LIEKEHTIVÄ MANNER (1972)

Joris Ivensin veroisesti maailmaa kiertänyt Roman Karmen laskeutui 1970-luvun alussa Latinalaiseen Amerikkaan ja valmisti todistusvoimaisen dokumenttimonumentin maanosasta kiehumispisteessä. Buñuelmaiset näyt Coca-Colan sponsoroimasta kukkotappelusta toimivat väkevänä allegoriana ihmiskunnan tilasta.

***

Roman Karmen (1906–1978) on huikean kamerasilmän omannut dokumenttielokuvan legenda, joka tallensi vaivaa säästämättä 1900-luvun avainhetkiä Espanjan sisällissodasta natsien oikeudenkäynteihin ja kolmannen maailman kansannousuihin. Suomessa hän kävi joulukuussa 1977. Tuolloin oli tekeillä viimeinen suurtyö, amerikkalais-neuvostoliittolainen 20-osainen tv-sarja Tuntematon sota, jossa läntiselle maailmalle esiteltiin itärintaman tapahtumia ja tuotiin asiallisesti esille neuvostonäkökulma toiseen maailmansotaan. Sarjan juonsivat sanasta sanaan identtisesti englanniksi Burt Lancaster ja venäjäksi Vasili Lanovoi. Se esitettiin Suomen televisiossa vuonna 1980.

Rossen Djagalovin mukaan: Roman Karmenin rooli solidaarisuusdokumentti-genren kehittymisessä on kiistaton, mutta Joris Ivensin tai Chris Markerin yhteydet Latinalaisen Amerikan dokumentaristeihin olivat tiiviimmät, ja paikalliset elokuvantekijät arvostavat heitä enemmän. Viileä suhtautuminen johtunee ensinnäkin Karmenin assosioitumisesta stalinismiin ja sosialistiseen realismiin, jotka latinalaisamerikkalaiset ohjaajat tuomitsevat, ja toisaalta Karmenin Latinalaiseen Amerikkaan tekemät suhteellisen lyhyet matkat sisälsivät enemmän poliitikkojen kuin paikallisten elokuvantekijöiden tapaamisia. Kuubasta ja koko Etelä-Amerikan mantereesta tuli kuitenkin Karmenin vallankumousromantiikan kohde, ja tämän tunteen ymmärsi moni muukin neuvostokansalainen. Kuubalaiselokuvien lisäksi syntyi Liekehtivä manner (1972) ja kolme kompilaatiodokumenttia Chilen vallankaappauksesta ja sen seurauksista: Chile: Time of Struggle, Time of Discontent (Tshili: vremja borby, vremja trevog, 1973), Salvador Allendelle, Pablo Nerudalle ja Victor Jaralle omistettu Toverit (Camarados-Comrades, 1974), ja Corvalanin sydän (Serdtse Korvalana / Corvalan’s Heart, 1975). Karmenin elokuvat katsovat nostalgisesti menneisiin sankarillisiin taisteluihin ja pyrkivät yhdistämään nykyhetken menneeseen muistojen välityksellä. 1970-luvun Neuvostoliitto ja Latinalainen Amerikka olivat kuitenkin eri maailmoja, eikä niiden vertailu heti tunnu historiallisesti perustellulta.

Kuitenkin, Karmen onnistui ennakoimaan latinalaisamerikkalaisen elokuvan käännettä, joka tapahtui 1980-luvulla: militantin elokuvan sijaan alettiin käyttää muistia kerronnan välineenä. Neuvostoliittolaisia ja latinalaisamerikkalaisia elokuvantekijöitä yhdistääkin vallankumouksen kohtalo; käänne muisteluun on reaktio vallankumouksellisen jakson päättymiseen. Karmenille se tarkoitti Venäjän vallankumousta; hänen elämänsä viimeisen vuosikymmenen täyttivät vallankumouksen muistolle ja sen sankareille omistetut vuosipäivät, muistomerkit, kunniamerkit, postimerkit. Tällainen muistaminen vahvisti vaivihkaa kokemusta, josta ei ollut lupa puhua: vallankumous, joka oli synnyttänyt Neuvostoliiton, oli menettänyt voimansa. Katsoessaan menneeseen Karmen näki samalla myös sivuilleen, toisiin meneillään oleviin vallankumouksiin. Tätä strategiaa käyttivät myös muut neuvostoelokuvantekijät taltioidessaan vapaustaisteluita Afrikassa, Aasiassa ja Amerikassa kylmän sodan aikana; se luo heidän töihinsä suoran yhteyden bolshevikkivallankumouksesta kolmannen maailman kansannousuihin. Nuo elokuvat todistivat, että vallankumous oli vielä voimissaan, vaikkakaan ei enää sen kotimaassa.

Karmenin Liekehtivässä mantereessa luodaan katse Etelä-Amerikkaan, jonka yli tuntuu pyyhkäisevän punainen aalto. Vuoden 1972 Latinalainen Amerikka on täynnä psykologisia ärsykkeitä, jotka lähettävät Karmenin matkalle vallankumoukseen. Vaikka kertojanääni ohjaa ensin katsojaa tarkastelemaan tapahtumia virallisesta neuvostonäkökulmasta, se antaa pian tilaa runollisemmalle tyylille:

Yöllä ylitimme Atlantin ja kun aurinko nousi, näimme Kordillieerit. Lentäessämme Etelä-Amerikan yllä en voinut olla ajattelematta tulevaa elokuvaa. Se olisi selkeästi jatkoa kaksitoista vuotta aikaisemmin kuvaamallemme, Kuuban vallankumouksesta kertoneelle elokuvalle. Mutta vielä selkeämmin latinalaisamerikkalainen elokuvamme olisi jatkoa sille, mitä olimme kuvanneet Madridin barrikadeilla, Moskovan ja Stalingradin taisteluissa, Berliinissä, Vietnamissa. Sukupolvemme ihmiset tietävät, miten kalliilla, miljoonien ihmiselämien hinnalla, on maksettu oikeudenmukainen maailma ja sen arvot. Taistelu jatkuu tänä päivänä, Indokiinan viidakoissa, Irlannissa, Afrikan kukkuloilla. Se jatkuu täällä Latinalaisessa Amerikassa, jota kutsutaan liekehtiväksi mantereeksi.

Luvusta Memorializing the Revolution (ss. 204–209) Rossen Djagalovin teoksessa From Internationalism to Postcolonialism. Literature and Cinema between the Second and the Third Worlds. McGill-Queen’s University Press Montreal & Kingston / London / Chicago 2020. Lyhentäen suomentanut Mia Öhman 14.7.2022.

– Roman Karmenin haastattelu Sydämen ääni (toim. Peter von Bagh) löytyy kokoelmasta Filmihullu: vuodet 1968–1978 (Like, 2008).