Etelä-Korea tunnetaan erityisen hyvin kauhu-, rikos- ja jännityselokuvatuotannosta. Näiden lajityyppien pioneeri 1960-luvulla oli myös eksistentiaalisen draaman hallinnut Man-hee Lee. Hänen parhaita teoksiaan on aavemaisen tunnelmalliseen sairaalamiljööseen sijoittuva psykologinen trilleri häikäilemättömästi omaa etuaan ajavasta kirurgista, joka rikokseen syyllistyttyään ajautuu paranoian valtaan.

***

The Devil’s Stairway (joskus käännetty englanniksi myös The Evil Stairs) kuuluu korealaisen kauhuelokuvan varhaiseen aaltoon, joka alkoi kukoistaa 1960-luvulla. Kuten monet aikalaisteokset (The Housemaid, 1960; A Devilish Homicide, 1965; A Public Cemetery Under the Moon, 1967), se hyödyntää paikallisen kansantarun wonhonin merkitystä tarinankerronnassaan. Wonhon voidaan käsittää naispuoliseksi aaveeksi, jonka kummittelu johtuu siitä, että hän epäonnistui naisen roolissaan yhteiskunnassa eläessään. Kummittelun tarkoitus on kostaa ja korjata ne vääryydet, joita wonhon on maallisen vaelluksensa aikana kokenut ja joiden vuoksi hän epäonnistui tehtävässään naisena.

Elokuvan tarinassa sairaalan johtavalla kirurgilla Gwang-holla (Jin-kyu Kim) on salasuhde sairaanhoitajakollegaansa Jin-sukiin (Jeong-suk Moon). Koska Gwang-hon varsinainen puoliso on sairaalan johtajan tytär, hän päättää jättää Jin-sukin tulevien häidensä vuoksi. Jin-suk ei kuitenkaan suostu hyväksymään kohtaloaan ja aikoo paljastaa suhteen. Riita eskaloituu onnettomuudeksi, jossa Jin-suk loukkaantuu, ja myöhemmin Gwang-ho päättää murhata hänet. Jin-sukin henki ei kuitenkaan jätä Gwang-ho’ta rauhaan kuolemankaan jälkeen.

The Devil’s Stairway yhdistelee sekä goottilaisen kauhuelokuvan että maanläheisemmän melodraaman aineksia. Gwang-ho’ta vainoavaa wonhonin olemusta ei suoraan visualisoida, minkä vuoksi elokuva tasapainoilee melodramaattisen trillerin ja yliluonnollisen kauhun välillä ja antaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Toisaalta tarinan voi nähdä Gwang-hon syyllisyydentuntojen kuvauksena, jossa hänen äärimmäisen itsekäs käytöksensä syventää omantuntonsa taakkaa. Kauhugenren näkökulmasta taas kiinnostava tulkinta on nähdä Jin-suk kuolemanjälkeisenä aaveena, jonka tehtävä on kostaa Gwang-ho’lle kokemansa vääryydet. Tämä tulkinta on lähempänä korealaisen kansantarun ajatusta wonhonin korjaavasta roolista, jossa naisen epäonnistuminen yhteiskunnassa hyvitetään kuoleman jälkeen. Elokuva antaa hienovaraisesti kritiikkiä patriarkaalisille sukupuolirooleille kuvaamalla Gwang-ho’n itsekeskeistä käytöstä, mutta toisaalta kauhuelementit välittyvät katsojalle nimenomaan hänen näkökulmastaan. Kerrontaa leimaa eräänlainen satumainen, opettavainen sävy.

Elokuvan ohjaaja Man-hee Lee oli erityisen tuottelias 1960-luvulla, ja The Devil’s Stairway on noussut yhdeksi hänen tunnetuimmista teoksistaan. Ohjauksellisesti elokuva edustaa vahvaa korealaista tyyliä niin melodraaman kuvauksessa kuin kansantarun sisällyttämisessä kerrontaan. Toisaalta länsimaisista vaikutteista voi otaksua erityisesti Hitchcockin perinnön jännityksen rakentamisen tavoissa. Lee menehtyi maksasyöpään vuonna 1975 vain 43-vuotiaana, mutta ehti lyhyen uransa aikana luoda laajan filmografian. Hänen tuotannostaan muun muassa vakoojatrilleri Assassin (Amsalja, 1969) on saanut kiitosta. Hänen tyttärensä, Hye-young Lee, on ollut 1980-luvulta lähtien suosittu näyttelijä niin korealaisessa elokuvassa kuin televisiossakin.

– Santeri Paju 20.3.2025

Lähteenä Korean Horror Cinema (2013) -kirjassa julkaistu Hyangjin Leen artikkeli Family, Death and the Wonhon in Four Films of the 1960s.