HAMLET (1920)

Asta Nielsen nousi ensimmäiseksi kansainväliseksi naistähdeksi eroottisilla femme fatale -rooleillaan. Hän vaikutti alusta alkaen rooleihinsa ja tähtikuvaansa sekä perusti oman tuotantoyhtiönsä Berliiniin. Sen ensimmäisessä tuotannossa Nielsen tulkitsee Hamletin ensimmäisenä naisena valkokankaalla. Aikakauden suositun tulkinnan mukaan Hamlet oli oikeasti tyttö, joka oli kasvatettu poikana.

***

1910-luvun elokuvatähtiin kuului tanskalainen Asta Nielsen, jonka suosio kasvoi räjähdysmaisesti hänen muutettuaan aviomiehensä kanssa Saksaan. Uudelle vuosikymmenelle tullessa näytteleminen ei enää riittänyt, sillä Nielsen perusti uusia hankkeitaan varten oman tuotantoyhtiön.

Hamlet on täyspitkä, itse asiassa reilusti yli kaksituntinen filmatisointi William Shakespearen klassisesta näytelmästä. Hamlet kuvattiin Ala-Saksissa Saksassa sijaitsevassa Goslarin kaupungissa, joka on nykyisin yksi maailmanperintökohteista. Tämän ympäristön maisemien ja keskiaikaisten linnojen käyttö kertoo tekijöiden kunnianhimosta – ajan historiallisten draamojen lavastus jätti paljonkin toivomisen varaa.

Hamletin tarina lienee tuttu: hän on Tanskan prinssi, jonka setä kaappaa vallan surmaamalla nuorukaisen isän ja naimalla tämän äidin. Hamlet nousee lopulta, henkisen kiirastulen käytyään, vallananastajaa vastaan ja kostaa isänsä kuoleman. Päätöksen pontimena toimii isän aave, joka tässä elokuvassa näyttäytyy unessa.

Nielsen ja pääohjaaja Sven Gade – toinen ohjaaja oli saksalainen Heinz Schall – eivät arastelleet tehdessään uusia tulkintoja. Hillitysti näyttelevän Asta Nielsenin Hamlet on pojaksi pukeutunut tyttö. Idea oli saatu Edward P. Viningin julkaisusta The Mystery of Hamlet: An Attampt to Solve an Old Problem (1881, saatavilla Internetin loputtomista arkistoista). Naamioitumisoperaation taustalla tarinassa on hovin painostus.

Uudenlainen tulkinta ulottuu myös sisältöön. Elokuvassa Hamlet on palavasti rakastunut Horatioon ja vain teeskentelee rakkautta Ofeliaan. Vining perustelee näkemystään Hamletin todellisesta sukupuolesta juuri tällä.

Aivan ensimmäinen naisen esittämä Hamlet ei kuitenkaan ollut kyseessä: elokuvissakin tämän oli toteuttanut Sarah Bernhardt. kuten Pariisissa vuonna 1900 elokuvaksi tallennettu esitys todistaa.

– Jari Sedergren 2020

Asta Nielsen (1881-1972), 1910-luvun suurin eurooppalainen elokuvatähti, teki elokuvia Saksassa vuodesta 1911 lähtien. Vietettyään ensimmäisen maailmansodan loppuvuodet Tanskassa ja palattuaan sodan jälkeen Berliiniin hän omaksui korkean profiilin ja esiintyi elokuvissa, jotka perustuivat Strindbergiin (Rausch, 1919), Dostojevskiin (Irrende Seelen, 1921) ja Ibseniin (Hedda Gabler, 1925). Varmistaakseen hyvien käsikirjoitusten saannin Nielsen perusti oman tuotantoyhtiön Art-Film, jolta valmistui kolme elokuvaa: Hamlet (1920), Neiti Julie (1921) ja Der Absturz (1922).

Ristiinpukeutuminen oli Nielsenin elokuvien toistuva motiivi. Elokuvassa Jugend und Tollheit (1912) Nielsen pukeutui mieheksi voidakseen matkustaa ongelmattomasti rakastettunsa kanssa. Ristiinpukeutuminen saattoi liittyä henkilön näyttelijänammattiin (Zabatas Bande, 1914), nuoren neidon uhmakkuuteen (Das Liebes-ABC, 1916) tai vanhaan Hamlet-saagaan, jonka mukaan Tanskan prinssi olikin todellisuudessa nainen. Travestian kautta Nielsen kärjisti ja kumosi naissukupuolta koskevia kieltoja. Hän esiintyi käskevästi, joi ja poltti, kävi kabareissa ja iski partnereita (Das Liebes-ABC) ja tulkitsi homoseksuaalista rakkautta niin naisten (Zabatas Bande, Hamlet) kuin miestenkin (Hamlet) kesken. Kaikki oli alkuun sallittua mutta ”normaalisuus” voitti aina lopulta: mieheksi pukeutunut nainen ei vastannut naisen rakkauteen (Zabatas Bande, Hamlet), miesten keskeinen rakkaus paljastuikin miehen ja naisen väliseksi (Hamlet), ja miehinen käyttäytyminen osoittautui lopulta kohtuuttoman ”rasittavaksi” (Jugend und Tollheit). Hauskuus päättyi, kun mieheksi pukeutunutta naista alettiin todella kohdella miehen tavoin, ja sulhaskandidaatti alkoikin kosia ”oikeaa” naista (Das Liebes-ABC).

Hamletin tulkitseminen naisena toi uuteen valoon koko tarinan henkilösuhteet: prinssin suhteen äitiinsä, todelliseen rakastettuunsa Horatioon ja onnettomaan Opheliaan. Se toi uuden näkökulman myös keskeisiin juonen käänteisiin; hulluksi tekeytyminen ja näytelmäjuoni näyttäytyivät nyt naisellisina strategioina. Hamletille keskeinen aktiivisen toiminnan ja passiivisen toimimattomuuden dilemma jäsentyi nyt miehisyyden/naisellisuuden kysymyksenasettelun kautta. Mielenkiintoinen käsikirjoitus muistuttaa juoneltaan läheisesti Shakespearen versiota. Se ei ole dramaturgisesti täysipainoinen.  Kohtaukset ovat niin lyhyitä, että tärkeätkin otokset vilahtelevat nopeasti ohi; välitekstejä on liikaa (peräti 200). Ulkokohtaukset ovat luontevia ja lavastukset jylhän vaikuttavia, mutta interiöörit ovat jäykän teatraalisia; joukkokohtaukset, näytelmäjakso ja kaksintaistelu on sekavasti hahmotettu. Epookin hahmotuksesta puuttuu historiallinen johdonmukaisuus.

Elokuvan vahvuus on Asta Nielsenin roolisuoritus, joka kuuluu hänen parhaimpiinsa. Nielsen tulkitsee ambivalentin roolin kasvoillaan ja koko ruumiillaan herkän ilmaisurikkaasti. Muut esiintyjät ylinäyttelevät raskaasti. Lähikuvat henkilöistä ovat kautta linjan hienoja. HAMLET ei ole taiteellisesti täysipainoinen teos, mutta siitä tuli vuoden suurin kaupallinen menestyselokuva Saksassa, ja se levisi laajasti ympäri maailmaa.

– Ute Schneiderin (”Asta Nielsen”, Cinegraph, 1984) ja Eberhard Bergerin (Deutsche Spielfilme von den Anfängen bis 1933, 1988) mukaan AA 1994