CHIRCALES + AMOR, MUJERES Y FLORES (1971/1988)

Rodríguezin ja Silvan ohjaamat teokset tuovat esiin taloudellisten ja poliittisten voimien aiheuttaman väärinkäytön ja epäoikeudenmukaisuuden syitä ja mekanismeja. Chircales tutkii epäinhimillisissä olosuhteissa Bogotassa työskentelevään perheeseen kohdistuvaa työvoiman hyväksikäyttöä. Amor, Mujeres y Flores -elokuvan lähtökohta on kysymys “Paljonko kauneuden tuottaminen maksaa?”.
***
Chircales
Chircales on alue, jolla työläiset valmistavat tiiliä alkeellisilla menetelmillä Tunjuelitossa, Bogotán eteläpuolella Kolumbiassa. Dokumenttielokuva kuvaa Castañedan perheen kärsimää epäinhimillistä hyväksikäyttöä, jota maanomistajat ja työnantajat harjoittavat.
Elokuvantekijät Jorge Silva ja Marta Rodríguez käyttivät kuvauksiin yli viisi vuotta ja hyödynsivät kehyksenä omaa metodologiaansa, ”osallistuvaa havainnointia”. Tämä menetelmä edellyttää, että elokuvantekijät integroituvat täysin yhteisöön, ansaitsevat sen hyväksynnän ja pääsevät osaksi naapurustoa, jolle on ominaista käsityöläisluonteiseen tiilituotantoon vuokratut suuret maa-alueet. Tämä ei ainoastaan mahdollistanut Castañedan perheen elinolojen ja eksploitaation olosuhteiden dokumentointia, vaan se myös kuvasi Kolumbian poliittisesti väkivaltaista ajanjaksoa viime vuosisadan 60- ja 70-luvuilla.
– Diego Ginartes
Amor, mujeres y flores
”Kukat, kukat, ilo, värikkyys, hellyys, runous, kauneus, rakkaus… olimme aikeissa tehdä kunnianosoituksen kukkaviljelyteollisuudelle, mutta sitten huomasimme, että torjunta-aineiden ja naistyövoiman hyväksikäytön dramaattisuus oli poikkeavaa.” – Marta Rodríguez
Marta Rodríguezin viimeinen dokumenttielokuva, jonka hän loi yhdessä Jorge Silvan kanssa ennen tämän kuolemaa vuonna 1987, huipentaa kaksikon luovan ja aktivistisen matkan, joka alkoi heidän kuuluisasta teoksestaan Chircales (1971). Amor, mujeres y flores (1988) keskittyy Kolumbian kukkaviljelyyn La Sabanassa. Alun perin tarkoituksena oli juhlistaa kukkaviljelyn elinvoimaisuutta, mutta dokumentti paljastaa nopeasti hämärämmän kertomuksen torjunta-aineiden käytöstä ja pääasiassa naispuolisen työvoiman hyväksikäytöstä.
Sosio- ja antropologiataustaisen Rodríguezin elokuvantekotapa, joka on saanut vaikutteita Jean Rouchin ”cinéma vérité” -käsitteestä, ei pyri tungettelevaan havainnointiin vaan osallistuvaan sitoutumiseen kohteidensa elämään, ja hän toteuttaa edellä mainittua ”osallistuvaa havainnointia”. Tämä henki läpäisee hänen huolelliset ja uppoutuvat dokumenttinsa, myös tämän teoksen, joka käsittelee ulkomaisten yhtiöiden hallitsemien kukkakasvihuoneiden työntekijöiden kohtaamaa karua todellisuutta. Dokumentti tallentaa koskettavasti naisten ja miesten kertomukset heidän päivittäisistä kamppailuistaan ja todistaa kovista työoloista yleisten oikeuksien loukkausten keskellä. Se dokumentoi myös keskeisen lakon ja työntekijöiden turhat yritykset haastaa johto, mikä havainnollistaa laajempia teemoja taloudellisesta hyväksikäytöstä ja yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, jotka vallitsivat Kolumbiassa tuona aikana.
Elokuvassa asetetaan vastakkain nämä henkilökohtaiset tarinat ja kuvamateriaali kukkien viennistä ympäri maailmaa, ja siinä asetetaan vastakkain kukkien romanttinen viehätysvoima ja niiden synkkä tuotantotodellisuus. Se paljastaa globalisaation pahentaman maailmanlaajuisen epätasapainon, ja korostaa, miten kukkien viljelyssä käytettävät torjunta-aineet kieltävät maat vievät työntekijöidensä terveysriskit ja ympäristövahingot Kolumbian kaltaisille viejämaille.
Rodríguezin elokuva on voimakas vastalause näille epäoikeudenmukaisuuksille, ja se selviytyy riskeistä, uhkauksista ja sensuurista valottaakseen taloudellisten ja poliittisten voimien harjoittamia järjestelmällisiä väärinkäytöksiä. Pelkän kritiikin lisäksi hänen teoksestaan tulee syrjäytyneiden yhteisöjen voimaannuttamisen ja mobilisoinnin katalysaattori, joka edistää aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen muutokseen. Dokumentoidessaan näitä kamppailuja kamerasta tulee enemmän kuin passiivinen tarkkailija – siitä tulee muutoksen väline, joka käynnistää vuoropuhelun ja inspiroi tulevia dokumenttielokuvantekijöiden sukupolvia, jotka ovat sitoutuneet paljastamaan ja haastamaan systeemistä epäoikeudenmukaisuutta.
– Diego Ginartes
