Kuuden lapsen perheen pienin poika Huw toimii katsojan oppaana eteläwalesilaisen kaivosyhteisön elämään. Monimutkaisen juoneen sijaan etualalle on nostettu työläisperheiden arjen ja haasteiden universaali tarina. Takaumarakenne, suuret tunteet ja tavallisten ihmisten majesteettinen kuvaus tekevät elokuvasta aikaa kestävän mestariteoksen.

***

”Richard Llewellynin Vihreä oli laaksoni, yllättävä bestseller 1939, oli katkeransuloinen romaani walesilaisen hiilikaivosperheen hajoamisesta.” (Dan Ford, Pappy: The Life of John Ford, 1979). Zanuck kiinnitti käsikirjoittajaksi ensi Fordin Ilmiantajan pohjana olleen romaanin kirjoittajan Liam O’Flahertyn ja hänen jälkeensä Ernest Pascalin. Oikeisto oli hyökännyt Zanuckia vastaan Vihan hedelmien takia. Hän kirjoitti muistioonsa: ”Olen pettynyt käsikirjoitukseen lähinnä siksi, että se on muuttunut ammattiyhdistystarinaksi ja sosiologiseksi ongelmatarinaksi sen sijaan että se olisi suuri inhimillinen, lämmin tarina oikeista elävistä ihmisistä. Luulen, että meidän tulisi (…) kertoa se kirjan tavoin Huwin, pikkupojan, silmin. Meidän tulisi tehdä suuri osa elokuvasta niin, että hän toimii näkymättömänä kertojana, monet kohtauksista esitettyinä mykkinä, vain hänen äänensä saattamina.” Zanuck vaihtoi skenaristiksi Philip Dunnen ja ohjaaja William Wyler osallistui käsikirjoituksen luomiseen sekä valitsi keskeiset näyttelijät. Studio siirsi elokuvan kuvaukset vuoteen 1941, Wyler siirtyi toiseen projektiin ja Zanuck nimitti ohjaajaksi Fordin. Tämä oli ollut monin tavoin perheen kuopus. ”Llewellynin tarina toi mieleen muistoja rikkaasta perhe-elämästä, jota hän oli viettänyt lapsena, ja hän valoi siihen kodin lämmön erityisen hehkun. Hän muovasi päähenkilöt oman perheensä mallisiksi. Ford teki herra Morganista yhtä ylpeän, vahvan ja tunteellisena kuin hänen oma isänsä oli ollut. Sara Allgoodin esikuvana oli hänen äitinsä ja kolme veljestä jäljittelivät Patrickia, Francisia ja Eddietä.” (Dan Ford)

”Vihreä oli laaksoni oli ’arvovaltainen’ kaupallinen elokuva (…), tuotettu tuhlailevaan tyyliin koristeellisella, mutta lähes kokonaan pinnallisella mestaruudella. On tyypillistä, että tämä elokuva voitti enemmän Oscareita (yhteensä kuusi, mukaan lukien yksi ohjauksesta) kuin mikään muu elokuva Fordin uralla.” (Lindsay Anderson) (Näin tapahtui Citizen Kanen vuonna. Fordin muut Oscarit ovat Ilmiantajasta, Vihan hedelmistä, Vaiteliaasta miehestä ja kahdesta sotadokumentista.) Elokuvasta tuli yksi vuoden suurista yleisömenestyksistä. ”On muistettava, että arkkityyppiset henkilöhahmot ja tilanteet eivät olisi näyttäneet niin liikuttavilta yleisöstä ja kriitikoista 1941, elleivät muistot walesilaisesta vuosisadan alun kaivostyöläisperheestä olisi emotionaalisesti vastanneet hiljattaisia vaikutelmia suuresta lamakaudesta, josta Amerikka oli vasta nyt nousemassa valmistuakseen suureen sotaan. Tässä asiayhteydessä Vihreä oli laaksoni toimi melkein jatko-osana Vihan hedelmille. Niissä oli samat ristiriidat työn ja pääoman välillä, samat yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuuden näytökset, samat rasitteet perhekudokselle ja samat viitteet runollistettujen köyhien lannistumattomuudesta. Mutta erojakin oli.” (Andrew Sarris, The John Ford Movie Mystery, 1976)

Vihan hedelmät on juuriltaan kiinni (silloisen) nykyhetken (lähimenneisyyden) konkretiassa. Vihreä oli laaksoni on muistin harson läpi nähty menneisyyden, historian visio, joka on etäännytetty aktuaalisesta ja siirretty tajuntaan. Vihan hedelmät kohtaa aineellisen todellisuuden suoraan siinä, missä Vihreä oli laaksoni siirtää sen metafyysiselle tasolle. Vihan hedelmät välittää kodittomuuden, työttömyyden, nälän ja lakon kokemuksellisesti henkilöissä tapahtuvina asioina. Vihreä oli laaksoni viittaa niiden vaikutukseen. Vihan hedelmissä todellisuuden ja emootion suhde on välitön; Vihreä oli laaksoni abstrahoi tunteet. Näin Vihan hedelmien tunteet ovat aitoja siinä missä Vihreä oli laaksoni vaikuttaa kaikessa vetoavuudessaan synteettiseltä. Ford on mieluummin laajentanut novelleja kuin tiivistänyt romaaneja. Näin hän on saanut kerrontaan enemmän väljyyttä, aikaa rauhalliselle poljennolle ja pienille tuokioille, jotka ovat juonen kannalta merkityksettömiä mutta ratkaisevan tärkeitä tunnelman luomiselle. Vihan hedelmät (romaanin laajuudesta huolimatta) ja The Long Voyage Home tuntuvat tapahtuvan ikään kuin luonnollisessa kestossa. Vihreä oli laaksoni on muistinauha, joka etenee draamallisesta huipentumasta toiseen kiirehtien ja referoiden. Se on niin täynnä peräkkäisiä eroja, kuolemia, onnettomuuksia ja ristiriitoja, että se ei jätä tilanteille aikaa hengittää ja kasvaa vaan hyppää suoraan emotionaaliseen reaktioon. Suuret tapahtumat alkavat syödä toisiaan. Samaa Pavlovin koirakokeiden ehdollista refleksiä muistuttavaa tekniikkaa noudattaa Alfred Newmanin kauniin tunnussävelen ylikäyttö. Mutta miten voisi kieltää melodraamaan sisältyvää tunteen suuruutta ja jaloutta. Miten voisi kieltää elokuvan Vihreä oli laaksoni yleispätevyyttä inhimillisen historian elämän lainalaisuuksien, yksityisen ja yleisen kohtalon kuvaajana. Sen klassisessa epiikassa on ajattomia arvoja. Elokuvan paradoksi on siinä, että se nostalgisoi kaihoisasti menneisyyttä, joka on täynnä ihmisiä erottavia kriisejä ja jonka kaari on laskeva laakson menettäessä viattomuutensa ja perheen hajotessa, mutta kasvaa kuitenkin samalla hymniksi eletylle elämälle ja olemassaolon rikkaudelle. Elokuva ymmärtää sekä lakkoilevia työläisiä että kuningasmielistä isää, molempien vakaumuksellisuutta. Fordin tyylilaji lähentelee majesteetillista ylevyyttä realismin tuolle puolen ja tämä visuaalinen ja musiikillinen ”tuonpuoleisuus” henkii kristillistä katsomusta. Elokuva oli tekijöilleen läheinen, ja jotkut näyttelijöistä nimesivät jopa lapsiaan sen henkilöiden mukaan.

– Markku Varjola, 1990