Frank on huolestunut vaimonsa saamasta hoidosta mielisairaalassa, sillä lasaretissa ei kyselyistä huolimatta suostuta paljastamaan hoidon laatua. Samaan aikaan ympäri kaupunkia tapahtuu outoja murhia. Frankin yrittäessä selvittää totuutta alkaa paljastua, että julmien hyökkäysten takana saattavat olla mutanttilapset. Cronenberg taiteilee komedian ja kauhun hiuksen hienolla rajalla läpi elokuvan.

***

Vankan kulttistatuksen saavuttanut kanadalainen genremestari David Cronenberg (s. 1943) tunnetaan eritoten nk. ruumiin kauhun eli ”body horror” -tyylisuunnan liikkeellepanijana. Ohjaajan tuotannossa kauhua nostatetaan erinäisillä ihmisruumiin poikkeavaisuuksilla, mutaatioilla ja muiden groteskiksi äityvien muutosten kautta. Cronenbergin tuotannolle ominaista on filosofiset pohdinnat kuolemasta, ja ruumiin kauhu on ohjaajalle keino tutkailla ihmisen kuolevaisuutta ja sen herättämää pelkoa. Elämän ja kuoleman kysymykset limittyvät ohjaajan teoksissa seksuaalisuuden käsittelyyn, jotka ovat Cronenbergin mukaan yhteydessä olennaisesti toisiinsa: ”Seksuaalisuus on yksi kaikkein perimmäisistä kysymyksistä. Se on yhtä elämän ja kuoleman kanssa. On mahdotonta käsitellä niistä jotain käsittelemättä samalla myös muita.”

Cronenbergin puhdasverisin kauhuelokuva The Brood käsittelee näitä teemoja ydinperheyksikön hajoamisen kautta. Elokuvassa lapsena kaltoinkohdeltu mielenterveysongelmista kärsivä äiti ja aviovaimo Nola (Samatha Eggar) on hakeutunut hoitoon kyseenalaisista menetelmistään tunnetun salaperäisen terapeutin, Hal Raglanin (Oliver Reed) klinikalle. Tohtori tarjoaa potilailleen helpotusta traumoihinsa ”psykoplasmiikaksi” kutsutun uuden kokeellisen hoidon avulla. Käytännössä tämä tapahtuu patoumien ja tukahdutettujen muistojen manifestoitumisella ruumiissa kasvaimina tai patteina. Hoitotoimenpiteenä Raglan pitää myös Nolaa eristettynä ulkomaailmasta lukuun ottamatta viisivuotiaan tyttärensä viikonloppuvierailuja. Aviomies-isä Frank (Art Hindle) huolestuu, kun lapsen selkä on mustelmilla ja naarmuilla hänen palatessaan takaisin kotiin erään visiitin jälkeen. Samanaikaisesti kaupungissa tapahtuvien salaperäisten murhien jäljet johtavat Raglanin klinikalle.

The Brood kumpusi ohjaajan omista yksityiselämän kokemuksista ja teos on hänen henkilökohtaisin elokuvansa. Kirjoittaessaan elokuvaa Cronenbergillä oli juuri takana katkera avioero ja huoltajuustaisto ensimmäisen vaimonsa kanssa. Ohjaajan omin sanoin elokuva syntyi eräänlaisena vastalauseena samana vuonna ilmestyneelle Kramer vastaan Kramerille, jota Cronenberg piti falskina ja epärealistisena kuvauksena avioerosta ja lastenhuoltajuuskiistasta. Art Hindle ja Samantha Eggar valikoituivat rooleihin osittain sen takia, että he muistuttivat hieman ohjaajaa itseään ja tämän ex-vaimoa.

Cronenbergin töille tyypillinen piirre on (eritoten naisen) seksuaalisuuden näyttäytyminen uhkaavana, tästä esimerkkinä mm. Shiversin raivotautimainen seksihulluus, Verenimijöiden pahaa-aavistamattomia miehiä tuhoon houkutteleva Marilyn Chambersin esittämä viettelijätär, sekä AIDS-epidemian allegoriaksi tulkittu Kärpänen. Tämä trooppi toistuu The Broodissa, jota Chris Rodley on kuvaillut ”naisvihan mestariteokseksi, joka heijastaa miehen mustasukkaisuutta naisen kyvylle tuottaa elämää.” Nolan kaltaiset Cronenbergille arkkityyppiset naissaalistajat ja -hirviöhahmot ovatkin johtaneet monesti misogyniasyytöksiin, mutta yksiulotteiselta vaikuttava naiskuva voi olla monitulkintaisempi. Mm. kriitikko Carrie Rickey näkee Cronenbergin ”naispaholaiset” pikemminkin uhreina, jotka ovat tiedemiesten kokeilujen tuloksena muuntautuneet miesten pahimmiksi painajaisiksi.

Suomessa elokuva ei päässyt lainkaan valkokankaille lukuun ottamatta Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin Cronenberg-retrospektiivin yhteydessä järjestettyä näytöstä vuonna 1992. Elokuvaa lyhennettiin myös alkuperäisen julkaisun aikaan loppuhuipennuksen kohtauksesta, jossa Nola nuolaisee synnyttämäänsä sikiötä. Cronenbergin mukaan sensuurin puuttuminen muutti kohtausta perustavanlaatuisesti: ”Näin pitkän ja hellän lähikuvan, jossa Samantha nuolee sikiötä, ja se oli loistava. […] Jutun ironia piilee siinä, että kun sensorit – nuo eläimet – leikkasivat sen pois, niin monille katsojille jää se käsitys, että hän on syömässä omaa pienokaistaan. Eli paljon pahempaa kuin se mitä minä esitin.”

– Chris Rodleyn (Cronenberg on Cronenberg), Carrie Rickeyn (The Brood: Separation Trials) ja muiden lähteiden mukaan Pekka Pihkoluoma 26.2.2025