Farockin ja suomalaissyntyisen Ingemo Engströmin yhteisohjaus About Narration on abstrakti dokudraama, jossa tekijät käyvät vuoropuhelua tarinankerronnan rakenteista ja historiasta. Farocki ja Engström keskustelevat myös potentiaalisista tulevista projekteistaan liittyen natsi-Saksan teollistumiseen ja vallankumouksellisen neuvostokirjoittaja Larissa Reisnerin kohtaloon. Elokuvanörttejä hellivä jälkikuva The Expression of Hands keskittyy käsien rooliin elokuvakuvastossa.

***

About Narration

Ingemo Engströmin ja Harun Farockin esseemäinen dokudraama tutkii kuvien, tekstien ja kerronnan rakenteita. Vähäeleiset Farocki ja Engström sekä professori (Hans Zischler) tapaavat eri puolilla Berliiniä keskustellakseen työstään. Elokuvan keskiössä on todellisuuden ja fiktion suhde sekä monitieteellinen pohdinta mahdollisista kerronnan muodoista tulevissa tutkimusprojekteissa. Farockin ohjaajahahmo valmistelee elokuvaa hiili- ja terästeollisuudesta kansallissosialismin kynnyksellä ja sen aikana, Engströmin kirjailijahahmo tutkii venäläiskirjailija Larissa Reissnerin lyhyeksi jäänyttä elämää ja menneiden tapahtumien ja muistin rekonstruoimista. He tarkastelevat kerronnan mekanismeja itsereflektiivisella tavalla yhdistelemällä taiteellista ja tieteellistä ajattelua, ja haastavat myös toistensa käsityksiä.

Professori piirtää narratiivin lainalaisuudet: kahtia jaettu ympyrä edustaa kertomuksen maailmaa, jonka halkaisee este. Kertomuksen objekti pyrkii esteen yli päästääkseen toiselle puolelle ja saadakseen tarinalleen täyttymyksen. About Narrationissa käytetään esimerkkinä satuja, myyttejä sekä todellisia historiallisia tapahtumia sekä hyödynnetään ajatusta kollektiivisesta tietoisuudesta ja muistista. Elokuva pohjautuu mm. Walter Benjaminin, Franz Kafkan, Boris Pasternakin, Juri Lotmanin sekä muiden eurooppalaisten ajattelijoiden teksteihin ja käsitteisiin.

Engströmin hahmo kirjoittaa Larissan lapsuudesta ja taistelee unohtamista vastaan, koettaa täyttää tuntemattoman ja jäljittää menneisyyden. Fiktion avulla elämä tehdään läpinäkyväksi ja todelliseksi. Kirjoittaessa luodaan tyyli, jolla elämä tavoitetaan, mutta kertominen ei voi nojautua vain mielikuvituksen varaan; täytyy myös tunnistaa todellisuus, jossa elämme. On uskottava siihen, että se, mitä haluamme kertoa, on todella tapahtunut, jotta se olisi ylös kirjoittamisen arvoista. Elokuva pohtii tekijää ja objektia, joiden on oltava synteesissä, mutta joiden välinen ero on tehtävä näkyväksi. Tarinan kertomisen hetkellä kerrottu on jo menneisyydessä (vrt. oman äänensä kuulee nauhoittaessa viiveellä). Kirjoittaessaan ja objektia luodessaan tekijä kuulee itsensä samalla tavalla hieman viiveellä, kunnes vaikenee kahdesti – ensin oikeasti, sitten tallenteella. Kirjoitettu alkaa näyttäytyä etäisenä ja vieraana, kuin uusi viesti.

The Expression of Hands

Der Ausdruck der Hände on lyhyt tutkielma käsiin liitetystä symboliikasta ja merkityksestä elokuvakuvastossa. Elokuvahistorian alkuvaiheissa tunteita ilmennettiin lähikuvilla ilmeikkäistä kasvoista, mutta vähitellen elokuvantekijät alkoivat keskittyä myös käsiin. Farocki näyttää elokuvaotteiden kautta, kuinka lähikuva käsistä ohjaa katsomista ja tulkintaa siinä missä ilmeetkin. Elokuvan historiassa käsillä on ilmaistu monia tunteita ja merkityksiä ja aiheesta on kirjoitettu myös oppaita: lähikohtauksissa esiintynyt käden kämmenpuoli viittasi emootioon, kun taas kämmenselkä rationaaliseen ja älylliseen puoleen. Käsien eleet usein näyttävät jotain, mikä kerronnassa olisi muuten jäänyt pimentoon. Elokuva esittääkin kysymyksen: Millainen olisi voinut olla mykkäfilmin oma viittomakieli tai eleiden kielioppi, jos mykkäelokuvien kausi olisi jatkunut pidempään?

Käsissä on elokuvakerronnassa myös välineellistä arvoa: käsillä pyydetään, vaihdetaan ja otetaan. Lähikuvissa kädet tekevät työtä, käyttävät työkaluja ja koneita, ne nousevat nyrkkiin vastarinnan merkiksi, käyvät sotaa. Kädet korostavat ihmisen kykyjä ja taitoja: ne kirjoittavat, rakentavat viulua ja soittavat pianoa. Lähikuviin sisältyy muistutus käsien menettämisen mahdollisuudesta: kädetön pianisti ei ole pianisti alkuunkaan. Toimivat ja toimeliaat kädet ovat elinehto – kylmästä kohmeiset tai vaurioituneet kädet eivät kykene työhön, ne eivät ole hyödyksi ihmiselle tai yhteiskunnalle.

Elokuvissa kädet alkavat elää elämäänsä ja tekevät myös kiellettyjä asioita: näpistelevät, kuristavat, käyttävät asetta, nousevat ihmistä itseään vastaan ja kurottavat viimeisen kerran. Toisaalta kädet toimivat myös kuvitteellisena näyttämönä ja peilinä, toisinaan myös kirjoitusalustana.

– Ekaterina Tommonen 10.9.2024