Juominen on alkoholisti Benille jazzmusiikkia muistuttava vapauttava flow-tila. Saatuaan potkut elokuvakäsikirjoittajan työstään pohjalla oleva Ben valitsee ideaaliolotilansa metsästyksen ja päättää lähteä Las Vegasiin juomaan itsensä hengiltä. Hiljalleen hänen ja seksityöntekijän välille kehkeytyy rakkaussuhde, joka antaa Benille toivoa pelastuksesta.

***

Leaving Las Vegas (1995) kertoo alkoholisoituneesta Hollywood-käsikirjoittaja Ben Sandersonista (Nicolas Cage), joka saa potkut ja suurehkon erorahan. Työnsä ja perheensä menettänyt Ben tuhoaa omaisuutensa ja lähtee erorahan turvin Las Vegasiin itsetuhoiselle ryyppyreissulle. Siellä hän tutustuu paikalliseen seksityöntekijä Seraan (Elisabeth Shue), joka rakastuu Beniin.

Leaving Las Vegas perustuu amerikkalaisen kirjailija John O’Brienin (1960–1994) samannimiseen esikoisromaaniin (1990, suom. 1996). Uraansa vasta aloitteleva 33-vuotias O’Brien myi filmausoikeudet henkilökohtaiseen debyyttiinsä vain kaksi viikkoa ennen itsemurhaansa. Filmausoikeudet ostaneella brittiohjaaja Mike Figgisillä oli vaikeuksia saada rahoitusta synkälle alkoholismikuvaukselle. Mikään yhtiö Hollywoodissa ei vaikuttanut kiinnostuneelta. Lopulta Figgis sai vaatimattoman 3,5 miljoonan dollarin rahoituksen ranskalaiselta Lumière-yhtiöltä. Pienen budjetin takia elokuvan kohtaukset Las Vegas Stripillä piti kuvata ilman virallisia lupia; lisäksi elokuva kuvattiin halvalle 16 mm filmille ja elokuvan tähtinäyttelijät saivat tehdä työnsä tavallista pienemmällä palkalla.

Elokuvan taustalla olevan romaanin kirjoittajan kohtalo on sekoittunut elokuvan maineeseen, ja elokuvaa kuvaillaankin usein audiovisuaaliseksi itsemurhaviestiksi. Pääosaa esittävä Cage on myös kertonut tunteneensa ”kuolleen miehen itsemurhaviestin painon” harteillaan. Romaani ja elokuva eivät kuitenkaan ole omaelämäkerrallisia, kuten kirjailijan sisko Erin O’Brien on painottanut. John O’Brienilla ei ollut seuranaan häneen rakastunutta henkilöä. Hän kuoli yksin hotellihuoneessa. Erin O’Brienin sanoin ”[t]odellisuus oli houretilaa, sairautta ja riippuvuutta, jota [John] ei voinut paeta. Uskon sen olleen hänen ainoa pakotiensä. Väkivaltainen itsemurha oli todellisuus Johnin elämän lopussa. Leaving Las Vegas oli minusta tyylitelty romanttinen fantasia.”

Cage koki voimakasta vetoa materiaaliin. ”Se vaikutti vastaukselta rukouksiini”, Cage kertoo elämäkerturilleen Douglas Thompsonille. ”Olin kyllästynyt tekemiini elokuviin ja se antoi minulle mahdollisuuden mennä mieleni synkempään nurkkaan”. Cage on pohtinut, että hänen serkkunsa (Gian-Carlo Coppola) kuolema veneonnettomuudessa vuonna 1986 saattoi vaikuttaa hänen päätökseensä ottaa rooli vastaan: ”[tapaus] sai minut ajattelemaan kuolemaa nuorella iällä.” Lisäksi Cagen silloinen parisuhde oli päättymässä elokuvan kuvausten aikoihin. Metodinäyttelijänä toimiva Cage hyppäsi heti syvään päätyyn ja aloitti valmistautumisen kahden viikon ryyppyreissulla Irlannissa. Hän saapui kuvauksiin roolihahmonsa antaumuksellisesti omaksuneena.

Elokuvan materiaali koettiin kaupallisesti vaikeaksi. Thompsonin mukaan tekijöiden haasteena oli saada yleisö hyväksymään henkilö, joka ei halua apua ja sivuuttaa mahdollisuuden niin elämään kuin rakkauteen. Lopulta elokuva sai kuitenkin loistavan vastaanoton sekä kaupallisesti että kriittisesti. ”Mikäli elokuvien rooliluettelossa on olemassa kaksi mahdotonta roolia,” kriitikko Roger Ebert kirjoittaa, ”niin ne ovat juoppo ja hyväsydäminen huora”, mutta ”Cage ja Shue tekevät näistä kliseistä unohtumattomia ihmisiä.” Figgis, Shue ja Cage saivat kukin Oscar-ehdokkuudet, ja Cage voitti roolistaan toistaiseksi ainoan pystinsä. Kaikkien kolmen ura sai elokuvasta uutta nostetta.

Lähteitä: Ebert, R.: “Leaving Las Vegas” (10.11.1995, Chicago Sun-Times); Pirnia, G.: “Leaving Las Vegas and the Writer Who Didn’t Live to See It” (28.10.2015, Esquire); Thompson, D.: Uncaged: The Biography of Nicolas Cage (1997, Boxtree)

– Ilpo Hirvonen 12.7.2024