Loistokkaalta 70 mm:n kopiolta nähtävä One Battle After Another (2025) on harvinaista ison kankaan poliittista, mutta äärimmäisen viihteellistä toimintaelokuvaa. Leonardo DiCaprion tulkitsema entinen vallankumouksellinen vetäytyy väkivaltaisesta menneisyydestään kasvattaakseen tytärtään, kunnes hänen arkkivihollisensa palaa kaappaamaan tyttären.  Suvereenin tähtikaartin tähdittämä mylly toi tekijöilleen kuusi Oscar-palkintoa.

***

Paul Thomas Anderson kuuluu yhdysvaltalaisen nykyelokuvan arvostetuimpiin auteur-ohjaajiin. Hänen elokuviaan yhdistää kiinnostus valtarakenteisiin, maskuliinisuuteen ja patriarkaalisten järjestelmien vaikutuksiin yksilöihin. Näitä teemoja Anderson käsittelee usein provosoivien symbolien ja toistuvien motiivien kautta, jotka ovat muodostuneet tunnusomaiseksi osaksi hänen elokuvallista maailmaansa. Andersonin uusin elokuva, kuudella Oscar-palkinnolla palkittu One Battle After Another on vasta hänen ensimmäinen selkeimmin poliittinen teoksensa.

Elokuva kertoo entisestä vallankumouksellisesta Bob Fergusonista (Leonardo DiCaprio), joka on jättänyt väkivaltaisen menneisyytensä taakseen kasvattaakseen tytärtään rauhassa. Kun hänen arkkivihollisensa Steven J. Lockjaw (Sean Penn) palaa näyttämölle ja sieppaa Bobin tyttären, tämä joutuu palaamaan kamppailuun viimeisen kerran.

Elokuvan toimintajuoni toimii välineenä kuvata poliittisesti jakautunutta Yhdysvaltoja, jossa vallankäyttäjien ja vastarintaliikkeiden välinen kamppailu jatkuu loputtomana syklinä. Andersonille tyypillisesti poliittinen konflikti kytkeytyy perhesuhteisiin: isän ja tyttären suhde muodostaa elokuvan emotionaalisen ytimen ja inhimillisen vastapainon ideologiselle vastakkainasettelulle.

Teknisesti One Battle After Another on huolellisesti toteutettu, mutta ohjauksellisesti se jää yllättävän suoraviivaiseksi. Verrattuna esimerkiksi The Masterin (2012) rakenteelliseen rohkeuteen tai Punch-Drunk Loven (2002) omaleimaiseen rytmiin elokuva noudattaa toimintagenren konventioita varsin uskollisesti. Lopputulos painottuu viihteellisyyteen enemmän kuin ohjaajalle tyypilliseen muodon ja sisällön jännitteeseen.

Kuten Andersonin aikaisempi Thomas Pynchon -sovitus Inherent Vice (2014), elokuva asettuu dialogiin Pynchonin Vineland-romaanin (1990) kanssa sovittaen sen satiirisen ja vainoharhaisen maailmankuvan nykypäivään. Lisäksi käsikirjoitus ammentaa 1970-luvun Weather Underground -liikkeen radikalismista ja sen pyrkimyksistä tuoda Yhdysvaltojen ulkopoliittinen väkivalta osaksi kotimaan todellisuutta. Satiiri kohdistuu molempiin ääripäihin, kuvaten vallankäytön ja vastarinnan kapeutumista toistensa peilikuviksi.

Leonardo DiCaprio toimii elokuvan kaupallisena vetonaulana, mutta roolitus herättää ristiriitaisia tunteita. Nykyisenä globaalina julkkiksena hänen on vaikea sulautua uskottavasti vallankumoukselliseksi. Tämä ristiriita saattaa olla tahallinen: Bob esitetään hahmona, joka ajautui liikkeeseen henkilökohtaisten tunteiden eikä ideologisen vakaumuksen kautta, erityisesti suhteensa vallankumousjohtaja Perfidiaan (Teyana Taylor).

Elokuvan saama vastaanotto on ollut suurilta osin ylistävää, mutta se on herättänyt myös kriittisiä puheenvuoroja. Kirjailija Bret Easton Ellis on esimerkiksi esittänyt, että elokuvan vastaanotto perustuu yhtä paljon sen ideologiseen yhteensopivuuteen aikansa poliittisen ilmapiirin kanssa kuin sen taiteellisiin ansioihin. Tästä huolimatta One Battle After Another on merkittävä lisä Andersonin tuotantoon. Kun elokuvan alkuinnostus ja palkintokauden menestys aikanaan tasaantuu, sitä tullaan todennäköisesti tarkastelemaan sekä osana Andersonin filmografiaa että laajempaa amerikkalaisen poliittisen elokuvan jatkumoa.

– Otto Kylmälä 2026