New Yorkin kirjastojärjestelmästä kertova elokuva on syytä katsoa kirjastorakennuksessa. Elokuvan avulla katsoja ymmärtää paremmin myös keskustakirjasto Oodin periaatteita sekä kirjaston asemaa demokraattisena palveluiden ja matalan kynnyksen toiminnan mahdollistajana.

***

Yhdysvaltalainen Frederick Wiseman tunnetaan havainnoivista dokumenttielokuvistaan, jotka yleensä tarkastelevat instituutioita tilojen ja niissä toimivien ihmisten välityksellä. Wisemanin esikoiselokuva Titicut Follies (1967) kuvaa vankimielisairaalan arkea osin poleemisellakin otteella. Elokuvan julkaisuun liittyvät vaikeudet osaltaan johtivat Wisemanin hillitsemään ilmaisuaan, jonka hienovaraisempia vivahteita voi aistia esimerkiksi lukiokuvauksessa High School (1968) ja sosiaalitoimistokuvauksessa Welfare (1975). Wisemanin dokumentaarisesta tyylistä on tullut vuosi vuodelta rauhallisempaa, pidättyväisempää ja myös verkkaisempaa, sillä elokuvien kestot ovat laajentuneet monituntisiksi. Aiheet ovat vaihdelleet kokonaisten kaupunkien arkikuvauksista (Belfast, Maine, 1999; Monrovia, Indiana, 2018) teho-osastoon (Near Death, 1989), balettiteatterin harjoituksiin (Ballet, 1999), yliopistoon (At Berkeley, 2013) ja taidemuseoon (National Gallery, 2014). Tähän Wisemanin myöhäisvaiheen seesteiseen joukkoon kuuluu myös Wisemanin kuvaus New Yorkin julkisesta kirjastosta Ex Libris: The New York Public Library (2017), jota elokuvakriitikko Manohla Dargis on pitänyt peräti ”yhtenä Wisemanin poikkeuksellisen uran parhaista elokuvista”.

New Yorkin julkinen kirjasto koostuu 90 kirjastosta, mutta Wiseman kuvasi Ex Libris -elokuvansa niistä vain noin tusinassa. Seitsemästä jaksosta koostuva elokuva etenee viikon rakenteen lailla pidemmistä arkipäivistä lopulta leppoisampaan sunnuntaihin. Tuttuun havainnoivaan tyyliinsä Wiseman tarkastelee instituutiota ja sen toimintaa ihmisten ja tilojen kautta. Wisemanin kamera kuvaa auloja ja käytäviä pysähtyen välillä lukusaleissa ja kokoustiloissa. Mukana ei ole lainkaan kertojaääntä eikä taustainformaatiota tarjoavia tekstejä, joskin erilaiset kyltit auttavat erottamaan joitakin katuja ja rakennuksia. Patti Smithin, Elvis Costellon ja Richard Dawkinsin kaltaisia kirjastoissa vierailevia kuuluisia puhujia Wiseman ei esimerkiksi turhaan vaivaudu esittelemään. Pidättyväistä kuvausta ja hillittyä leikkausta tukee taitavasti toteutettu äänimaisema. Kirjaston ulkoista julkisivua ympäröivistä hälyäänistä siirrytään levolliseen sisätilaan, jossa hiljaisuutta ei välillä häiritse muu kuin kirjan sivujen kääntämisestä aiheutuva havina.

Ex Libris -elokuvassa toistuu Wisemanille tyypillinen tapa kuvata instituutioita keskittymällä ison kuvan sijaan yksittäisiin ja arkisiin tilanteisiin. Kirjastohenkilökuntien keskusteluissa teoria ja käytäntö kohtaavat, kun yhtäältä puhutaan yleisestä hyvästä ja yhteisön palvelemisesta, toisaalta budjeteista. Selväksi käy, että yhteistä hyvää kirjastot tekevät paitsi tarjoamalla tietoa myös toimimalla opiskelutiloina, naapurustojen kohtaamispaikkoina ja asunnottomienkin olohuoneina. Pikkuhiljaa yksittäisten kirjastojen arkipäivistä syntyy mosaiikkimaisesti paitsi suurempi kuva New Yorkin kirjastosta niin myös sivistystä ja demokratiaa toteuttavasta kirjastolaitoksesta yleisesti.

Elokuva on saanut Wisemanin monien muidenkin teosten tavoin laajalti hyvän kriittisen vastaanoton. Vaikka New York Timesin elokuvakriitikko Manohla Dargis huomaa elokuvan sivuuttavan suurkaupungissa käytävää debattia kirjaston tehtävästä, hänelle Wiseman kuitenkin onnistuu hienosti paljastamaan ”upean organismin, joka on demokraattisen ihanteen ruumiillistuma”. ”Wiseman ei koskaan suoraan sano, mikä kirjaston tehtävä on”, Dargis kirjoittaa, koska ”hänen ei tarvitse. Se on yhtä selvää kuin itsenäisyysjulistuksen lausunnat yhdessä kohtauksessa ja rasistisen oppikirjan virheelliset kuvaukset amerikkalaisesta orjakaupasta toisessa kohtauksessa. Se on kohoava, utopistinen missio dokumenttielokuvassa, joka etenee älyllisellä teholla ja syvällä tunteella kuvatessaan kansalaisia, jotka tulevat yhteen kuunnellakseen toisiaan ja oppiakseen toisiltaan.”

Lähteitä: Dargis, Manohla: ”Review: We the (Library-Card Carrying) People of ‘Ex Libris’” (New York Times, 12.9.2017)

– Ilpo Hirvonen 16.5.2025