ISÄ SERGIUS (1918)

Otets Sergi/Fader Sergius
Ohjaaja
Jakov Protazanov, Aleksandr Volkov
Henkilöt
Ivan Mozzhukhin, Vladimir Gaidarov, Natalia Lysenko, Vera Orlova
Maa
Venäjä
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
106 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
piano Matias Tyni * Leo Tolstoin kertomuksesta

Jakov Protazanov on yksi venäläisen elokuvan laaja-alaisimmista tekijöistä. Näyttelijänä aloittaneen ohjaajan ura käsitti erilaisia lajityyppejä tsaarin ajalta suojasään elokuviin asti. Tolstoin kertomukseen perustuva Isä Sergius on merkkipaalu, jonka kriittiset äänet tsaaria ja kirkkoa kohtaan eivät olisi olleet mahdollisia ennen vallankumousta.

***

Jakov Protazanov (1881–1945) työskenteli ensin puhenäyttämöllä, mutta huomasi pian elokuvan mahdollisuudet. Vuonna 1905 hän näytteli ensi kertaa elokuvassa (teoksessa nimeltä Gloria) ja vuodesta 1909 lähtien hän toimi myös käsikirjoittajana. Ensimmäisen elokuvansa hän ohjasi vuonna 1911, minkä jälkeen hän oli Jevgeni Bauerin rinnalla tsaarin Venäjän johtavia elokuvaohjaajia. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän muutti Ranskaan ja Saksaan, missä teki muutamia elokuvia, mutta palasi vuonna 1924 takaisin kotimaahan ja tuli nopeasti tunnetuksi omaperäisistä elokuvakomedioistaan, joissa on erittäin terävää psykologista ja realistista ihmiskuvausta.

Isä Sergius oli Protazanovin viimeinen ja tärkein elokuva ennen Lokakuun vallankumousta. Kyseessä on Tolstoin tarina nuoresta ja komeasta upseerista tsaari Nikolai I:n hovissa, ruhtinas Kasatskista, joka hylkää kauniin morsiamensa, tsaarittaren suosikin pari viikkoa ennen häitä, luovuttaa maatilan sisarelleen ja vetäytyy luostariin tullakseen munkiksi. Tolstoi tutkii tämän päätöksen takana olevia ylpeyden ja intohimon motiiveja sekä seuraa ruhtinasta, nyt isä Sergiusta tämän erilaisissa kiusauksissa ja koettelemuksissa noviisina, pappina, erakkona, parantajana ja leipäänsä kerjäävänä pyhimyksenä. Tarinan paljastukset Nikolai I:n yksityiselämästä, papiston lahjottavuudesta ja tavallisista inhimillisistä heikkouksista tekivät siitä aikansa skandaalin. Protazanov ja Volkov olivat harkinneet tarinan filmaamista jo ennen vuotta 1917, mutta tuolloisessa hyvin sensuurialttiissa ilmapiirissä se olisi merkinnyt hankaluuksien etsimistä. Helmikuun vallankumous oli poistanut joitakin aiemmista rajoituksista, erityisesti uskontoon liittyviä: siteet kirkon ja väliaikaisen hallituksen välillä eivät olleet niin kiinteät kuin tsaarin aikaan.

Elokuvalla on yhä muutakin arvoa kuin museoharvinaisuutena. Siinä on melkoista dramaattista voimaa ja vain näyttelijöiden maskit hieman häiritsevät. Isä Sergiuksen elämän eri vaiheet on esitetty episodisena kertomuksena, ja taidolla joka oli poikkeuksellista missä tahansa vuonna 1917. Se ei ehkä yllä Griffithin sodanaikaisen epiikan tasolle, mutta sitä voidaan hyvin verrata esim. Sjöströmin sodanaikaiseen teokseen Berg-Eyvind och hans hustru luonnekuvauksen voiman osalta. Mozzhuhin ei koskaan ylittänyt tätä osasuoritustaan: se on vakuuttava, monisyinen tulkinta vanhenevasta ihmisestä, jota lihan tarpeet ikuisesti kiduttavat.

Isä Sergius valmistui ennen Lokakuun vallankumousta, mutta jostakin syystä se esitettiin ensimmäisen kerran vasta 1918, kuukausia sen jälkeen kun elokuvan tuottaja oli paennut etelään yhtiönsä kanssa. Ehkä väliaikaisen hallituksen sensuuri epäröi antaa levottomalle yleisölle näin paljastavaa elokuvaa virallisesta kirkosta.

– Jay Leydan teoksesta Kino – A History of the Russian and Soviet Film (1960)