeinen piirretty Tot Watchers (1958) saavutti valkokankaat, olivat Hanna ja Barbera jo lähteneet talosta ja etsivät vimmaisesti uusia työpaikkoja.

– Jeff Lenburg (The Great Cartoon Directors, 1983)