Bakshin oma suosikki tuotannostaan on provosoiva Amerikan rotusuhteiden ja ennakkoluulojen satiiri, joka tuomittiin Hollywood-liberaalien ja mustien aktivistien toimesta rasistisena – ennen kuin kukaan oli edes nähnyt elokuvaa. Muun muassa blaxploitaatiota ja Disney-elokuvia parodioivassa teoksessa antropomorfiset pikkurikolliset nousevat Harlemin alamaailman pomoiksi, mutta joutuvat vastakkain mafian ja korruptoituneen poliisin kanssa.

***

Ralph Bakshi (s. 1938) aloitti uransa Terrytoons-studiolla animaattorina ja työskenteli yhtiön legendaaristen piirrettyjen parissa, kuten Teräshiiri (Mighty Mouse), Heckle & Jeckle ja Deputy Dawg. Terrytoonsista Bakshi palkattiin Paramountin animaatio-osastolle vuonna 1967, ja seuraavana vuonna hän perusti oman studionsa, jossa hän tuotti mm. Hämähäkkimies-animaatiosarjaa televisiolle vuoteen 1970 asti. Varsinainen läpimurto tuli Robert Crumbin underground-sarjakuvaan pohjautuvalla esikoisohjauksella Fritz the Cat (1972), jota seurasi omaelämäkerrallinen Heavy Traffic (1973). Uskaliaan provokatiiviset ja anarkistiset teokset käynnistivät kokonaan uuden lajityypin; aikuisyleisöille suunnatun animaatioelokuvan.

Varhaistöillään Bakshi herätti Oscar-voittaja/Kummisetä­-tuottaja Albert Ruddyn huomion ja kaksikko ryhtyi oitis suunnittelemaan yhteistyötä. Fritzin ja Heavy Trafficin osoittauduttua yllätyshiteiksi Ruddylta löytyi luottoa Bakshille sen verran, että antoi käytännössä vapaat kädet seuraavaan projektiinsa. Kahden ohjauksen jälkeen Bakshilla oli riittävästi itsevarmuutta tehdä jotain vielä röyhkeämpää kuin edelliset elokuvansa ja Ruddylla oli tarpeeksi vaikutusvaltaa Hollywoodissa tämän toteuttamiseen. Ohjaajan seuraava idea kulki työnimellä Harlem Nights, josta tuli myöhemmin Coonskin No More ja lopulta ytimekkäämpi Coonskin.

Coonskinissä Bakshi ammensi afroamerikkalaisen kansantaruston perinteestä, keskiössä Remus-sedän (Uncle Remus) ja Veli Kanin (Br’er Rabbit) -eläinsatukertomukset, jotka ovat tulleet tutuksi myös Walt Disneyn tuotannoista. Elokuvan tekoaikaan blaxploitaatiobuumi oli kuumimmillaan, ja Bakshi päätti omaksua elementtejä genrestä sijoittamalla antropomorfiset satuolennot modernin urbaanin alamaailman ympäristöön. Jo Heavy Trafficissa käytössä ollut tyylikeino yhdistää animaatiota näyteltyjen kohtausten sekaan on läsnä myös Coonskinissä. Elokuvan tarina seuraa eläinkolmikon (kani, karhu ja kettu) kulkua Harlemin rikollispiirien pomoiksi, jossa he joutuvat taistelemaan korruptoitunutta virkavaltaa, mafiaa ja muita huijareita vastaan.

Lopputulos on Bakshia räävittömimmillään, värikäs satiiri Yhdysvaltojen rotusuhteista ja -ennakkoluuloista. Elokuvan voi nähdä eräänlaisena keskisormen nostona amerikkalaista viihdekoneistoa, kulttuuria ja yhteiskuntaa vastaan kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti, jopa ensimmäinen kuultu repliikki on: ”Fuck you!” Kaikki tunnetuimmat afroamerikkalaisstereotyypit ovat läsnä elokuvassa (Stepin Fetchit, pickaninny, mammie, minstrel show), mutta nämä asetetaan rinnakkain valkoisten sortajahahmojen kanssa, jotka kuvataan yhtä yliampuvan groteskeina. Provosoivasta kuvastostaan huolimatta elokuva esitteleekin monitulkintaisempia representaatiokysymyksiä kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa, vaikka sen transgressiivinen puoli korostui mainonnassa ja julistettakin koristi varoitus: ”Tämä elokuva loukkaa kaikkia!”

Coonskin sai ensi-iltansa New Yorkin modernin taiteen museo MoMAssa 20.8.1975, jossa myös Bakshi oli itse paikalla elokuvan jälkeen vastaamassa yleisön kysymyksiin. Näytöksessä oli läsnä myös joukko mielenosoittajia, jotka kuuluivat kansalaisoikeuksia puolustavaan CORE-järjestön (Congress for Racial Equality) Harlemin jaostoon. Protestia johti aktivisti Al Sharpton, joka joukkoineen ryhtyi kritisoimaan Bakshia rasismista ja vaatimaan boikottia elokuvalle. Myös elokuvantekoon osallistuneita afroamerikkalaisia näyttelijöitä (Scatman Crothers, Philip Michael Thomas, Barry White…) syytettiin rotupetturuudesta. Bakshin kertoman mukaan aktivistit ryhtyivät buuaamaan jo alkutekstien aikana, josta päätellen he olivat jo päättäneet olla pitämättä elokuvasta ennen sen näkemistä.

Vaikka Bakshi itse suhtautui protestoijiin asiallisesti ja sovittelevasti, mainehaitta oli taattu ja levittäjä Paramount näki Coonskinin liian tulenarkana ja ryhtyi karsastamaan elokuvaa. Oikeudet siirtyivät pikkuyhtiö Bryanston Distribution Companylle, joka tunnettiin mm. pornoklassikko Syvän kurkun (Deep Throat, 1972) ja Texasin moottorisahamurhien (The Texas Chainsaw Massacre, 1974) levittäjänä. Rajoitetun ensi-iltakierroksen jälkeen levitysyhtiö meni konkurssiin taloussotkujen vuoksi ja Coonskinistä tuli kulttiharvinaisuus. Myöskään kriitikoilta ei herunut ymmärrystä ja aikalaisarvioissa elokuva teilattiin lähes yksimielisesti. Viime vuosina Coonskiniä on kuitenkin uudelleenarvioitu suopeammin väärinymmärrettynä teoksena, ja sille on löytynyt kasvavaa kiinnostusta myös akateemikkojen ja tutkijoiden keskuudessa. Bakshi on itse yhä ylpeä elokuvastaan ja pitää sitä parhaana työnään. Coonskinin ihailijoiksi on tunnustautunut myös mm. ohjaaja Quentin Tarantino ja koomikko Richard Pryor.

– Jon Gibsonin & Chris McDonnellin (Unfiltered: The Complete Ralph Bakshi) ja muiden lähteiden mukaan Pekka Pihkoluoma 23.7.2024