Siirry pääsisältöön

FALLEN ANGELS (1995)

FALLEN ANGELS Duo luo tian shi/Neonpyhimys/Helgon i neon
Ohjaaja
Wong Kar-wai
Henkilöt
Leon Lai, Michele Reis, Takeshi Kaneshiro
Maa
Hongkong
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
100 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja
Ikäraja: K16

Jalostamalla Chungking Expressin rakennetta Wong punoo yhteen kaksi erillistä rikostarinaa häikäisevän huimassa ja tukahduttavan nopeassa alamaailmamelodraamassa. Entisestä vangista ja kyynisestä väkivallan maailmaa pakenevasta ammattitappajasta kertova elokuva kohottaa Hongkongin väkivaltaestetiikan uudelle tasolle Wongin yhtäaikaisesti räjähtävän ja poeettisen kameratyöskentelyn ansiosta.

***

Hongkongin hurjana miehenä pidetty Kar-Wai Wong tunnetaan parhaiten elokuvastaan Chungking Express (1995). Heti sen jälkeen valmistunut Neonpyhimys on oikeastaan siitä napattu perusriffi. Elokuvalla ei ole perinteisessä mielessä juonta: ainekset siihen ovat toki olemassa, onhan elokuvassa päähenkilöitä ja he tekevät todella jotakin, mutta ohjaaja asettelee kuvansa valokuvaleikkaukseksi, ikään kuin hän ei olisikaan elokuvaohjaaja vaan valokuvaaja tai videotaiteilija. Siinä mielessä Neonpyhimys irtoaa elokuvalle tyypillisestä narratiivisuudesta.

Elokuvan päättyessä katsojalla on todennäköisesti mielessään vain vaikutelmia, ei suurta kokonaisuutta. Mutta se on selvää, että Neonpyhimys ylistää tyylin, havainnon ja tunteen kautta nuoruutta, yksilöllisyyttä ja uskaltavaa urbaania ja maanalaista rauhattomuutta Hongkongissa, jota ei todellakaan kuvata postikorttikuvaston kautta. Jos jotenkin, elämä nakuttaa kuluttavan rockin tahdissa.

Elokuvan päähenkilöt eivät siis ole luonteita vaan subjekteja tai vielä tarkemmin, aineksia subjekteiksi. Niihin kuuluvat tappaja ja hänen naispuolinen manageri-agenttinsa, joka rakastuu mieheen juuri kun tämä saa tappotyöstään tarpeeksi. Henkilöhahmoihin kuuluu Zhiwu, mies, joka lopetti puhumisen syötyään purkillisen vanhentuneita ananasviipaleita. Hän saa elantonsa murtautumalla yökaudeksi suljettuihin liikkeisiin kuten teurastamoon, parturiin tai jäätelökojuun ja harjoittamalla niissä myyntiä ei-aina-niin-halukkaille asiakkaille. Hänellä on kiinteä suhde kokki-isäänsä ja jonkinlainen lyhyt rakkaussuhde myös nuoreen naiseen Cherryyn, joka ilmaisee tunteensa hyvin voimakkaasti. Toinen nainen vaeltelee ympäriinsä vaaleassa peruukissa ilman sen kummempaa syytä. Monet näistä elementeistä olivat läsnä myös Chungking Expressissä. Filosofisesti voisi ajatella, että kyse on inhimilliseen kanssakäymiseen liittyvistä menetetyistä mahdollisuuksista. Elokuvaperinteen kautta voisi ajatella, että kyse on kauniista ja saavuttamattomista naisista, muistin epävakaudesta ja yksinäisyyden väistämättömyydestä.

Mutta lopulta se, mitä ihmiset tekevät, ei ole oikeastaan kiinnostavaa. Se, missä ja millä tavalla he sen tekevät sitten jo on: sanat jotka kuvaavat elokuvaa ovat kiihko, maaninen tahtilaji, kuvan liioittelu, käsivarainen kuvaus, nopea leikkaus, hidastukset ja nopeutukset, pysäytetyt kuvat, tiltit, mustavalkoisuus ja värisuodattimet, neonvalot ja pysähtelevä, hengästynyt ja tuijottava kameranlinssi.

Katsokaa vaikka kohtausta, jossa tappaja hoitaa huoneellisen uhkapelureita ja paetessaan tapaa vanhan luokkatoverinsa. On asioita, joista omassa yhteiskunnassaan ei voi paeta.

– Jari Sedergren 28.5.2003

Näytökset

Ei enää näytöksiä
Processing...
Thank you! Your subscription has been confirmed. You'll hear from us soon.
ErrorHere