Elina Salon äänirooleista tunnetaan parhaiten tietysti ikoninen Pikku Myy, mutta näyttelijä lainasi ilmeikkään äänensä muihinkin animaatioihin. Perheen pienimmille sopivassa näytöksessämme kohdataan kerrostalossa salaa asustava tiikeri (Minulla on tiikeri, 1979), seikkailumatkalle lähtevä lehmä (Lehmän päiväkirjasta, 1984), paikkaansa etsivä joulukoriste-enkeli (Pieni enkeli, 1989) sekä saunanlämmitystä lauleskellen puuhaavat kukko ja kana (Kukon ja kanan sauna, 1991).

***

Tässä lastenelokuvapaketissa yhdistävänä tekijänä on tarinoiden kertojaääni – Elina Salo. Tämä kooste ei ole kattava näyte Elina Salon äänitaiteesta elokuvissa, hänen äänensä on tullut tutuksi, varsinkin television kautta, huomattavasti useammassa yhteydessä.

Elina Salon kyky käyttää viehkeää ääntään lapsenomaisella tavalla mahdollistaa hänen hyvinkin erilaiset roolinsa. Minulla on tiikeri -elokuvan tiikerinsä paljastumista pelkäävä pikku poika, Lehmän päiväkirjassa maailman menoa pohtiva tavallinen lehmä, paikkaansa etsivä pieni enkeli ja vastoja tekevä Kaisa-kana saavat kukin oman persoonallisen tulkintansa Elina Salon äänen kautta.

Minulla on tiikeri kuuluu ehdottomasti kotimaisen lyhyen lastenelokuvan eliittiin. Se on hauska tarina kerrostalosta, jossa paljastuu yllättäviä kotieläimiä yllättäviltä ihmisiltä. Elokuvan perusteemana on ystävyys ja lasten mielikuvitusmaailma. Minulla on tiikeri on toteutettu pala-animaationa mielikuvituksellisesti ja hauskasti. Muuntumattomat palat loksahtelevat kuitenkin hauskoihin asentoihin taidokkaasti.

Lehmän päiväkirjasta kuvaa tavallisen lehmän yksitoikkoista päivää: syödään, märehditään, lypsetään, syödään, märehditään… Lehmän elämän huippuhetkiä tuntuu olevan hämähäkin näkeminen, kunnes se riistäytyy irti arjen harmaudesta ja uneksii itsensä suuren maailman turuille. (Lapsilta menee varmasti yli lehmän puhe YK:ssa: ”Ammuin rauhan!”, mutta saavathan sitten aikuisetkin oman osansa.)

Pieni enkeli jäi Camilla Mickwitzin (1937–1989) viimeiseksi itse kokonaan valmiiksi saattamakseen animaatioksi. Pieni enkeli etsii paikkaansa muiden joulukoristeiden keskellä tässä herkässä ja lämminhenkisessä joulutarinassa. Tarinan humoristisuus ja persoonallisuus on perin tyypillistä Mickwitziä, joskaan siinä ei ole mukana hänelle ominaista vauhdikkuutta.

Kukon ja kanan sauna myötäilee muodoltaan vanhoja lasten taruja. Kana lähtee tekemään vastoja kukon jäädessä lämmittämään saunaa. Vastojen saaminen koivulta ei olekaan yksinkertaista, sillä koivu tarvitsee vettä. Kaivo ei anna vettä ennen kuin ämpäri korjataan. Seppä ei korjaa ämpäriä ennen kuin saa ruokaa syödäkseen. Näin tarina etenee loputtoman tuntuisesti, kunnes pikku tyttö auttaa kanaa ja tarina päästään kelaamaan alkuun. Lopuksi kaikki asianosaiset kaivosta niittyyn kylpevät kukon ja kanan saunassa.

– Heikki Keskinen Suomen Elokuvakontakti ry:n esitteistä