Ensimmäisessä pitkässä elokuvaohjauksessaan Chytilová hyödynsi dokumentaarisuutta fiktioon yhdistävää tyyliä. Jostakin muusta kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa: toisessa olympiavoittaja, voimistelija Eva miettii uransa jatkoa vaativan harjoittelun lomassa, toisessa kotirouva Věra kokee uhraavansa itsensä perhe-elämälle vailla arvostusta. Temaattinen ydin on elämänvalintojen mielekkyys.

***

”Yksi asia liikuttaa minua yli kaiken. Se on ihmisen ponnistelujen uutteruus. Ylhäältä katsoen paljon siitä näyttää hedelmättömältä, mutta yhtä kaikki ihmisen hellittämätön pyrkimys päämäärää kohti on kuolematon. Mitä mieltä on, ja onko mitään mieltä, uhrata kaikki päämäärän hyväksi, päämäärän, jonka arvo voi olla suuressa määrin kuvitteellinen ja jonka saavuttaminen on epävarmaa? Häilymme usein kahden vaiheilla vastatessamme tähän kysymykseen. Vastauksen löytääksemme meidän on katseltava ympärillemme, vertailtava ja tehtävä valintoja. Pyrkiessäni kuvaamaan elokuvan joka käsittelee vastausta kysymykseen ihmisen uhrauksista ja ihmisen pyrkimyksen väsymättömyydestä päätin rinnastaa kaksi inhimillistä tarinaa: kaksi tarinaa jotka on höllästi nidottu yhteen, vaikka niillä näennäisesti ei ole mitään yhteistä: tarinat kahdesta naisesta jotka molemmat joutuvat kriisiin elämässään, toinen koska hän on uhrannut kaiken ja toinen koska hän ei ole uhrannut mitään.” (Věra Chytilová)

Elokuvassa tutustutaan kahteen naiseen: toinen on huippuluokan voimistelija, toinen kotirouva. Voimistelija voittaa lopussa maailmanmestaruuden, aviovaimo jättää rakastajansa ja saa tietää, että hänen miehelläänkin on ollut suhde. Kertomukset ovat erillisiä kuten William Faulknerin Villipalmuissa, niitä ei esitetä peräkkäin vaan lomittain, vastakkain, kuitenkin ilman kärjistyksen makua, ilmavasti. Chytilová ei tarvitse jyrkkiä, dramaattisia vastakohtia, katsojaa ei pakoteta hyväksymään väkinäisiä mielleyhtymiä, eikä rakenneratkaisussa ole mitään mystisesti arvoituksellista.

Voimistelijan osuus rajoittuu lähes kokonaan liikesarjojen ja harjoituksien kuvaamiseen. Virtuoosimaisuuden houkutukset vältetään: ohjaaja ei kadota sormituntumaa naisen ikävään, hintaan, jonka hän väsymättömistä harjoituksistaan maksaa. Aviovaimon kriisi on välitetty hyvin yksinkertaisesti, ratkaisevien päätösten kuvaaminen katkaistaan ennen kuin kohtaus saavuttaa odotettavissa olevan huipentumisensa; ja sitten seuraamme jo voimistelijan liukumista peilin edessä. Chytilová ei esitä teesejä, mutta kuvaa havainnollisesti kahta hyvin erilaista ihmistä samassa yhteiskunnassa.

– Peter von Bagh (”Elokuvan historia”, 1975) . Krediittitietoja päivitetty 2014 (Pasi Nyyssönen)