Brita Wrede kertoi lyhytelokuvissaan suomalaisten pakolaisten hädästä jatkosodan aikana ja kansan vaikeuksista sodan jälkeen. Anu Parikka och de andra (1944) kertoo kannakselle palaavasta perheestä ja Vägarna kring Rovaniemi (1945) näyttää lappilaisten paluumuuttoa sodan jälkeen. Fiktiivinen Tukkijoella tapahtuu (1949) kertoo orvosta Paavo-pojasta.

***

Brita Wrede (1894–1973) on jokseenkin tuntemattomaksi jäänyt elokuvantekijä. Hän syntyi Viipurissa, mutta avioitui parikymppisenä Ruotsiin. Hän toimi koko ikänsä sekä Suomessa että Ruotsissa.

Ensimmäistä elokuvakäsikirjoitusta hän tarjosi tuottajalle jo 1935 ja viimeisen elokuvansa hän teki 1950 (Oletteko yliherkkä?). Wrede kirjoitti lyhytelokuvien lisäksi neljä pitkää fiktiota, jotka eivät päätyneet tuotantoon. Hän oli kirjoittava journalisti ja kirjoitti lehtiin mm. elokuvasta.

Jatkosodan aikana ja sodan loputtua Wrede teki neljä Suomen pakolaisista kertovaa elokuvaa: Anu Parikka och de andra (1943) (esitettiin Suomessa 1944 nimellä Anu Parikka ja hänen kohtalotoverinsa), Ny vandring (1944), Vägarna kring Rovaniemi (Lapin tuho, 1945) ja Så leva vi (1946). Näillä elokuvilla hän pyrki puhuttelemaan tavallisia ruotsalaisia, jotka avustivat Suomea kansalaisliikkeissä. Kertyneet varat hän lahjoitti suomalaisten auttamiseen. Sodan jälkeen hän teki puolipitkän nuorisoelokuvan Tukkijoella tapahtuu (1949).

Anu Parikka och de andra (9 min, 1944) on kuvaus siitä, miten talvisodan jälkeen kannakselta paenneet siviilit palaavat takaisin sotatoimialueilla sijaitseviin koteihinsa ja aloittavat jälleenrakentamisen. Elokuvan päähenkilö Anu Parikka on yksi heistä.

Elokuvan tuotti Svensk Filmindustri, ja sen leikkasi ja selosti nimekäs ruotsalainen elokuvamies Gunnar Skoglund. Tukholmassa elokuva esitettiin syksyllä 1943. Elokuva tarkastettiin Suomessa vasta lähes vuotta myöhemmin. Wredellä oli vaikeuksia löytää kuvaaja elokuvalleen, sillä tiedotuskomppaniakuvaajat pitivät siviilien hädän näyttämistä epäedullisen Suomi-kuvan antamisena. Wrede sai kuvaajan vasta, kun Mannerheim antoi kuvaajille käskyn avustaa häntä. Elokuva sai erittäin hyvän ja laajan vastaanoton Ruotsissa. Se tuotti lisäksi runsaasti rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kesällä 1944 Wrede jatkoi Ny vandring (9 min, 1944, suom. Uusi vaellus) -elokuvassa Karjalan pakolaisten kuvaamista. Esitettävä Ny vandringin kopio on mykkä, ruotsinkielisillä väliteksteillä varustettu versio. Kopio on tehty mykkäelokuvaprojektoria varten. Wrede aikoi tehdä elokuvasta myös ääniversion, mutta hän luopui suunnitelmasta elokuvan epäonnistumisen takia. Epäonnistumisesta hän syytti kuvaaja Björn Soldania, joka kuvasi idyllejä, kun taas Wredellä oli sosiaalinen näkökulma.

Ny vandring kertoo karjalaisten viimeisestä paosta sisä-Suomeen jatkosodan loppuvaiheessa kesällä 1944. Elokuva muodostuu neljästä jaksosta, joita katsojan saattaa olla vaikea yhdistää toisiinsa. Alku perustuu tiedotuskomppaniakuvaajien aineistoon Karjalasta pakomatkalle lähtevistä siviileistä. Kuvissa ihmiset vaeltavat ensin maantiellä, pakkautuvat sitten junaan ja matkustavat sisä-Suomeen. Seuraavassa jaksossa siirrytään maantielle, jossa karjalaisperhe lähestyy uutta sijoituspaikkaansa. Jakso on kuvattu Ähtärissä ja siinä seurataan Pullin perheen saapumista Laajan taloon.  Kolmannessa jaksossa ollaan jumalanpalveluksessa. Pullin perhettä siinä ei näy. Kuvaus tapahtui kaukana Ähtäristä, Virroilla, jossa kirkon puuttuessa ortodoksista jumalanpalvelusta pidetään ulkona. Neljännessä jaksossa siirrytään lastenkotiin Virroille, jonne sijoitettiin sotaorpoja.

