OUTOA VÄKEÄ (1969)

Shukshinin episodimaisin elokuva sisältää muunnelman kaupunkilaisserkun ja maalaisserkun tarinasta (Veli), tarinan metsänvartijan elämänvalheesta (Kohtalokas laukaus) ja ohjaajan kohokohtiin kuuluvan loppujakson (Ajatuksia).

***

Strannyje ljudi kuvattiin Vladimirin maalauksellisissa maisemissa, joiden tyypilliset venäläiset näkymät inspiroivat kuvausryhmän lyyrisiin tunnelmiin. Sää oli kaunis ja kuvausryhmän työvire hyvä. Shukshin kehitteli ja viimeisteli koko ajan käsikirjoitusta, varsinkin sen viimeistä episodia. Eräänä päivänä Shukshin ja Ginzburg selailivat levykaupan valikoimaa ja ostivat sieltä kokoelman Fjodor Shaljapinin levyjä. Palattuaan hotelliin Shukshin meni huoneeseensa kuuntelemaan suosikkilaulajaansa. Hetken päästä hän soitti Ginzburgille ja pyysi tätä tulemaan huoneeseensa. Kuvaajan kohdatessa Shukshinin tämä oli poikkeuksellisen kiihtyneessä tilassa. ”Kuuntele tätä”, Shukshin sanoi aivan vieraalta kuulostavalla äänellä. Shaljapinin ääni täytti huoneen: ”Olipa kerran kaksitoista rosvoa ja atamaani Kudejar; paljon rehellisten kristittyjen verta he vuodattivat aikanaan!” Shukshin istuutui aivan kuin shokkitilassa. ”Tämä on taidetta! Ja millaiseen näpertelyyn me tuhlaamme aikaamme! Jos kerrankin pääsisin lähelle tätä!” Yöllä Shukshin kirjoitti loppuepisodin jälkipuolen kokonaan uudelleen.

Shukshin omistautui kolmanteen pitkään elokuvaansa ehdottomalla antaumuksella, voimiaan säästämättä. Ensimmäinen episodi Bratka kertoo Vashkasta, joka matkustaa Jaltalle tapaamaan urbanisoitunutta veljeään. Tarina on humoristinen muunnelma kaupunkilaisserkun ja maalaisserkun teemasta. Toinen episodi Rokyvoy vystrel perustuu yhden näyttelijän ja hänen monologinsa varaan. Metsästäjien opas Bronka Pupkov (Jevgeni Lebejev) on ollut jo nuorena innokas metsästäjä ja mestariampuja. Kuitenkin kävi niin, että hän ampui itseään vahingossa käteen ja menetti kaksi sormea, minkä takia hän ei päässyt sodassa rintamalle, vaan joutui lääkintämieheksi. Hän ei ole koskaan toipunut järkytyksestä, jonka aiheutti se, ettei hän saanut käyttää taitojaan sodassa. Ja siksi, kompensoidakseen tämän, hän on keksinyt fantastisen tarinan siitä, miten pääesikunta komensi hänet murhaamaan Hitlerin. Bronka kertoo tämän tarinan – elämänvalheensa – niin ehdottoman vakuuttavasti, että kaikki uskovat sen.

Kolmannessa episodissa Dumy Shukshin mietiskelee jälleen Venäjän maaseudun tulevaisuutta, elämän tarkoitusta ja kuoleman vääjäämättömyyttä. Päähenkilö on iäkäs kolhoosipomo Matvei Rjazantsev (Shukshinin vanha suosikki Vsevolod Sanajev). Matveille tuottaa tuskaa nähdä miten oma tytär Lena on suuntautumassa kaupungin tavoille ja kohti kaupungin elämää. Satiirisessa jaksossa perinteinen maalaistanssi muuttuu äkkiä rock’n’rolliksi. Ensi kertaa Shukshin tuo Stenka Razinin teeman elokuvaansa. Seppä Kolka veistelee vapaa-aikanaan puusta Razinin kuvaa. Hän on päättänyt kuvata suuren atamaanin hetkellä, jolla rikkaat kasakat ovat vanginneet ja köyttäneet hänet. Vanha opettaja kutsuu Kolkan luokseen kuuntelemaan Fjodor Shaljapinin laulua atamaani Kudejarista, ja laulu vaikuttaa tähän niin syvästi, että hän heittää veistoksensa tuleen. Matvein ja Kolkan tiet kohdatessaan syntyy kuitenkin tunne liekin siirtymisestä uudelle sukupolvelle, ja Strannyje ljudi päättyy tähän optimistiseen tunnelmaan.

Strannyje ljudi sai osakseen Shukshinin elokuvista heikoimman menestyksen. Se ei kiinnostanut yleisöä, ja kriitikot löylyttivät sen. Shukshin harrasti itsekritiikkiä. Hän ajatteli esimerkiksi, että hänen olisi pitänyt sitoa elokuvaa kokonaisuudeksi yhdistämällä episodit samaan tapahtumapaikkaan. Todellisuudessa ongelma oli kuitenkin siinä, että elokuva oli edellä aikaansa. Sen mietteliäiden katseiden kautta välittyvä syvällisyys on yhtä selvästi tunnustettu jälkikäteen.

– Eduard Jefimovin mukaan (Vasili Shukshin, Izdatelstvo Raduga, 1986) AA 1990