Manifestin tärkeimpinä teesejä oli irtautuminen moraalisista ja esteettisistä velvoitteista kohti vapaata luomista, ja useat Pariisin surrealistit tekivät merkittäviä kokeellisia elokuvia. Parhaimmistoa esittelevässä näytöksessä Léger, Man Ray, Duchamp ja kumppanit tarjoilevat visuaalista runoutta, innovatiivista ja uskaliasta elokuvaa.

***

Entr’acte
Ranska 1924. Ohjaus: RENÉ CLAIR. Käsikirjoitus: Francis Picabia. Mukana: Erik Satie, Francis Picabia, Marcel Duchamp, Man Ray, Jean Borlin, Rolf de Maré. Mv, mykkä, nopeudella 18 fps 14 min.

Todellinen elokuvamagian ensyklopedia: sen kuvailmaisu on plastista ja kineettistä, sen sensibiliteetti koomista, kekseliästä, viehättävää ja absurdia. Työ valmistui välinäytösaiheeksi Ballets Suédois -seurueelle lähtökohtana Francis Picabian improvisoima käsikirjoitus ja alkuperäisenä elävänä musiikkisäestyksenä Erik Satien laatima sävellys. Elokuvan tähtinä nähdään Pariisin dada-piirien Kuka kukin on. Juoni on sarja uskomattomia seikkailuja, ja se on pelkkä veruke Clairille tutkia ilmaisuvälineen rajoja: kameraa ajetaan eteen ja taakse, sitä keinutetaan kyljeltä toiselle ja ylhäältä alas; filmin ruutuja pysäytetään, kuvaa hidastetaan ja nopeutetaan; kuvia heijastetaan päällekkäin ja muunnellaan matterajauksilla; katsoja temmataan mukaan ja hänen mielikuvitustaan tulitetaan taltioidun ja editoidun kuvan kiivaalla vyörytyksellä. Näiden osien summa on viehättävä ja haastava näky Pariisista mielikuvituksen ja dadaismin maailmana.

Ballet mécanique
Ranska 1924. Ohjaus: FERNAND LÉGER. Kuvaus: Dudley Murphy. Mv, mykkä, nopeudella 18 fps 15 min.

Yksi elokuvan historian eniten vaikuttaneista kokeellisista teoksista. Ainoa Fernand Légerin itse tekemä elokuva ilmentää hänen – ja monien muiden 1920-luvun taiteilijoiden – kiinnostusta mekaaniseen maailmaan. Légerin näkemämä konemaailmalla on ihmiskasvot. Dudley Murphyn, amerikkalaisen valokuvaajan ja elokuvantekijän, kuvaamat esineet kokevat muodonmuutoksia kamerassa ja leikkausrytmien ja -rinnastusten kautta. BALLET MÉCANIQUESSA toisto, liike ja kuvien moninkertaistus elävöittävät arkielämän kellokoneiston ja tuovat sille esteettisen raison d’etren. Keittiökaluston – vispilöiden, suppiloiden, pannujen ja kattiloiden – kuvallinen viehätys yhdistyy kuviin raskasta säkkiä kantavasta naisesta, joka on Sisyfoksen tavoin tuomittu kiipeämään aina vain uudelleen pariisilaisen kadun jyrkkiä portaita. Elokuvan dynaamiset mahdollisuudet ja sen kyky ilmaista kineettisen 20. vuosisadan teemoja toteutuvat tässä modernin taiteen varhaisessa mestariteoksessa.

Anémic cinémA
Ranska 1926. Ohjaus: Marcel Duchamp apunaan Man Ray ja Marc Allégret. Mv, mykkä, nopeudella 18 fps 7 min.