Vägarna kring Rovaniemi (14 min, 1945) kertoo sodan jälkeen kotiinsa palaavista lappilaisista. Elokuvan suomenkielisen version nimi on Lapin tuho (1945), mutta ruotsinkielinen nimi Vägarna kring Rovaniemi, ”tiet Rovaniemen ympärillä”, kuvaa paremmin ideaa, jonka ympärille elokuva rakentuu; sitä, miten lappilaiset palaavat erilaisia Rovaniemelle johtavia teitä pitkin koteihinsa. Elokuvan alkuun Wrede lainasi kuvia Tragedin i Tornedalen -filmistä, jonka Ruotsin armeija oli kuvannut Ruotsin puolelta saksalaisten hävittäessä Suomea. Ensimmäisenä esitellään 33-henkinen Miehulan perhe, jonka paluureitti on kulkenut Pohjanmaalta junalla Kemin rautatieasemalla. Toinen pakolaisten paluureitti tulee Ruotsin puolelta Tornion kautta Kemiin ponttonisiltaa pitkin. Kemistä pakolaisten tie jatkuu Rovaniemelle. Rovaniemeltä itään Wrede kuvasi Posiolle johtanutta pahoin tuhottua tietä ja Posiolla maamiinojen hävittämistä ja uuden talon rakentamista. Posiolta Sorvarin perhe soutaa puroa pitkin erämaakotiinsa. Rovaniemeltä pohjoiseen, Jäämerentietä, Wrede ajoi Ivaloon, jonne tie päättyi ja josta Saijetin saamelaisperhe ja alussa esitelty Miehulan kalastajaperhe matkasivat Inarin järven yli. Elokuva loppuu Saijetin perheen kahvinkeittoon Kaunispäätunturin laella ja lähtöön paluureitin viimeiselle osuudelle tiettömään tunturiin. Elokuvan loppu on maantieteellisesti epälooginen, sillä Kaunispään tunturi sijaitsee etelämpänä kuin Inarin järvi.

Lapin tuho sai valtavan levityksen ja hyvän vastaanoton. Wrede sekä kuvaaja Felix Forsman palkittiin ensimmäisellä lyhytelokuva-Jussilla kauden 1945–46 parhaasta lyhytelokuvasta.

Elokuvassa Så leva vi (13 min, 1946, suom. Näin me elämme) kerrotaan elämästä sodanjälkeisessä Suomessa. Aluksi näytetään pohjoisen ihmisten arkea, tukinuittoa ja asumista Rovaniemen raunioissa. Helsingissä tutustutaan sodanjälkeiseen opiskelijaelämään muun muassa ilmavoimien parakeissa. Elokuvan lopussa näytetään sotainvalidien elämää. Elokuvaa ei koskaan tarkastettu eikä näytetty Suomessa. On epävarmaa, onko siitä koskaan tehty ääniversiota. Ruotsalaiset avustusjärjestöt esittivät elokuvaa. Wrede myi elokuvan nimellä Our Daily Life Britannian pelastusarmeijalle.

Tukkijoella tapahtuu -elokuvan (38 min, 1949) Wrede teki tarkkaan brittiläisen lastenelokuvia valmistaneen Rank Organisaation käytäntöjen mukaisesti, sillä hän halusi myydä sen yhtiölle kansainväliseen levitykseen. Yhtiön käytäntöjen mukaan isommille lapsille tehdyn elokuvan tuli olla vähintään 40 minuuttia pitkä. Pääosia esitti yleensä pari kolme lasta, joista vähintään yksi oli tyttö; tutkimuksissa oli havaittu, etteivät tytöt olleet tyytyväisiä, jos pääosissa esiintyi vain poikia. Kustannussyistä elokuvat kuvattiin yleensä alkuperäiskäsikirjoitusten pohjalta ulkona ilman tähtinäyttelijöitä. Kertojan käyttö mahdollisti sen, että vain kertojan osuudet käännettiin. Ulkona kuvattiin myös siksi, että elokuvissa pyrittiin näyttämään luontoa, jotta lapset ymmärtäisivät paljolti luontokuviin perustuvaa Raamattua.

Päähenkilö on pohjoisesta kotoisin oleva sotaorpo Paavo Härmä. Wreden mukaan Paavo oli Runebergin sankarin myöhäinen jälkeläinen eli moderni Saarijärven Paavo. Paavo saa kodin Kotkasta, mutta karkaa sieltä takaisin kotiseudulleen.

Wredeltä loppuivat rahat kesken kuvausten ja saadakseen rahoitusta sukulaiseltaan, hän joutui kirjoittamaan elokuvan loppupuolelle kankean dialogin puunjalostusteollisuudesta. Elokuva sai kuitenkin pääasiassa hyvät kritiikit. Wrede vei elokuvansa ensimmäisenä suomalaisena elokuvana Cannesin elokuvajuhlillekin 1949. Hän ei kuitenkaan onnistunut myymään sitä.

Tarja Savolainen.

Lähde: Tarja Savolainen (2002) Jäämereltä Cannesiin. Suomalaiset naiset elokuvaohjaajina ennen vuotta 1962. Viestinnän laitoksen julkaisuja 7, Helsingin yliopisto.