Sodanjälkeisessä Soulissa neljän nuoren aikuisen leski-isä yrittää elättää perheensä hevoskärryn kuljettajana, mutta perinteinen elinkeino on muuttumassa turhaksi modernisoituvassa kaupungissa. Murroskauden yhteiskunnallisia muutoksia perheeneri jäsenten kautta käsittelevä lämminhenkinen draama oli ensimmäinen merkittävällä ulkomaisella tunnustuksella, Berlinalen Hopeisella karhulla, huomioitu korealaiselokuva.

***

1960-luvun alussa Etelä-Korea pyrki kehittymään taloudellisesti tuhoisan Korean sodan jäljiltä. The Coachman -elokuvassa (Mabu, 1961) yksinhuoltajaisän (Seung-ho Kim) elinkeino on hevoskärryn kuljettaminen. Työ on raskasta, väheksyttyä ja huonosti tuottavaa, ja kaiken lisäksi autojen lisääntyvä määrä vaurastuvan keskiluokan parissa uhkaa tehdä siitä täysin turhaa. Perheen neljällä aikuisella tai aikuistuvalla lapsella on niin ikään omat ongelmansa. Esikoispoika opiskelee lakimieheksi, mutta on reputtanut kokeensa jo kahdesti. Nuorin poika varastelee tienatakseen opiskelunsa ohella. Vanhempi tyttäristä on mykkä ja kärsii aviomiehensä väkivallasta; nuorempi tytär puolestaan pyrkii hyödyntämään ulkonäköään löytääkseen varakkaan puolison. Jokapäiväinen elämä pyörii toimeentulon ympärillä.

The Coachmania pidetään yhtenä korealaisen elokuvan kulta-ajan suurista saavutuksista, eikä suotta. Ohjaaja Dae-jin Kangin kuvaus perheestä keskellä valtavaa yhteiskunnallista ja taloudellista myllerrystä on loistava paitsi tarinankerronnan osoituksena myös ajan hengen tallentajana. The Coachman palkittiin jo tuoreeltaan Berliinin elokuvajuhlien Hopeisella Karhulla ensimmäisenä merkittävän ulkomaisen tunnuksen saaneena korealaiselokuvana.

Elokuva alkaa perheen nuorimman pojan varastaessa polkupyörän. Takaa-ajo kaupungin naapurustojen kaduilla kulkee varakkaammalta alueelta perinteisten hanok-talojen asutuksen kautta slummiin, ja näin ohjaaja Kang näyttää yksinkertaisen tehokkaasti Soulin luokkajaon autenttisten katukuvien kautta. Niin ikään oivaltavan symbolinen on päähenkilön ammatti: hevoskärryn kuljettajan katoava työ käy metaforasta maailman muuttumiselle. Työnantajat kuvataan laiskoina, ahneina ja työväen vaikeuksista piittaamattomina. Elättääkseen perheensä kärrykuski joutuu turvautumaan rahan lainaamiseen, mistä seuraa tietysti velkakierre.

The Coachmanin näkemys 1960-luvun alun korealaisesta yhteiskunnasta on melko tuomitseva: kyytiin pääsemättömät, huono-osaiset, jätetään surutta taakse talouskasvun porskuttaessa. Toisaalta kärrykuskin sinnikkyys jatkaa työtään ja pyrkimyksiä parempaan vaikeuksista huolimatta kuvastaa työväenluokkaisen väestön määrätietoisuutta ja kestävyyttä. Elokuvassa on täten myös kohottava sävy.

Perheen muiden jäsenten kamppailut ilmentävät niin ikään aikalaisväestön kohtaamia haasteita ja niitä eri tapoja, joilla suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin pyrittiin sopeutumaan. Vanhimman tyttären avioliitossaan kokema väkivalta kuvastaa naisten ja vammaisten huonoa asemaa. Mykällä naisella ei ole ollut valinnanvaraa eikä hän pääse pois järjestetystä avioliitostaan. Vanhin poika kokee valtavaa painetta onnistua hankkimaan hyvä asema koulutuksen kautta. Toistuva loppukokeissa epäonnistuminen ei kuitenkaan lupaa hyvää, joten hänen on harkittava vaihtoehtona isän työn jatkamista ja täten köyhyyden kierteen todennäköistä jatkamista. Nuorimman tyttären tavoite on ylempään yhteiskuntaluokkaan avioituminen ja sen mahdollistama luokkahyppy. Nuorin poika turvautuu yhteen harvoista hänelle mahdollisista tienaamiskeinoista, toisilta anastamiseen, mutta on siksi jatkuvasti ongelmissa viranomaisten kanssa. Kukaan ei halua jäädä modernisaation häviäjäksi ja yhteiskunnan unohtamaksi.

Voimakkaasti yhteiskunnallisuudestaan huolimatta draama ei sorru täyteen pessimismiin vaan on myös toiveikas, jopa viihdyttävä. Erityisesti Seung-ho Kim isän roolissa on karismaattinen, ja hänen joviaalin hahmonsa edesottamuksia on ilo seurata. The Coachmanissa on aitoa ja kestävää charmia. Sen lannistumattomat hahmot voi nähdä koko Korean kansan kuvana.

– Simon McEnteggartin (Hanguk Yeonghwa -blogi, 3.1.2015) mukaan