POCAHONTAS (1995)
Pohjois-Amerikan siirtomaavallan alkuaikoja sivuava rakkaustarina on romantisoitu kertomus alkuasukasheimon ja valloittajien yhteentörmäyksestä. Tositapahtumiin perustuvaa tarinaa on Disneylle tyypillisesti siloteltu lapsiystävälliseen muotoon. Kahdella Oscarilla palkittu musiikki säestää Pocahontasin ja John Smithin kiellettyä rakkautta.
***
”Kaunis intiaaniprinsessa rakastuu eurooppalaiseen uudisraivaajaan. Hän joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen, kun hänen isänsä haluaa tuhota raivaajat ja hän itse haluaa auttaa heitä.”
– Pocahontas-elokuvahankkeen alkuperäinen esittely
Ohjaaja Mike Gabriel oli saanut valmiiksi Disney-elokuvan Bernard ja Bianca Australiassa (1990), kun hän syttyi Pocahontasin tarinasta ja tajusi, että se olisi loistava aihe Disney-elokuvaan. Pocahontas (1595–1617) on ollut vuosisatojen ajan Amerikan intiaanien tunnetuimpia hahmoja amerikkalaisessa kulttuurissa ja populaarikulttuurissa. Yhdysvalloissa koululaiset oppivat, miten englantilaiset uudisraivaajat saapuivat uuteen maailmaan huhtikuussa 1607 ja perustivat Jamestownin siirtokunnan Virginiaan. Lapsille kerrotaan, miten mahtavan intiaanipäällikön Powhatanin tytär Pocahontas pelasti kapteeni John Smithin hengen.
Thomas Schumacherin johdolla Disney-yhtiö laittoi Pocahontasin tuotantoon. Mike Gabriel ja Disney-veteraani Joe Grant kehittelivät tarinaa. Tuottajaksi tuli James Pentecost, toiseksi ohjaajaksi Eric Goldberg, art directoriksi Michael Giaimo ja laulujen tekijöiksi Alan Menken ja Stephen Schwartz. Pieni merenneito (1989) oli aloittanut Disney-animaation renessanssin. Kaunotar ja hirviö (1991), Aladdin (1992) ja Leijonakuningas (1994) olivat kohottaneet studion animaatiotuotannon suosionsa huipulle. Sadat taiteilijat toivat panoksensa Pocahontasiin, jonka oli määrä myös luoda uutta. Myyttisessä tarinassa korostuvat kunnioitus alkuperäisasukkaita kohtaan, huoli luonnon kohtalosta ja vahvan naispäähenkilön näkökulma (”minua tarvitaan täällä”).
Voimakkaaseen juonikaareen perustuvassa elokuvassa on avoin loppu. Kuvamaailmassa on aitoja powhatan-vaikutteita. Väriasteikko on poikkeuksellisella tavalla tumma, murrettu, jopa mattamainen. Disneyn parhaisiin lauluihin kuuluva ”Colors Of The Wind” johdattaa englantilaisen kapteenin luonnon henkimaailmaan. Elämän ikuinen mysteeri ilmenee salaperäisessä puussa ja tuulen tuivertamissa noidutuissa lehdissä.
Nykyinen uskontotiede ja antropologia on hylännyt animismin ja totemismin käsitteet, jotka maallikolle tulevat elokuvasta mieleen, kuten myös animaation ja animismin yhteys. Pocahontas välttää ottamasta yksinkertaistettua kantaa ”villiin ajatteluun”. Siinä on säilytetty todellisuuden pohjimmainen moniselitteisyys ja kunnioitus elämän arvoituksellisuutta kohtaan. Animaation syvintä lumousta on kohtauksissa elävästä puusta, taikatuulesta ja suojelijaeläimistä. Karikatyyri on paikoin rasittavaa, mutta Pocahontasin ylevä tuulenhenkäys saa ennustamaan sille pitkää ikää.
Antti Alanen 27.12.2009 – lähteinä artikkelinsa ”Profaani lumous”, Filmihullu 6/1995, ja Stephen Rebello: The Art of Pocahontas. New York: Hyperion, 1995