VAKOOJA (1928)

Spione
Ohjaaja
Fritz Lang
Henkilöt
Rudolf Klein-Rogge, Gerda Maurus, Willy Fritsch
Maa
Saksa
Tekstitys
suom. tekstit (E)
Kesto
150 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
pianosäestys
Ikäraja

Monet Langin ja von Harboun elokuvat ovat jättäneet kulttuuriimme jälkiä, joiden alkuperästä emme ole edes tietoisia. Avaruusalusten lähtölaskenta kehitettiin dramaattisista syistä Nainen kuussa -elokuvaa varten, ja Vakoojaa varten pariskunta keksi mm. agenttien numerokoodit. ”(Langin Vakooja) on formalistettu Mabuse, jonka toiminta on merkitystä vailla.” (Siegfried Kracauer)

***

Vakoilija on thrilleri, jolla on yhtymäkohtia Fritz Langin aikaisemmin kehittelemään Mabuse-hahmoon. Mabusen lailla mestarivakoilija Haghi edustaa yli-ihmismentaliteettia ja yhtä lailla hän elää monilla yhteiskunnan tasoilla, naamioiden suojassa. Hän on rikas ja vaikutusvaltainen pankkiiri ja samalla varieteeklovni. Kumpaakin roolia hän käyttää peitteenä rikollisjärjestölle, johon hän kiristyksen avulla kerää jäseniksi kunniallisia ihmisiä. Eräs heistä on nuori kaunotar Sonja, johon vastavakoilun päällikön lähettämä agentti Donald Tremaine rakastuu. Juoni lähtee liikkeelle sarjasta huippusalaisten asiakirjojen varkauksia. Siirtojen ja vastasiirtojen pelissä Haghi lähettää oman agenttinsa viettelemään vastavakoilun päällikköä ja järjestää junaonnettomuuden Tremainen päänmenoksi. Sonja paljastaa tietonsa, ja poliisi tekee Haghin pankkiin hyökkäyksen, jossa liiga tuhotaan. Tremainen on vielä pelastettava Sonja Haghin kynsistä, joka poliisin piirittämänä tappaa itsensä näyttämöllä kesken klovninumeroaan.

Lang itse luonnehti Vakoilijan esittelyssään Kalifornian yliopistossa 1967: ”Hullu tohtori Mabuse, sodanjälkeisen Saksan rappiomoraalin ja pahoinvoinnin vertauskuva, osoittaa ainakin rikollisen uransa yhdessä vaiheessa jotakin inhimillisiin piirteisiin viittaavaa. Haghi taas ei ole mitään muuta kuin olento, jota nykyään sanoisimme inhimilliseksi tietokoneeksi. Hänellä ei ole minkäänlaisia inhimillisiä tunteita, hän on täysin piittaamaton ihmistä. He ovat hänelle vain shakkinappuloita, joita hän siirtää matemaattisen laskelmointinsa mukaan.”

Kuitenkin Lang Vakoilijassa, niin kuin Mabuse-elokuvissaan, pidättyy suomasta mitään moraalista ylemmyyttä lain edustajille. Vakoilu ja vastavakoilu ovat samalla tasolla – kaksi liigaa jotka taistelevat toisiaan vastaan kaoottisessa maailmassa. Ero on siinä, että Mabusessa ruumiillistui tyranni, joka pyrkii hyötymään ympäröivästä kaaoksesta, kun taas Haghi näyttää kietoutuneen –vakoiluun pelkän vakoilun, rikokseen pelkän rikoksen vuoksi, ja valtaakin hän näyttää haluavan pelkän vallan vuoksi. Lain ja laittomuuden rinnakkaisuuden, valepukujen runsauden voi nähdä heijastavan ajanjakson eräänlaista puolueetonta välivaihetta, mielen tilaa, jossa minän halvaantuminen ja toteutumaan pyrkivä minuus iskevät vastakkain.

Fritz Langin elokuvissa ei ole koskaan kysymys pelkästä uppoutumisesta juonen ja toiminnan käänteisiin, vaan kuvakerronnasta, kuvien virrasta, visuaalisesta vaikutuksesta, visuaalisen tapahtumisen yhtenäisyydestä. Kuten ensimmäisessä Mabuse-elokuvassaan Lang Vakoilijassa saavuttaa seikkailuelokuvan hiotun tekniikan, jossa kaikki lenkit osuvat oikealle kohdalleen ja jossa ideoiden mielleyhtymät kantavat kohtauksesta toiseen ja ennakoivat seuraavaa. Tässä toimii sama matemaattinen logiikka, sama ellipsien käyttö toiminnan nopeuttamiseksi. Ainoa hidastava elementti on jälleen tunteileva rakkaustarina, Thea von Harboun panos – vahvana kontrastina Kittyn ja Masimoton tehokas episodi, jossa suhde ei perustu rakkauteen vaan kylmään laskelmointiin.

– Lotte H. Eisnerin (Fritz Lang, 1976), Siegfried Kracauerin (Caligarista Hitleriin, 1947) ja muiden lähteiden mukaan