Yhdessä näyttelijätär Ayako Wakaon kanssa Masumura loi useita loistavia naismuotokuvia. Psykologisessa oikeussalidraamassa nuorta vaimoa syytetään miehensä murhasta hänen katkaistuaan heitä yhdistäneen köyden vuoristokiipeilyllä. Naisen liikkumavaran olemattomuus korostuu niin symbolisella kuin kuvallisellakin tasolla.

***

Vaikka Blind Beast (Mōjū, 1969) lienee yhä suhteellisen tuntemattoman japanilaisohjaaja Yasuzō Masumuran ”tunnetuin” teos, A Wife Confesses (Tsuma wa kokuhaku suru, 1961) saattaa hyvinkin olla arvostetuin. Esimerkiksi Masumuran pitkäaikaiselle länsimaalaiselle ymmärtäjälle Jonathan Rosenbaumille se on ohjaajan ”ylin mestariteos”. A Wife Confesses kiinnittyy yhtäältä klassisen oikeussalidraaman genreperinteeseen ja tuhoavan halun tarinoihin, toisaalta modernin elokuvan kuvauksiin subjektiivisen tajunnan epäselvyydestä. Kun A Wife Confesses esitettiin vuonna 2023 Karlovy Varyssa järjestetyssä Masumura-retrospektiivisarjassa, se herätti kriitikoissa kuitenkin myös innokkaita vertauksia kahteen tuolloin tuoreeseen nykyelokuvaan: Park Chan-wookin Decision to Leave (Heojil kyolshim, 2022) ja Justine Trietin Putoamisen anatomia (Anatomie d’une chute, 2023). Kaikissa kolmessa elokuvassa on kyse miehen putoamisesta ja sen arvuuttelusta, missä määrin miehen vaimo saattaa olla putoamisen takana.

A Wife Confesses alkaa oikeudenkäynnistä. 28-vuotiasta Ayakoa (jota esittää Masumuran vakionäyttelijä Ayako Wakao) syytetään huomattavasti vanhemman professoriaviomiehensä murhasta. Ayako oli ollut vuorikiipeilemässä aviomiehensä ja toisen nuoremman miehen kanssa. Kun Ayakon mies putosi jyrkänteeltä, häneen köydellä sidottu Ayako putosi mukana. He kuitenkin jäivät nuoremman miehen pitämän köyden varassa roikkumaan. Ayako ja nuorempi mies selviävät kiipelistä, kun Ayako katkaisee köyden, mikä pudottaa hänen aviomiehensä kuolemaan. Oikeudenkäynnissä puidaan sitä, oliko Ayakon teossa kyse oman hengen pelastamisesta ja välttämättömästä uhrauksesta vai laskelmoidusta päätöksestä. Nuorukaisen ja Ayakon nimittäin epäillään olleen salasuhteessa, kun taas Ayakon ja tämän aviomiehen tiedetään eläneen onnettomassa avioliitossa.

Vaikka elokuvan astelema on klassinen, sen lähestymistapaa on pidetty modernina. Rosenbaum on jopa innostunut aistimaan kaikuja Alain Resnais’n elokuvasta Hiroshima, rakastettuni (Hiroshima, mon amour, 1959) Masumuran sulavissa siirtymissä menneen ja nykyisyyden välillä. Vertaus saattaa olla liioiteltu (sillä toimiihan A Wife Confesses yhä varsin klassisen oikeussalidraaman ja takaumarakenteen puitteissa), mutta se kuitenkin johdattelee elokuvan moderniin ihmiskuvaan. Siksi etenkin nykykriitikoiden vertaukset Trietin ja Parkin teoksiin tuntuvat osuvilta. Kuten Putoamisen anatomiassa A Wife Confesses -elokuvan oikeudenkäynnissä ei ole kyse ainoastaan erään onnettomuuden analyysista vaan yhteiskunnan ja parisuhteen normeista. Syyttäjä esimerkiksi toistuvasti vetoaa vaimon velvollisuuteen kuolla miehensä rinnalla. Tässä tilanteessa Ayakosta olisi helppo tehdä julman ympäristön sympaattinen uhri, mutta Putoamisen anatomian tavoin Masumuran elokuva ymmärtää, ettei ihmisen täydy olla aina mukava ansaitakseen myötätuntoa. Ayako osaa olla myös vihainen ja vaikea, mikä ei vähennä hänen tilanteensa kauhistuttavuutta.

Oikeudenkäynnissä on kyse julkisesta todistusaineistosta: kiipeilyköydestä, sen katkaisemiseen käytetystä veitsestä ja todistajalausunnoista. Elokuvan ytimessä piilee kuitenkin ajatus siitä, että oikeudenkäynnin varsinaisena kiinnostuksen kohteena ovat yksityiset ja näkymättömät seikat ihmisten sisällä ja välillä. Siinä on kyse aikomuksista ja tunteista. Jyrkänteeltä putoaminen tekee Ayakon kolmiodraamasta äkkiä konkreettista, mutta todellinen draama säilyy sisäisenä. Mitä pidemmälle A Wife Confesses etenee sitä ilmeisemmäksi alkaa käydä se mahdottomuus, joka oikeudenkäynnin kysymyksenasetteluun liittyy. On selvää, että Ayako katkaisi köyden ja näin aiheutti aviomiehensä kuoleman. Mutta kuinka selvittää, oliko hänen aikomuksenaan täten toteuttaa myös hänen salainen toiveensa erosta? Entä jos hänen mieleensä hiipikin hetkellinen toive vapaudesta onnettomuuden hetkellä? Tekisikö se hänen teostaan väärän? Modernin Masumuran elokuvasta tekeekin se, ettei sen oikeudenkäynnin keskeisiin kysymyksiin ole selkeitä vastauksia.

Lähde: Rosenbaum & Martin (toim.): Movie Mutations: The Changing Face of World Cinephilia (BFI, 2003)

– Ilpo Hirvonen 29.12.2025