PUSHER (1996)
Frankilla (Kim Bodnia) on huono viikko. Selvitäkseen veloistaan hän kehittelee monimutkaisen heroiinidiilin, johon kuuluvat sekä skinikaveri Tonny (Mads Mikkelsen) että serbidiileri Milo (Zlatko Burić). Kun ollaan perjantaissa, lauantaihin pääsy ei ole enää missään määrin varmaa. Käsivarakameralla, luonnonvalolla ja improvisoidulla dialogilla rouhittu elokuva nousi välittömästi hitiksi kotona ja maailmalla.
Kaikki Pusher-elokuvat Pusher-passilla yht. 20 € / 15 € (KAVIn klubikortilla)
***
Frank (Kim Bodnia) on diileri, jonka sekaisin olevaa elämää rytmittää huumeidenkäyttö kaverinsa Tonnyn (Mads Mikkelsen) kanssa ja epämääräinen suhde Viciin (Laura Drasbæk). Asiat kääntyvät vielä huonommalle tolalle, kun Frank saa velaksi serbialaiselta huumepomo Milolta (Zlatko Buric) ison lastin heroiinia, jonka kauppaaminen epäonnistuu.
Olisi houkuttelevaa lokeroida Nicolas Winding Refnin esikoisohjaus Pusher (1997) osaksi Tarantinon aikaansaamaa rikoselokuvan buumia. Toki elokuvaa on vaikea irrottaa täysin tästä kontekstista, mutta Refnin realistinen ote Kööpenhaminan kaduista on kestänyt hämmentävän hyvin aikaa – ehkä jopa Pulp Fictionia paremmin. Refnin kerronta on suoraviivaista, mutta se yhdistelee hienosti kadunelämän raakuutta unohtamatta herkempiä nyansseja.
Pikkurikollisen muotokuva rakentuu lyhyiden, mutta paljastavien kohtausten kautta. Tonnyn kanssa käytyjen keskustelujen aiheet liikkuvat lähinnä suihinottojen ja kerskailun ympärillä, mutta keskustelujen kiireettömyys ja päämäärättömyys tekevät niistä arkisia.
Frank vajoaa monesti pienen lapsen tasolle. Velkakierteessä viimeinen oljenkorsi on alkoholisoituneelta äidiltä ruinaaminen.
Toisin kuin 90-luvun suosituimmat huume- ja rikoselokuvat, Refnin Pusher välttää lisäämästä edes pientä määrää glamouria diilerien elämään. Kukaan elokuvan henkilöhahmoista ei puhu viileästi, tienaa hyvin tai tapaile erityisen kauniita naisia. Huumerikollisen arki on kurjaa; addiktion ja velkajärjestelyjen väliin jää vain vähän aikaa säälittävältä vaikuttavalle sekoilulle.
Käsivaralla kuvattu elokuva ei myöskään maalaile postikorttimaisemia Kööpenhaminasta – oikeilla kuvauspaikoilla kuvattu elokuva näyttää halvat baarit ja siivottomat asunnot ilman tyylittelyä, realistisemmin kuin fiktioelokuvat yleensä.
Refn on itseoppinut elokuvantekijä, joka oppi lukemaan vasta 13-vuotiaana eikä ole omien sanojensa mukaan sen jälkeen lukenut paljon muuta kuin sarjakuvia. Refnin kerronta ei nojaa perinteiseen kirjoja muistuttavaan tarinaan, vaan keskittyy syventämään henkilöhahmoja seuraamalla heitä tarkalla dokumentaarisella kuvakerronnalla.
Pusher oli jättimenestys kotimaassaan ja poiki esikoisohjaukselle poikkeuksellisen laajan levityksen ympäri maailmaa. Muutaman huonosti menestyneen elokuvan jälkeen Refn palasi esikoisaiheensa pariin ja teki vielä kaksi poikkeuksellisen hienoa jatko-osaa (Pusher II (2004) ja Pusher III (2005)). Epätavanomaiseksi trilogian nosti Refnin ratkaisu vaihtaa päähenkilöä jokaiseen osaan.
– HS Nyt-viikkoliitteen (15.-21.8.1997) ja muiden lähteiden mukaan Mikko Pihkoluoma 24.3.2010.