Dadaisti Marcel Duchampin ainoa elokuva on yksi ”graafisen elokuvan” (P. Adams Sitney) huomattavimpia teoksia. Teoksen nimi – ”anémic” on ”cinéma”:n anagrammi – tarjoaa avaimen elokuvan läpäisevään sar-doniseen ivaan. Se sisältää ainoastaan sarjoja pyöriviä spiraalikuvia, joita läpäisevät kieppuvat sana-kiekot, joita yhdistävät toisiinsa mutkikkaat ja merkityksettömät sanaleikit. (Duchamp yhdistää sanat ec-chymoses [mustelmat], esquimaux [eskimot] ja mots exquis [erinomaiset sanat] samaan lauseeseen.) Anémic cinémAn voima ja merkitys piilee visuaalisessa jännitteessä Duchampin pyörivien hahmojen opti-sen syvyysilluusion ja hänen sanaleikkiensä välillä. Vaikkakin ne on asemoitu graafisia sommitelmia muis-tuttavaksi spiraalimuodoksi, ne koetaan kuitenkin ”tekstinä” ja siis kaksiulotteisina.

L’étoile de mer
Ranska 1928. Ohjaus: MAN RAY. Apulainen: J.A. Boiffard. Perustuu Robert Desnosin runoon. Esiintyjät: Alice (Kiki) Prin, André de la Rivière, Robert Desnos. Mv, mykkä, nopeudella 18 fps 15 min.

Elokuva on esimerkki Man Rayn ilmaisurekisterin monipuolisuudesta: se ulottuu katkonaisista kerronnallisista vitseistä ja sanaleikeistä lukuisiin kuvallisiin metaforiin. Man Ray luonnehti elokuvan pohjana olevaa Robert Desnosin runoa sanomalla, että ”se ei sisällä dramaattista toimintaa mutta kylläkin kaikki mahdollisen toiminnan elementit”. Teos alkaa miehen ja naisen kohtaamisesta tiellä, jolla he tulevat kohtaamaan vielä monta kertaa. Irrallisia, välähtäviä kuvia asetetaan rinnakkain: asetelmia, naamioituja kasvoja, nainen kohoaa portaita veitsi kädessä, meritähti heijastuu pyörivässä laitteessa, näkymiä Pariisista. Unenkaltainen, kiehtova, leikkimielinen L’ÉTOILE DE MER ei rakennu tarinaksi mutta tarjoaa johtolankoja kuvitteelliseen tapahtumasarjaan. ”Kerronta tuntuu olevan olemassa vain pirstomista ja sekoittamista varten”, kirjoitti P. Adams Sitney tästä elokuvasta.

Thèmes et variations
Ranska 1928. Ohjaus: Germaine Dulac. Pääosassa: Lilian Constantini. Mv, mykkä, 190 m, nopeudella 18 fps 9 min (alkup. 16 fps).

”Valkokankaan tilassa rytmistä ja liikkeen laajuudesta tulee ainoita havaittavia tekijöitä. Kyse on puhtaasti visuaalisen emootion alkeismuodosta, se ei synny aivoissa vaan on fysikaalinen, ja se rinnastuu tunteeseen, jonka eristetty ääni herättää. Jos kuvittelemme monia liikkuvia muotoja yhdistettynä taiteellisessa rakenteessa, joka koostuu sarjoiksi yhdessä muodostuvista yksittäisten kuvien rytmistä, olemme onnistuneet kuvittelemaan, millaista on ’täydellinen kinegrafia’ (cinégrafie integral).” (Dulac)

Avantgarde-pioneeri Germaine Dulacin filmografian voinee jakaa kahteen vaiheeseen: narratiiviseen ja abstraktiin kauteen. Siinä missä Dulac käytti narratiivisissa elokuvissaan tanssin ja liikkeen symboliikkaa ilmaisemaan henkilöhahmojensa sisäistä maailmaa, hänen abstraktimmissa teoksissaan tanssi toimi erottamattomana osana elokuvan muotoa. Hänen lyhytelokuvansa Thèmes et variations (1929) on eräänlainen liikkeen tutkielma, jossa ballerinan liikkeet rinnastetaan koneisiin. Dulac tehostaa kuviaan vinoutuneilla kamerakulmilla, hidastuksilla, sumennetuilla ja päällekkäin asetetuilla kuvilla. Tanssijaa esittää mykkäkauden ranskalaisnäyttelijä Lilian Constantini.