Kulttiohjaaja Enzo G. Castellarin maineikas teos hätkähdyttää taitavalla tuhon koreografialla. Suojelurahan kerääjät muodostavat mahtavan verkoston, ja poliisi on voimaton. Realiteetit vaihtuvat mytologiaan, kun tarkastaja Palmieri (Fabio Testi) perustaa militantin iskujoukon. ”Big Racket ei ole vain Castellarin paras elokuva vaan italialaisen rikoselokuvan ylittämätön ääripiste”, kirjoittaa Roberto Curti (Italian Crime Filmography).

***

G niin kuin Girolami. Ohjaaja Marino Girolamin poika Enzo Girolami alkoi ohjata elokuvia taiteilijanimellä Enzo G. Castellari erottuakseen elokuvasuvun muista tekijöistä. Nyrkkeilijänäkin kunnostautunut Castellari on fyysisesti etevän toimintaohjaajan maineessa. Pääteoksista ei puutu iskevyyttä eikä koreografista näkemystä.

Näyttävä ja lähes megalomaaninen konfliktien estetiikka yhdistää Castellarin westernejä, sotaelokuvia, rikosjuttuja ja tieteistarinoita. Tunnettuja esimerkkejä ovat runollista äijätyyliä tarjoava lännenelokuva Keoma (Caramba – paholainen kannoilla) ja Quentin Tarantinoa inspiroinut Korkeajännitys-henkinen sotaseikkailu Inglorious Bastards (Panssarijunalla helvettiin). Tulevaisuuden jengisotia kuvaava Bronxin asfalttisoturit osui 1980-luvun alun dystopiatrendiin ja nousi videovuokraamoiden hittituotteeksi.

Castellarin vahvimpia töitä ovat ankarat rikoselokuvat High Crime (La polizia incrimina, la legge assolve) ja The Big Racket (Il grande racket). Mieleenpainuvat mutta kiistellyt elokuvat vievät katsojan rajusti mukavuusvyöhykkeen ulkopuolelle – tavalla, jota 1970-luvulla pidettiin vaarallisena. High Crime kiellettiin Ruotsissa ja Norjassa. The Big Racket juuttui sensuuriin Britanniassa, eikä sitä edes yritetty tuoda Pohjolaan. High Crime pääsi Suomessa elokuvateatterin kankaalle vasta syksyllä 2011, kun Night Visions -festivaali järjesti Castellari-retrospektiivin ja toi ohjaajan Helsinkiin.

The Big Racketin keskushahmo on komisario Palmieri (Fabio Testi), joka yrittää pysäyttää Roomaa terrorisoivan kiristäjäorganisaation. Katujengijärjestön kovien otteiden skaala yltää kauppiaiden ikkunoiden rikkomisesta murhiin ja raiskauksiin. Byrokratia vaikuttaa hampaattomalta. Sankari turvautuu alamaailman tuttaviensa apuun ja alkaa vastata likaisiin temppuihin voimaa käyttäen. Julmien käänteiden jälkeen hän irtisanoutuu mutta ei anna periksi. Palmieri kokoaa lainsuojattoman sotajoukon, joka alkaa valmistella iskua kiristäjien päämajaan.

Roberto Curtin mukaan The Big Racket on Castellarin mestariteos, jossa rikostarina kerrotaan kuin se olisi ”abstrakti ja julma nykyajan satu”. Huolellisesti rytmitetystä räiskinnästä on helppo vetää yhteyksiä Sam Peckinpah’n teosten toimintakohtauksiin, mutta Curti arvioi, että Castellarin pelkistetty kerronta muistuttaa kokonaisuudessaan enemmän Clint Eastwoodin ohjauksia siinä, miten se ”puhdistaa lajinsa ikiaikaisia elementtejä ja ujuttaa prosessiin aavemaista abstraktiota” (Italian Crime Filmography 1968-1980, McFarland 2013).

The Big Racket on impulsiivinen elokuva täynnä vastakohtaisia aineksia. Realistiset ja hallusinaatiomaiset ratkaisut täydentävät toisiaan. Näennäiset vastavoimat, kuten idealismi ja nihilismi tai konservatiivisuus ja radikalismi, ovat lähellä toisiaan, samalla kehällä. Elokuvan protestihenki ei ole selkeästi oikeistolaista eikä vasemmistolaista. Huligaanijoukkojen päälliköt ovat massiivista bisnestä rakentavia tuhokapitalisteja ja rahastuksen kohteet turvattomia pienyrittäjiä perheineen. Sympatiat ovat siis porvariston puolella, mutta Castellarin visuaalisesti innovatiivinen, villi ja ravisteleva tyyli on kaukana keskiluokkaisesta. Purkkapop-elokuvamusiikin mestarit Guido ja Maurizio de Angelis ovat ohjaajan tavoin ottaneet anarkistisen vaihteen ja luoneet poikkeuksellisen rajua, punkahtavaa rocksoundia.

Mestariteos tai ei, The Big Racket on omalla tavallaan ylittämätön ääritapaus: elokuva kuilun partaalle vievällä tiellä, jota ei voi juuri pitemmälle jatkaa. Merkityksellisyys on yhteydessä aikansa kaoottiseen ilmapiiriin. Uroteot ovat korostetun elokuvallisia ja mielikuvituksellisia, mutta pelko, raivo ja epätoivo eivät ole fantasiaa.

– Lauri Lehtinen 21.5.2025