Yhdessä merkittävimmistä yliopistoista kertovista dokumenteista Wiseman tallensi avaintodistajan asemassa syyslukukauden aikana uusien oppilaiden saapumisen samalla kun lukukausimaksuja korotetaan ja koulun budjettia leikataan. Käsittämättömän murroksen edessä ovat sekä korkeakouluopetuksen että kokonaisen sukupolven tulevaisuus.

***

Dokumentintekijä Frederick Wisemanin tutkielmassa Kalifornian yliopistosta Berkeleyssä on huomattavaa, että se ei nimeä elokuvassa nähtäviä henkilöitä, opiskelijoita ja opettajia, jotka vaihtavat ajatuksia luokkahuoneissa ja niiden ulkopuolella. Osa katsojista saattaa tunnistaa tätä nykyä eläköityneen yliopiston kanslerin, hyväntuulisen Robert J. Birgenaun. Toinen näkyvä persoona elokuvassa on entinen Yhdysvaltain työministeri ja nykyinen kampuksen professori Robert Reich.

Wisemanin tapa olla nimeämättä elokuvassa nähtäviä hahmoja tai heidän titteleitään on eräänlainen palopuhe demokratian puolesta. Itsenäiset yksilöt eivät ole tärkeitä demokratian ylläpitämiseksi, vaan se tapahtuu kollektiivisesti. Vaatimattomimmasta huoltomiehestä kuuluisimpaan professoriin kaikki kuuluvat samaan yhteisöön ja ovat yhtä tärkeitä. Moderni yliopisto on monimutkainen organismi, joka tarvitsee jokaista komponenttiaan toimiakseen tehokkaasti.

Dokumenttielokuva syntyy aina väistämättä jostain tietystä näkökulmasta, vaikkei tekijä itse siinä esiinnykään. Elokuva etenee Wisemanille tyypillisesti ilman kommentaaria tai hänen näkyvää läsnäoloaan, mutta ohjaajan henki on vahvasti aistittavissa kokonaisuudesta. At Berkeley voidaan nähdä eräänlaisena kannanottona julkisrahoitteisen ja tasavertaisen koulutuksen puolesta. Elokuvan keskeisinä teemoina on varsinkin kapitalismin aiheuttamat haasteet korkeakoulutukselle vähenevien resurssien aikakautena. Yliopisto on sitoutunut voimakkaasti monimuotoisuuteen ja se on laitokselle keskeinen tavoite.

Elokuva alkaa henkilökuntakokouksella, jossa kansleri Birgenau ottaa esille Kalifornian osavaltion osoittaman rahoituksen voimakkaan laskusuuntauksen viime vuosina. Elokuvan keskeinen kysymys on: miten ja minne leikkaukset kohdistetaan, jotta maan johtavimmissa oppilaitoksissa pystytään edelleen takaamaan laadukasta ja kaikille saatavilla olevaa opetusta? Finanssikriisistä keskusteltaessa herää lisäkysymyksiä siitä, kuuluuko koulutus kaikkien perusoikeuksiin, kenen siitä tulisi maksaa, sekä huoli alati kasvavasta opintovelasta.

At Berkeleyn rakenne muistuttaa eräänlaista opiskelusessiomaratonia, taukohetkinä näemme opiskelijoita rentoutumassa nurmikolla, heittelemässä frisbeetä ja seuraamassa jalkapallopeliä. Urheilu jää kuitenkin taka-alalle eikä Berkeleyn opiskelijat vaikuta stereotyyppisiltä bilettäjiltä, vaan he keskittyvät opintoihinsa hurjalla intensiteetillä ja tarkkaavaisesti.

1960-luvun protestiliikehdinnän aikaan yliopisto-opiskelu oli verrattain edullista ja laadukkaan koulutuksen kasvavat kustannukset huolettavat myös opiskelijajärjestöjä. Berkeleyllä on vankka historia vasemmistoaktivismissa, joka jatkuu tänäkin päivänä, vaikkakin hieman kesymmässä muodossa. At Berkeley huipentuu kohtaukseen, jossa opiskelijamielenosoittajat valtaavat kampuksen kirjaston ja luettelevat vaatimuksia yliopiston hallinnolle, jonka edustajista osa osallistui myös itsekin 1960-luvun opiskelijaprotesteihin. Vaikka mielenosoittajat ilmaisevat itseään selkeästi, heidän vaatimuksensa saattavat vaikuttaa pikkumaisilta ja ristiriitaisilta. Hallinto kuitenkin suhtautuu heihin asiallisesti konflikteja välttääkseen. Toivoa tulevaisuudelle herättää, että molemmat osapuolet ovat kykeneviä dialogiin.

Wisemanin aiemmassa tuotannossa korostuvat synkkäsävyiset katsaukset byrokratian sortavaan voimaan ja sen puristuksissa taistelevat ihmiskohtalot. At Berkeley erottuu tästä suuntauksesta. Sen varovaisen optimistinen asenne heijastuu ohjaajan omassa kommentissa elokuvastaan: ”Elokuvantekijälle on yhtä tärkeää näyttää älykkäitä, lujaluonteisia, suvaitsevaisia, hyväntahtoisia ja ahkeria ihmisiä, kuin tehdä elokuvia muiden epäonnistumisista, tunteettomuudesta ja julmuudesta.”

– Stephen Holdenin (The New York Times 7.11.2013) mukaan