NAISEN ORJA (1924)

Mikaël
Ohjaaja
Carl Theodor Dreyer
Henkilöt
Walter Slezak, Benjamin Christensen, Nora Gregor
Maa
Saksa
Tekstitys
English subtitles
Kesto
89 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
Herman Bangin romaanista
Ikäraja

Saksalaismoguli Erich Pommerille ja UFA-studioille valmistunut teos on sateenkaarisiiven huomattavia pioneeritöitä, kertomus kuvanveistäjästä (Dreyerin kaltainen, kansainvälinen tanskalaisvaeltaja Benjamin Christensen) sekä tämän nuoresta miesmallista (Walter Slezak). Elokuva oli ohjaajan suosikki omien varhaistöidensä joukosta, vuosisadan vaihteen ”epäaidon maailman aito kuvaus”.

***

Claude Zoret on kuuluisa maalari, joka adoptoi pojakseen suosikkimallinsa Mikaelin. Köyhtynyt ruhtinatar Zamikoff tilaa Zoretilta muotokuvansa ja viettelee pian Mikaelin. Lehtimies Switt paljastaa Zoretille tämän suosikin kaksinaamaisuuden. Mikael palaa Zoretin luokse vain imartelemaan tekopyhästi suojelijaansa ja lainaamaan tältä rahaa. Hän tahtoo myydä ”Runolaulajan”, jonka on saanut Zoretilta lahjaksi ja jota taiteilija pitää parhaana teoksenaan. Kun Mikael varastaa Zoretin ”Algerialaiset luonnokset”, maalari vakuuttaa Swittille, että hän on antanut ne Mikaelille. Kun mestari huomaa taitojensa ja voimiensa ehtyvän, hän testamenttaa koko omaisuutensa kaikesta huolimatta Mikaelille. Zoretin kuoleman jälkeen Mikael jää etsimään lohtua ruhtinattaren sylistä, kyseenalaista  voittoaan miettien.

Dreyerin Mikaelin käsikirjoitus seuraa tarkasti tanskalaisen Herman Bangin romaania. Tämä 1858 syntynyt kirjailija aikoi näyttelijäksi ja eleillä onkin suuri merkitys hänen romaaneissaan. Bang kirjoitti nykyaikaisversion ”Faidrasta”, josta hän teki morfinistin; hän käänsi Balzacia, mutta eniten häneen vaikuttivat Paul Bourgein psykologinen ”verismi”, Maupassantin pessimismi, Huysmansin impressionistinen ja lyyrinen tyyli. Lähes kokonaan vuoropuhelulle rakentuvassa Mikaelissa lainataan Meissonieria, Porto-Riche ja erään laulun vanhan ranskalaisen laulun säkeitä: ”Kukin joutuu vuorollaan uhraamaan rakkaudelle”. Muiden muassa Rodin ja Manet vaikuttivat Zoretin esikuvina tässä Bangin pariisilaisromaanissa.

Mikael muistuttaa monessa suhteessa 20-luvun saksalaisen ”kamarielokuvan” parhaita saavutuksia. Se on teknisesti yhtä huoliteltu ja siinäkin muutaman henkilön tilanteet eritellään musertavan havainnollisella tavalla. Henkilöissä on yhtäläistä syvyyttä kuin Dreyerin parhaissa äänielokuvissa. Mikael itse on kriittisesti ja terävästi nähty hahmo: suittu, täydellisen mitätön, persoonaton playboy, joka on saanut elämän vasta Zoretin taulun kautta. Hän on harrastelijamaalari, joka onnistuu luomaan yhden ainoan elävän yksityiskohdan: kreivittären silmät maalaukseen, jota Zoret ei saa viimeistellyksi. Mikaelin ainoat persoonalliset ilmeet nähdään rakkauskohtauksessa, jossa hän ilmeilee groteskilla tavalla ruhtinattarelle.

Tyhjyys ja laskelmoivuus voittavat Dreyerin kuvaamassa maailmassa. Elokuvan ehdoton päähenkilö on kuitenkin Zoret, jonka voima, tietoisuus ja julma itseironia tuntuvat taustalla koko ajan. ”Nyt voin kuolla rauhassa, koska olen nähnyt suuren rakkauden”, Zoret sanoo Gertrudia enteilevällä tavalla. Kreivitär jää tuudittamaan Mikaelia, joka tuntuu olevan lapset tavoin tietämätön aikaansaamansa tilanteen vivahteista. Dreyerin elokuva kasvaa säälimättömäksi tallennukseksi kuolemasta, mietiskelyksi yksinäisyydestä ja uhrautumisesta.

Mikael sisältää kaksi eri syistä muistettavaa näyttelijäsuoritusta: Zoretia tulkitsee mieleenpainuvalla tavalla Dreyerin oma maanmies ja esikuva, Häxanin ja monien muiden merkkiteosten ohjaaja Benjamin Christensen – saman sukuinen liikuttava kunnianosoitus, jonka Bergman sittemmin Mansikkapaikassa kohdisti Victor Sjöström. Ruhtinatarta esittää Nora Gregor, joka 15 vuotta myöhemmin joutui Pelin sääntöjen vastaavan valhemaailmaan yhdeksi tulkiksi.

– Jean Sémoluén (Dreyer, 1962) ja Peter von Baghin (1968) mukaan