Henkilökohtaisimmassa elokuvassaan Sarah Polley pureutuu muistiin ja tarinankerrontaan näyttäen, kuinka totuus on usein kertoja- ja kokemussidonnainen. Haastateltavien läheisten subjektiivisista muisteluista sekä aidoista ja lavastetuista kotivideoista rakentuvan kiehtovan dokumentin aiheena on Polleyn oma perhe, erityisesti hänen edesmennyt näyttelijä-äitinsä, jonka salaisuuksista suurin liittyy Sarahin omaan alkuperään.

***

Kanadalaisen näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Sarah Polleyn (s. 1979) kolmas pitkä ohjaustyö, kiehtova dokumenttielokuva Stories We Tell (2012), kertoo ohjaajan äidistä, teatterinäyttelijä ja roolittaja Diane Polleysta (1936–1990), joka kuoli syöpään nuorimman tyttärensä ollessa 11-vuotias. Projekti syntyi Polleyn halusta oppia tuntemaan äitinsä muiden muistojen kautta. Voimakas ja ajatuksia herättävä elokuva ei kuitenkaan ole sitä, miltä aluksi näyttää – ja juuri sen korostaminen onkin Polleyn tavoite. Voiko niin kutsuttua totuutta todella koskaan tietää mistään tai kenestäkään?

Stories We Tell -elokuvasta puhuttaessa on tärkeää välttää paljastamasta liikaa sen yllätyksistä, sillä noissa yllätyksissä – niin elokuvan rakenteeseen kuin sen käsittelemiin faktoihin liittyvissä – piilee teoksen suurin voima. Polleyn elokuva ei suinkaan käsittele yllätyksiään halpoina shokkihetkinä vaan tasoin, sävyin ja vivahtein. Diane Polleyyn tutustutaan fragmentein, joista kukin pakottaa katsojan uudelleentarkastelemaan tulkintaansa hänestä sitä mukaa, kun uusia yksityiskohtia ja näkemyksiä paljastuu.

Polleyn metodi dokumenttinsa teossa on asettaa koko perheensä ja muita äitinsä läheisiä kameran eteen ”tarinankertojiksi”, joista kukin saa – ja kunkin pitää – kertoa Dianen tarina omin sanoin, omasta näkökulmastaan, kokonaan, alusta loppuun. Mukana ovat kaikki Sarahin neljä vanhempaa sisarusta sekä joukko muita sukulaisia, äidin ystäviä ja hahmoja tämän menneisyydestä. Sarahin isä Michael Polley, näyttelijä hänkin, toimii elokuvan kertojaäänenä. Lisäksi kerronnassa hyödynnetään vanhoja valokuvia ja kotivideoita, sekä aitoja että elokuvaa varten lavastettuja ja näyteltyjä.

Stories We Tell on myös elokuva (dokumentti)elokuvanteosta. Polley nähdään itsekin kameran edessä ja kuullaan antamassa ohjeita haastateltaville, esittämässä näille kysymyksiä. Hänen roolinsa ohjaajana tehdään selväksi, mutta ohjaaja-Polleyn tavoitteena ei suinkaan ole kertoa elokuvallaan omaa totuuttaan tai objektiivista totuutta äidistään. Sen sijaan, että pitäisi kerronnan kontrollin itsellään, Polley pyrkii välittämään äitinsä tarinan ”kuorolla” eri ääniä, demokratisoimalla tarinankerronnan ja koko dokumentinteon prosessin. Stories We Tell horjuttaa dokumenttielokuvan normeja, joissa hierarkkiset rakenteet täydellisen narratiivin pyrkimyksessään pikemminkin vääristävät todellisuutta tasoittamalla tai häivyttämällä keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Polley jättää tämän kaiken näkyviin.

Tarinankertojat kertovat Diane Polleyn persoonasta, elämästä, työstä, perheestä, rakkaussuhteista ja siitä, miten Sarah sai alkunsa ja miten Diane, joka Sarahin saadessaan oli 42-vuotias neljän lapsen äiti, raskauteen suhtautui. Eri ihmiset muistavat, kokevat ja kertovat näistä asioista eri tavoin, eikä Sarah nosta mitään näkemystä muiden yläpuolelle. Hän ei myöskään pyri suojelemaan omaa mielikuvaansa ja kenellekään muullekaan syntyvää käsitystä äidistään. Häntä kiinnostaa eniten se, miten eri ihmiset suhtautuvat muistoihinsa ja miten nämä muistot ovat keskenään yhteneviä tai ristiriidassa, ja se, miten tarinankerronta paljastaa sen tilan, joka on aina olemassa niin kutsutun totuuden ja menneisyydestämme tekemiemme tulkintojen välissä.

Polleyn ote haastattelijana ja elokuvantekijänä on lempeä mutta itsepintainen. Elokuvan kunnianhimoisten ja erinomaisesti onnistuvien muodollisten pyrkimysten alta paistaa ohjaajan intiimi tarve ymmärtää itseään äitinsä menettämisen kautta. Lopputulos on oivaltava ja koskettava.

– Sheila O’Malleyn (RogerEbert.com, 19.5.2013) ja Cici Pengin (“In praise of Stories We Tell”, Little White Lies 6.2.2023) mukaan Suvi Heino 27.6.2024