RUORIMIES (1924)

Ruorimies oli Buster Keatonin suurimpia suosikkielokuvia. Ostettuaan polkuhintaan käytetyn valtamerilaivan hän loi ratkiriemukkaan tarinan, jossa hemmoteltu miljoonaperijä on yksin mielitiettynsä kanssa aavelaivassa keskellä valtamerta. Loppuratkaisuun ihmissyöjäsaarella Keaton loihti lumoavan merenalaisen jakson.

***

Ruorimies sai alkunsa sattumalta, ja syntyperältään se kuuluu siihen kunniakkaaseen linjaan, jossa kokonainen komedia lähtee liikkeelle yhdestä ainoasta kojeesta. Keatonin mukaan kaikki alkoi siitä, kun Frank Lloyd lainasi hänen teknistä velhoaan Fred Gabourieta The Sea Hawkin (1924) valmisteluja varten Metrolle. Etsiessään kuunareita San Franciscossa Gabourie huomasi, että valtameriristeilijä Buford oli myytävänä romuttamohintaan. Laiva oli tuonut Venäjän viimeisen prinsessan Amerikkaan, ja nyt 150 metriä pitkä alus oli myytävänä 25 000 dollarilla. ”Heti kun kuulimme tästä aloimme miettiä mitä asiasta voitaisiin saada irti.”

Busterin esittämän pilalle hemmotellun nuoren miljonäärin Rollo Treadwayn hahmo on sukua The Sapheadin (1920) Bertielle ja Battling Butlerin (1926) sankarille. Mutta siinä missä Bertie kuului koomisen idiootin perinteeseen, koska hän selviytyy ihmeen ja onnen kautta, sekä Rollo että Alfred ovat laveampia hahmoja. Tehottomista vätyksistä, jotka ovat täysin riippuvaisia palvelijoistaan (Rollo tarvitsee autoa ja autonkuljettajaa jopa kadun ylittämiseen), he kehittyvät tarmonsa ja kekseliäisyytensä avulla. Ihmeiden osuus ei ole ratkaiseva.

Rollo ajaa kadun yli kosiakseen mielitiettyään Betsyä, joka asuu miljonääri-isänsä talossa vastapäisessä talossa. Betsy torjuu hänet napakasti, ja surullisena mutta järkähtämättömänä Rollo palaa kotiin jalkaisin. Auto saa tehdä U-käännöksensä ilman häntä: ”pitkä kävely tekee minulle hyvää”.

Vakoilujuonen ja väärinkäsitysten seurauksena Betsy ja Rollo joutuvat toisistaan tietämättä autiolle valtameriristeilijälle, joka lähtee ajelehtimaan merelle. Monimutkaisen, tempoltaan kiihtyvän ajojahdin lopuksi he onnistuvat kohtaamaan toisensa. Painajaismaisella tavalla heidän käytössään on tuhannelle ihmiselle suunniteltu varusteisto. Ensimmäinen yö on sekaannuksen pantomiimia.

Viikkoja myöhemmin he ovat edelleen tuuliajolla mutta täydellisesti tilanteeseen sopeutuneita. Mielikuvitukselliset järjestelyt tuovat mieleen Keatonin lempiaiheisiin kuuluvan ”sähköistetyn talon”. He huomaavat kauhukseen ajelehtivansa ihmissyöjien saarelle, ja Rollon laskema ankkuri onnistuu vain pysäyttämään potkurin. Sukelluspukuinen Rollo sukeltaa irrottamaan ankkuria. Sukelluspukuinen ”hirviö” karkottaa ihmissyöjät, ja Rollo ja Betsy pelastuvat sukellusveneeseen. Kun Betsy suutelee ensi kerran Rolloa, tämä liikuttaa häkeltyneenä sukellusveneen säätövipua niin, että se kääntyy nurin.

Ruorimies on täysin erilainen kuin Keatonin edelliset pitkät elokuvat Kolme aikakautta (1923), Vieraanvaraisuutta (1924) ja Sherlock, Jr. (1924). Keatonin lahjakkuuden koko liikkuma-ala on käytössä, gageja putoilee tiheään ja samalla elokuvan dramatiikka on taiturillista. Teknisenä suorituksena Ruorimies kuuluu Keatonin vaativimpiin. Valtamerilaivan lisäksi Keaton lypsää kaikki koomiset mahdollisuudet sukelluspuvusta. Hän onnistuu ilmentämään persoonallisuuttaan tuossa asussakin, ja vitsit huipentuvat loppushokkiin, jossa vesi ryöppyää Rollon mahasta hänen viiltäessään pukunsa auki kuin harakiriä suorittava japanilainen ja kääntyy päälaelleen tyhjentääkseen puvusta loputkin vedet. Vedenalaisten kohtausten kuvaaminen oli erittäin vaikeaa, ja ohjaajakumppanina Keatonilla oli brittiläissyntyinen Donald Crisp, joka oli esittänyt Battlina Burrowsin osan Griffithin elokuvassa Katkenneita kukkasia (1919). Tuloksena oli suurin menestys Keatonin uralla itsenäisessä tuotantoyhtiössään.

– David Robinsonin mukaan (Buster Keaton, 1969) AA 1990, krediittitietoja täydensi Pasi Nyyssönen 18.4.2015