MAA (1930)

Zemlja/Jorden
Ohjaaja
Aleksandr Dovzhenko
Henkilöt
Stepan Shkurat, Semjon Svashenko, Julija Solntseva
Maa
Neuvostoliitto
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
S
Kesto
72 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
piano Matias Tyni

Aleksandr Dovženko on neuvostomontaasin suurin runoilija. Arsenalin ja Zvenigoran ohella Maa on suurta elokuvataidetta ja pääteos, jonka esittäminen oli kuitenkin kielletty Neuvostoliitossa. Se kohoaa tehdasmännän rytmisen jyskeen ja kuvasommittelun herkkyyden ansioista maankamaralta pilviin. Kysymykset menneisyydestä, tulevaisuudesta ja ihmisarvosta tekevät klassikosta pakollista nähtävää!

***

”Halusin kuvata ukrainalaisen kylän tilaa vuonna 1929, jolloin oli menossa taloudellinen uudistus ja suuri henkinen muutos kansan keskuudessa”, Dovzhenko luonnehti Maan ajatusta. ”Tarinat sinänsä eivät kiinnosta minua”, hän sanoi. ”Elokuvieni materiaali on ajallisesti erittäin tiivistettyä, ja samalla kuljetan sen tunteiden prisman läpi, mikä tuo siihen elämää ja ilmeikkyyttä. En ole koskaan välinpitämätön materiaalini suhteen.” Toisaalla Dovzhenko sanoi: ”Innostus juoksee kuin punainen lanka kaikkien elokuvieni halki”.

Maan poikkeuksellisuus havaittiin elokuvantuntijoiden piirissä heti. Esimerkiksi Lewis Jacobs luonnehti 1930-luvulla Maata ”säteileväksi luomukseksi runollisen elokuvan alalla”. Hän kirjoitti Arsenalista ja Maasta, että ”molemmissa on hienostuneimpia kompositioita mitä valkokankaalla on nähty, ja ne liittyvät upeasti toisiinsa kuvakulman, sävyn ja liikkeen puolesta. Kuvat ovat niin sisäistyneitä, että niissä on suuren lyyrisen runon tunnevoimaa, ja niin tiiviitä, rikkaita ja yllättäviä, että Dovzhenkoa voidaan ylitse muiden kutsua elokuvan ensimmäiseksi runoilijaksi”.

Maa on Dovzhenkon mykkäelokuvista hillityin ja yksinkertaisin. Alkujaksossa tuuli käy viljapellon yli ja kuoleva vaari täyttää viimeisen toiveensa puraisemalla omenaa. Osuuskunta hankkii kylän ensimmäisen traktorin. Kootaan runsas sato, ja Vasil ja Natalka jäävät syleilyyn auringon laskettua. Kun Vasil innostuu paluumatkallaan tanssimaan, hänet tappaa suurtilallisperheen hullun pojan luoti. Kyläläisten saattaessa Vasilia avoimessa arkussa omenapuiden oksat sivelevät hänen kasvojaan. Natalka huoneessaan yrittää alastomana murskata itsensä seinään. Vasilin äiti synnyttää. Lämmin kesäsade tulvahtaa hedelmätarhaan. Loppunäyssä Natalka on vielä Vasilin sylissä hurmiosta väristen.

Elokuvassa luodaan runollinen aikatila. Keskijakson montaasissa kuvattu leivän valmistus tuntuu tapahtuvan yhden iltapäivän kuluessa, vaikka siinä kuvataan kaikki viljelyn vaiheet: kyntö, kylvö, korjuu, seulominen, taikinanvalmistus, leipien teko ja varastointi. Se on kuvaus työn ekstaasista, ihmisen ja luonnon yhteydestä. Pitkää työpäivää seuraa yö, jonka Dovzhenko kuvaa sarjana kuvia miesten ja naisten hiljaisesta, liikkumattomasta hurmiosta. Maa on aistillinen elokuva; Dovzhenkon tapa kuvata sensuaalisuutta pysähtyneen hurmion kautta on poikkeuksellinen.

Jos keskusmontaasi on omistettu koneelle, työlle ja tuotannolle niin elokuvan avaus- ja päätösmontaasit liittyvät elämän ja luonnon ikuiseen kiertokulkuun. Alkujakso perustuu Dovzhenkon muistikuvaan oman vaarinsa kuolemasta. Vanhus on elänyt täyden elämän ja kuolee nyt samoin kuin omena putoaa puusta. Hän palaa maahan, hän jatkaa elämäänsä lapsissaan ja lapsenlapsissaan. Elokuvan alussa Opanas Trubenko menettää isänsä, ja lopussa hän menettää poikansa. Yksi elämä saavuttaa täyttymyksen, toinen katkaistaan kesken. Natalka-morsian menee Vasilin kuolemaa surressaan pois tolaltaan, repii vaatteensa, hakkaa sänkyä ja repii hartaat merkit seinältä. Murhaaja Homakin saa hulluuskohtauksen, painaa päänsä multaan ja juoksee silmittömänä ympyrää. Dovzhenko liittää kuvia uudelleensyntymisestä – leikkivistä lapsista ja auringonkukista – kuoleman kuvauksiin sekä alussa että lopussa. Koko elokuvan aistillinen jännite purkautuu loppumontaasissa, jossa vapauttava sade kastelee puutarhan. Danilo Demutski kuvasi hedelmät niin, että näemme vesipisaroiden valuvan niiden mehukasta kuorta pitkin.

Dovzhenko oli suunnitellut elokuvansa vapaaehtoisen kollektivisoinnin kaudella, mutta se tuli ensi-iltaan pakkokollektivisoinnin käynnistyttyä. Ukraina oli Neuvostoliiton vilja-aitta, ja sen maanviljelijät olivat tottuneet venäläisiä suurempaan itsenäisyyteen jo maaorjuuden kaudella. Vapaaehtoinen kollektivisointi 1920-luvulla johti sabotaasiin ja väkivaltaan molemmin puolin, kunnes pakkokollektivisoinnissa hallitus alkoi soveltaa sodankäynnin menetelmiä. 1930-luvun puoleenväliin mennessä nälänhätien, murhien ja työleirien seurauksena arvioidaan miljoonien kuolleen.

Tämän verisen kampanjan keskelle Dovzhenko toi hillityn, lyyrisen Maansa, joka torjuu väkivallan hulluutena ja ylistää luonnon harmoniaa. Puoluelinjan kriitikot tyrmäsivät Maan, ja elokuvaa leikattiin. Hyökkäys vei Dovzhenkon masennukseen ja itsemurhan partaalle. Hänen taiteellisen uransa tyrehdyttäminen alkoi hänen ollessaan luovan kykynsä huipulla. Suojasään vuosina 1958 Gosfilmofond palautti maailman tietoisuuteen Maan leikkamattoman version, joka äänestettiin heti maailman parhaiden elokuvien joukkoon.

– Antti Alanen 16.12.1999