Jane Austenin debyyttiromaanissa (1811) kahdesta siskoksesta vanhempi edustaa järkeä, nuorempi tunnetta. Yksi kaikkien aikojen parhaista Austen-elokuvasovituksista ilmestyi Austen-buumin huippuvuonna 1995 ja oli pääosan näytelleen, käsikirjoituksesta Oscarilla palkitun Emma Thompsonin käsialaa. Taiwanilainen Ang Lee teki Hollywood-läpimurtonsa elokuvan ohjaajana ja nuori Kate Winslet toisessa pääroolissa.

***

Jane Austen (1775–1817) – nuorena kuollut, naimaton ja lapseton nainen – kirjoitti esikoisromaaniaan ”Sense and Sensibility” yli viisitoista vuotta, vuodesta 1795 vuoteen 1811. Kahden vuosisadan aikana brittiläisen maalaisaatelin tytärten naittamisoperaatioista sulhaskandidaateille on tullut klassikko, ei sen vuoksi, että sen esteettinen määrittely olisi jatkuvasti nostanut sen pinnalle, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä luetaan kaikkialla suurella innolla. Kuten tapana on sanoa, Jane Austen ”löydetään” jatkuvasti uudelleen.

Silti se että uusia filmatisointeja ja tv-sovituksia syntyy kuin liukuhihnalta, on kieltämättä hämmästyttävää. Vielä enemmän hämmästyttää se, että suurin osa näistä sovituksista on ollut varsin toimivia, suorastaan rakastettavia. Ne ovat jopa jatkuvan fanituksen kohde. Nyt käsillä oleva Ang Leen ohjaama ja Sydney Pollackin tuottama Järki ja tunteet on yleisesti todettu niistä parhaaksi.

Jos jätämme ilmiselvänä laskuista ulos näyttelijöiden vetoavuuden ja osaamisen, Austen-filmatisointien suuri viehätysvoima perustuu kirjalliseen, joka siis välittyy katsojalle suullisena kokemuksena. Erikoinen, mieliin jäävä piirre on siinä, että henkilöt puhuvat paljon, mutta he eivät juuri koskaan tarkoita sitä mitä he sanovat. Katsoja laittaa aivonystyränsä toimimaan aivan itse ja näin suhde elokuvan tekstiin syntyy kuin itsestään. Tämä mietityn tekstin mietitty sovittaminen ja katsojan aktivoiminen on hyvä yhdistelmä: ketju kirjailijasta elokuvantekijään ja vihdoin katsomiskokemukseen on syntynyt.

Austenin ja Angin järki on väliin paitsi laskelmoivaa myös ilkeää (tai pitäisikö suomen kielestä puuttuva englannin ilmaisu ”witty” kääntää pikkuilkeäksi?) ja tunteet, niitä riittää uusromanttiselle ajallemme jaettavaksi eläytymishaluiseen katsomoon ja sen myötä syntyviin yhteisiin kokemuksiin. Visuaalisesti Ang on pyrkinyt helpon estetiikan tielle miellyttävyyteen, jopa ehkä makeiluun asti. Ihastelua se ei ole juuri vähentänyt.

– Jari Sedergren 2017