NUNNAN TARINA (1958)

Belgialainen, nunnaksi haluava nainen kamppailee uskonsa ja kutsumuksensa kanssa Belgian Kongossa ja natsien valtaamassa kotimaassaan. Aihe oli Hepburnille hyvin läheinen, sillä hän asui nuorena saksalaismiehityksen piinamassa Hollannissa. Elokuvaa on kuvattu koskettavimmaksi ja syvällisimmäksi uskontoa kuvaavaksi elokuvaksi, jonka Hollywood on tuottanut.

***

Nunnan tarina on yksi parhaista elokuvista mitä on tehty ihmisen kamppailusta Jumalan ymmärtämiseksi. Fred Zinnemannin otokset ovat tarkkoja ja yksinkertaisia. Tyyli ei missään vaiheessa kulje tarinan yli. Säteilevä Audrey Hepburn luo yhden kaikkein parhaista osasuorituksistaan, ja pieniä sivuosia myöten näyttelijäsuoritukset ovat loistavia.

Gabrielle Van Der Mal on belgialaisen kirurgin tytär, jonka haaveena on päästä työskentelemään nunnana sairaalaan Kongoon. Kongo oli ennen toista maailmansotaa vielä Belgian siirtomaa. Gabrielle pääsee konventtiin, ja seuraa puolen tunnin jakso, jossa mestarillinen dokumentaristi Zinnemann kuvaa noviisin initiaatiota, tutustumista outoon kulttuuriin, jossa peilit (= itsetarkkailu) on kielletty ja jossa vallitsee sanaton kieli joka perustuu eleisiin ja hihan nykäisyihin. Kaiken tarkoituksena on luoda hiljainen sisäisyyden tila, joka mahdollistaa jatkuvan vuoropuhelun Jumalan kanssa. Tavoitteena on nöyryys ja kuuliaisuus, oman minän ehdoton unohtaminen. Nunnat muistuttavat aaveita, ja Äiti Emmanuel myöntääkin, että nunnan elämä on luonnonvastaista. Monien vaikeuksien jälkeen Gabrielle – nyt Sisar Lukas – pääsee Kongoon: saapuminen junalla ja laivalla on jälleen toteutettu kiehtovalla dokumentaarisella tarkkuudella. Sisar ei pääse toivomustensa mukaisesti alkuasukkaita hoitamaan vaan joutuu tri Fortunatin johtamaan valkoisten asukkaiden sairaalaan. Hän sairastuu itse tuberkuloosiin, mutta toipuu siitä. Hän tulee käymään kotona Belgiassa juuri toisen maailmansodan syttyessä, joutuu jäämään maahan, ja nähdessään miten natsit surmaavat hänen isänsä joka on yrittänyt auttaa pakolaisia, sisar päättää luopua nunnanelämästä voidakseen liittyä vastarintaliikkeeseen. Hidas, esineiden kautta hahmotettu loppujakso on voimakkaasti latautunut. Kuvan rajaus ja kameran asettelu tuo erikoista painokkuutta kuviin Gabriellesta, joka kävelee yksin pois konventista ja katoaa kadunkulman taakse.

Tämä lienee Warnerin ainoa elokuva, jossa lopputekstien aikana ei kuulla musiikkia. Kukaan ei osannut ratkaista, pitäisikö loppumusiikin olla voitonriemuista vai alakuloista, ja Fred Zinnemann onnistui painostamaan läpi näkemyksensä, jonka mukaan lopussa vallitsi hiljaisuus. Elokuvan kohokohtiin kuuluu jakso, jossa apulaisohjaaja Piero Mussettan hankkimat 70 Rooman oopperan baletin tanssijatarta esittävät nunnia erilaisissa rituaaleissa: se on esikuvallinen näyte siitä miten suurta ihmisjoukkoa voi kuvata. Audrey Hepburn itse syntyi Belgiassa hollantilaisen äidin ja englantilaisen isän tyttärenä. Hän jäi sotavuosiksi Hollantiin, jossa hän oli äitinsä kanssa taistelujen alkaessa. Näin hänen oli mahdollista täysin samastua Gabrielleen.

– James Monacon (toim., The Movie Guide, 1992) ja omien muistiinpanojen mukaan AA 1993