EI KENENKÄÄN IHMINEN (1961)
Mir vhodjashtshemu/Ingens människa 
Suojasään elokuvassa purettiin toisen maailmansodan traumaa. Aleksandr Alovin ja Vladimir Naumovin palkittu teos sijoittuu sodan viimeiseen päivään Berliinin liepeillä. Elokuva piirtää epäilevän ja kriittisen kuvan ihmisistä rauhan ja uuden ajan kynnyksellä.
***
Aleksandr Alovin ja Vladimir Naumovin vuonna 1961 ohjaama neuvostoliittolainen draama on samalla myös sotafilmi, jolla on yleisinhimillistä humaanisuutta korostava teema aikana, jolloin maailma Berliinin ja Kuuban kriisien vuoksi kiristyi maailmansodan partaalle. Äärimmäinen esimerkki tästä on, että amerikkalaisesta sotilaasta annetaan elokuvassa varsin myönteinen kuva.
Toisen maailmansodan viimeisiin päiviin sijoittuva tarina kertoo kolmesta puna-armeijan sotilaasta, vasta valmistuneesta upseerista, kuljettajasta ja sotatrauman myötä mykäksi joutuneesta taistelijasta, jotka saamansa käskyn mukaan yrittävät pelastaa venäläisten linjojen taakse jääneen, raskaana olevan saksalaisen naisen viemällä hänet sairaalaan.
Matka on vaivalloinen ja vaarallinen tulipaloineen ja räjähtävine miinoineen. Tapahtumarikkaan matkan varrella on nähtävissä myös toivoa siitä, että lopulta rauha voittaa ja he kaikki voivat vihdoinkin aloittaa uuden elämän. Nuorelle luutnantille, jonka esimiehet ovat lähettäneet tälle matkalle suojaan rintamalla uhkaavasta kuolemasta, matka muodostuu myös kasvutarinaksi.
Ei kenenkään ihminen -elokuvan sanomaa ja tekotapaa arvostettiin myös 22. Venetsian kansainvälisillä filmijuhlilla, jossa ohjaaja Alov sai Juryn erikoispalkinnon parhaasta ohjauksesta, lisäksi italialaiset kriitikot antoivat elokuvalle Pasinetti-palkinnon, joka myönnetään parhaalle ”ulkomaalaiselle filmille”.
– Jari Sedergren 2019